Kasvismoussaka linsseistä

Lisää munakoisoruokia. Minkäs teet, kun tekee mieli syödä sitä jatkuvasti. Tällä kertaa tein hieman ruokaisamman uuniruoan. Moussaka on kreikkalainen ruoka, johon tulee perinteisesti munakoisoa, kesäkurpitsaa, lampaan jauhelihaa, tomaattikastiketta, valkokastiketta ja juustoa. Joihinkin resepteihin tulee myös keitettyä perunaa. Tein oman versioni vegaanisena. Jauhelihan korvasin tällä kertaa linsseillä, mutta soijarouhe käy tietysti myös mainiosti. Syön soijaa sen verran paljon, että halusin välillä kokeilla jotain muuta. Valkokastikkeen tein kaurakermasta ja juustona toimi Violifen parmesaani.

moussaka.jpg

Linssimoussaka (neljälle isoruokaiselle, muuten riittää kuudelle)

  • n. 500 g (yksi iso tai kaksi pientä) munakoisoa
  • n. 300-400 g kesäkurpitsaa
  • suolaa ja oliiviöljyä

Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsa n. sentin paksuisiksi siivuiksi. Ripottele päälle suolaa ja itketä n. 15 minuuttia. Pyyhi irronnut neste talouspaperilla. Sivele päälle oliiviöljyä ja paahda uunissa 225 asteessa, kunnes viipaleet alkavat ruskistua. Tähän menee noin 15-20 minuuttia. Laske uunin asteet 200:aan.

Linssi-tomaattikastike

  • 3 dl punaisia linssejä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 sipuli pilkottuna
  • 1 yksikyntinen valkosipuli (tai 3-4 tavallisen valkosipulin kynttä) pilkottuna
  • oliiviöljyä
  • 500 g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa (+ vettä, jos kastike tuntuu liian sakealta)
  • suolaa, mustapippuria
  • ripaus sokeria tai muuta makeutusta
  • n. 2 rkl balsamiviinietikkaa
  • n. 1/2 tl kanelijauhetta
  • 1-2 tl kuivattua minttua

Huuhtele linssit ja keitä ne kasvisliemellä maustetussa vedessä kypsiksi (n. 5-10 minuuttia). Kuullota sipulisilput reilussa määrässä oliiviöljyä. Lisää linssit ja paseerattu tomaatti tai tomaattimurska. Lisää mausteet. Kanelia ja minttua kannattaa lisätä vähän kerrallaan ja maistella välissä, ettei niitä lipsahda liikaa. Anna kastikkeen muhia parisen kymmentä minuuttia.

Valkokastike

  • 2 prk (4 dl) kaurakermaa
  • 1 dl ravinto/oluthiivahiutaleita
  • 1/2 dl raastettua (vegaanista) parmesaania
  • ripaus valkopippuria
  • suolaa
  • 1 tl sipulijauhetta (ei välttämätön)

Kiehauta kaurakerma ja lisää muut aineet. Keittele pari minuuttia, kunnes ravintohiivahiutaleet ja parmesaani on sulaneet.

Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Kerrosta linssikastiketta, munakoisoa ja kesäkurpitsaa uunivuokaan. Kaada päällimmäiseksi valkokastike ja raasta pinnalle parmesaania. Paista 200 -asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, kunnes pinta alkaa ruskistua.

 

Koti Ruoka ja juoma

Älä ota kesäkissaa – mutta miten olis monivuotinen kissa?

sasu.jpg

Vuodesta toiseen sama juttu: kesän kynnyksellä otettu söpö kissanpoikanen tai kaninpoikanen ei kasvettuaan olekaan enää niin söpö, joten se ”päästetään” vapauteen eli toisin sanoen hyljätään kuolemaan kylmään ja nälkään. Elleivät sitten villipedot tai autot koidu kohtaloksi sitä ennen. Lemmikkieläimet eivät kuulu Suomen luontoon, eivätkä ne pärjää siellä.

mirkku2.jpg

Osa hylätyistä eläimistä päätyy eläinten löytökotiin ja sitä kautta uuteen kotiin. Löytökotiin päätyviä hylättyjä eläimiä on joka vuosi tuhansia. Pelkästään Turun Eläinsuojeluyhdistyksen eläinhoitolaan tulee  joka vuosi noin 350 löytökoiraa, 600 – 800 kissaa ja kymmeniä pikkulemmikkejä: häkkilintuja, kaneja ja pikkujyrsijöitä. Lauantaina on eläinhoitolassa myös avoimet ovet. Minä jätän väliin, sillä hylätyt eläimet tekevät kovin surulliseksi. Haluaisin antaa kodin niille kaikille.

sasu2.jpg

Jos on miettinyt lemmikin ottamista, niin nyt on hyvä aika toimia. Sitoutumista se vaatii: lemmikki tarvitsee ruoan, veden ja puhtaan häkin/kissanvessan lisäksi seuraa, silitystä, virikkeitä… Niin kuin jokainen elollinen olento. Palkaksi saa uuden perheenjäsenen. Persoonan, joka ehkä karvastaa vitivalkoisen sohvan, mutta joka myös kehrää sylissä, tervehtii ovella ja tulee ehkä aamulla puskemaan heti herätyskellon soidessa. Enemmän se antaa kuin ottaa. Paljon, paljon enemmän.

mirkku.jpg

Tämän talouden kaksi kissaa tulivat miehen mukana ja ovat molemmat löytöeläinkodista peräisin. Rakkaat murut ovat molemmat jo yli kymmenen vuotiaita, mutta tarkkaa ikää ei tiedetä.

Suhteet Oma elämä Uutiset ja yhteiskunta