Mietintöjä materiaaleista.

Viime vuosina olen pikkuhiljaa järkiperäistänyt kaappieni sisältöä erityisesti pukeutumisen osalta.   Olen luopunut huonosti istuvista hutiostoksista ja kaapeissa vuosia käyttämättöminä lojuneista vaatteista. Tilalle on tullut kyllä uutta (tai hyväkuntoista käytettyä), mutta vähemmän, harkitummin ja laadukkaammin. Valmistajien vastuullisuusraporttejakin on tullut luettua paljon aikaisempaa enemmän. Toki joitakin hutiostoksia on edelleen tullut tehtyä, mutta määrä on ollut aika vähäinen. Kuulostaa periaatteessa hyvin edenneeltä projektilta noin niin kuin ekologisesti ja eettisesti ajatellen. Viime viikkoina olen kuitenkin alkanut heräämään ja huomannut, että ihan näin hyvin eivät asiat ole.

Laadukkuuden synonyyminä olen nähtävästi alkanut pitää eläinperäisiä materiaaleja. Totta kyllä, että nahkakengät kestävät kauemmin kuin tekonahkaiset sisarensa ja että villa on näillä leveysasteilla talvisin aika lyömätön materiaali. Mutta missä vaiheessa olen alkanut ajatella, että nahkahousut tai nahkatakki ovat välttämätön osa vaatekaappiani? Kun vuosia kestänyt tekonahkainen laukkuni alkoi hajoamaan, miksi mietin automaattisesti sen korvaamista nahkaisella versiolla?

Jostain syystä koin vielä viime syksynä tarpeelliseksi vetää jalkaani palan lehmää. Nämä eivät edes olleet mikään harkitsematon impulssiostos, vaan metsästin sopivaa paria huuto.netistä kuukausia. (Pahoitteluni huonosta kuvanlaadusta. Tätä kuvaa ei löytynyt enää koneelta, joten jouduin kaivamaan sen Facebookin syövereistä.)

Olen ollut kala-kasvissyöjä yli kaksikymmentä vuotta ja kritisoinut usein sitä, että lihaasyövät ihmiset näkevät lautasella olevan pihvinsä pelkkänä raaka-ainekimpaleena. Ettei sitä lihaa nähdä aikaisemmin eläneen olennon osana, vaan pelkkänä materiaalina. Ja sitten minä itse sorrun täsmälleen samanlaiseen ajattelumalliin.Tottakai minä tiedän, mistä nahka tulee. Mutta en ole pysähtynyt miettimään, mitä se todella tarkoittaa. Olen miettinyt jopa sohvan ja työtuolin ostamista nahkaisena. Onneksi en tällaisiin valintoihin päätynyt. Syynä on kuitenkin ollut se, että arvelin nahan olevan epämiellyttävä istuttava kesäkuumalla. Hetkeäkään ei käynyt mielessä, tarvitsenko (ja haluanko!) minä oikeasti huonekalun, joka on tehty kuolleesta eläimestä.

Koska en ole taipuvainen dramaattisuuteen, en aio viskata omistamiani nahkaa, villaa tai silkkiä sisältäviä vaatekappaleita ja kenkiä kaatopaikalle tai kirpputorillekaan. Eihän siinä olisi mitään järkeäkään, koska samalla joutuisin ostamaan paljon uutta tilalle. Sen sijaan aion miettiä tulevia ostoksia aikaisempaa enemmän myös tästä näkövinkkelistä. Vuosikymmenien uinuminen on päättynyt, eikä silmien sulkeminen uudelleen ole enää mahdollista. Muutoksia on tulossa myös ruokavalioon, mutta siitä enemmän omassa postauksessaan.