Laskiaisen nyhtöpullakakku

Running on Tofu

Monkey bread! Miksi en ollut aiemmin moisesta kuullutkaan ennen uusinta Maku -lehteä? Sehän on aivan nerokas idea: tehdään pullataikina, leikataan pieniksi paloiksi, dipataan sulaan voihin/margariiniin, kieritellään sokerissa ja kanelissa ja paistetaan kakkuvuoassa. Pullaa kakkumuodossa ja hei, sitä voi nyhtää. Kaikki nyhtäminen on aina kivaa.

Peruspullataikinan muuntaminen vegaaniseksi ei ole temppu eikä mikään: kananmuna jätetään pois (sillä ei ole pullataikinassa mitään virkaa), voi korvataan margariinilla ja maito kasvimaidolla. That's it. Olen kokeillut kaura- ja mantelimaitoa, ja molemmat toimivat hyvin. Kuulemma kookosmaitokin toimii, mutta silloin kannattaa vähentää rasvan määrää, sillä kookosmaito on rasvaista.

Maku -lehden reseptissä oli käytetty tavallisen sokerin sijaan aromikkaampaa muscavado -sokeria ja kieritelty taikinapalat sokeri-kaneliseoksessa. Minä tein omastani laskiaisversion, joten käytin tavallista sokeria ja kierittelin palat sokeri-mantelijauheseoksessa.

Laskiaisen nyhtöpullakakun ohje on tällainen:

  • tee kahden desin pullataikina ja kohota se liinan alla huoneenlämmössä tai uunissa 50 asteessa luukku auki
  • vaivaa taikina ja tee siitä pitkä pötkö
  • leikkaa pienksi paloiksi ja pyörittele pieniksi pullliksi
  • valele kakkuvuoka sulalla margariinilla
  • dippaa pullapalat sulaan margariiniin ja kierittele sokeri-mantelijauheseoksessa (Käytin 1 dl mantelijauhetta ja 1/5 sokeria ja se oli hieman liian vähän. Jatkoin sokeri-mantelirouheella.)
  • asettele pullapalat limittäin kakkuvuokaa ja anna kohota liinan alla
  • paista 175 asteessa alimmalla tasolla 30 minuuttia
  • anna jäähtyä hetki ja kumoa
  • herkuttele mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa (oma suosikkini on Alpron soijavispi, mutta kaupoista löytyy myös esim. Plantin kauravispiä)

Kommentit

Oddandimperfect

Näyttää hyvältä ja varmaan maistuu vielä paremmalta. Pitääkin kokeilla joku kerta tuota mantelimaitoa leivonnassa. :)

Kommentoi