Missä menee raja?

Mielessä on pyörinyt viime viikkoina taas ajatuksia eläinten kohtelusta ja maatalouden tuotannosta. Onko ihmisellä oikeus käyttää eläimiä hyödykseen puketumisessa ja ruokavaliossa? Onko siihen oikeutta ylipäätään vai onko siihen oikeus, jos eläintä kohtelee hyvin ja se saa elää lajityypillistä elämää? Missä menee se raja, millä tavalla ja missä määrin ihminen voi käyttää toista elollista olentoa hyväkseen oman hyvinvointina nimissä? Ja missä menee se raja hyvinvoinnin ja turhamaisuuden välillä?

 

Muutamia ideologisia vegaanikeskusteluja seuranneena olen törmännut usein siihen ajatukseen, että eläimen arvoa ei pidä mitata tuottavuudella ja rahassa, vaan että elämä itsessään on se suurin arvo oli kyse sitten ihmisen tai eläimen elämästä. Ja että tästä syystä ihmisellä ei ole oikeutta käyttää eläintä hyödykkeenä millään tavalla. Itse en ihan näin pitkälle menisi, enkä osaa sinällään nähdä vääränä eläimen käyttöä ruokana tai vaatetuksessa. Tärkeämpänä näen sen, millaisen elämän se eläin on elänyt. Onko se elänyt lajilleen tyypillistä elämää? Onko sillä ollut tarpeeksi liikkumatilaa ja onko sitä kohdeltu niin, ettei se ole joutunut kokemaan tarpeetonta kipua?

 

Näihin pohdintoihin liittyy oleellisesti myös sen miettiminen, mikä on kohtuus? Millainen määrä eläintä ruokapöydässä tai vaatekaapissa on kohtuullista ja missä kohdin kyse alkaa olla turhuudesta, hedonismista tai ihan vain laiskuudesta miettiä asioita tarkemmin? Onko pari nahkakenkiä perusteltavissa oleva osa garderobia, jos niillä aikoo kävellä vähintään viisi vuotta? Entä jos niitä pareja on useampi kymmenen? Onko villinä kasvaneen kalan tai riistan syönti epäeettistä? Ruoan saamiseksi on kuitenkin tapettu eläin eli toisin sanoen otettu omiin käsiin oikeus päättää toisen olennon elämä. Mutta onko se sitten epäeettisempää kuin vaikkapa juuston syönti, johon liittyy kuitenkin tehomaatalouden monet ongelmat aina eläinten elinoloista tuotantoeläinten sairauksiin ja lihantuotannon kytköksiin asti? Entä miten paljon väliä on sillä, kuinka usein sitä kalaa, riistaa tai juustoa ruokalautaselta löytyy?

 

Omia kulutustottumuksiani miettiessäni hätkähdin eniten juurikin sitä, kuinka paljon niitä maitotuotteita ruokavaliooni kuului (kuuluu edelleenkin liikaa, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa). Maitotuotteet eivät olleet mikään satunnainen, silloin tällöin nautittava herkku, vaan osa jokapäiväistä ruokavaliotani ja osa melkein jokaista ateriaani. Maitotuotteita on enimmillään mennyt lähes sama määrä kuin mikä on kasvisten ja hedelmien päivittäinen kulutukseni. En tiedä, tuleeko minusta koskaan 100% vegaania ruokavalioltani tai vaatetukseltani. Millään terveysseikoilla en voi kuitenkaan perustella noin suurta määrää maitotuotteita ruokavaliossani. Tällä hetkellä projektina onkin määrän vähentäminen. Tapani toteuttaa pysyviä muutoksia elämääni on aina ollut hidas, enkä perusta äkkinäisistä ja radikaaleista muutoksista. Pikemminkin olen ottanut muutokset pala kerrallaan sopeuttaen elämääni yhden osa-alueen niin hyvin, että siitä tulee arkea ja rutiinia ennen siirtymistä seuraavaan palaseen. Tällä kaavalla muutosten omaksuminen on ollut helpompaa, asioiden prosessointi perusteellisempaa ja motivaatiokin on pysynyt parempana.

 

 

 

 

 

 

hyvinvointi liikunta vastuullisuus ajattelin-tanaan
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.