Vegaanikakkupäivä

Eilen oli International vegan cake day. Törmäsin tapahtumaan Facebookissa parisen viikkoa sitten ja liityin mukaan, koska mikä tahansa syy leipoa kakkua on hyvä syy. 🙂 Viime viikko oli töitten puolesta aika raskas, joten menin tutuilla resepteillä pienin muunnoksin.

Kakun tein tällä samalla Dora Dailyn reseptillä kuin viimeksikin, mutta tein puolikkaan annoksen suorakaiteen malliseen vuokaan ja jätin kuorrutteen pois, sillä kakun kanssa tarjoilin jätskiä. Leipominen meinasi mennä ihan pipariksi, sillä huomasin vasta uuniin laittamisen jälkeen unohtaneeni öljyn kokonaan pois. Sain sen vielä sekoitettua sekaan, mutta vähän se tuntui silti vaikuttavan kakun koostumukseen. Laitoin myös hieman liian vähän suolaa tähän versioon. Lopputulos oli ihan ok, mutta ei yhtä hyvä kuin viimeksi.

dsc02586.jpg

Jätskin tein myös aiemmin postaamallani reseptillä. Tällä kertaa tein jäätelöstä Rocky road -jätskiä ja lisäsin perusmassan sekaan rouhittuja manteleita, rouhittua tummaa suklaata ja mansikanmakuisia vegaanisia vaahtokarkkeja. Nuo vaahtokarkit ovat tulleet aika monien Siwojen ja Valintatalojen valikoimiin, mikä on huisin hyvä juttu. Tai huono, jos ajattelee terveyttä ja linjoja… Joka tapauksessa lopputulos oli todella hyvä ja ehkäpä tähän mennessä paras näistä jäätelökokeiluista.

Kolmelta sekaaniystävältä ja mieheltä tuli sekä kakusta että jätskistä positiivisia kommentteja. 🙂

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli

Mitä eläintä et ainakaan söisi?

Tässä kun lueskelee kaikenlaisia ravintoon ja etiikkaan liittyviä artikkeleita, tulee samalla törmänneeksi mielenkiintoisiin juttuihin. Yksi niistä on tämä Ylen parisen päivää sitten julkaisema testi Mitä näistä eläimistä et ainakaan suostuisi syömään?

Kamala testi, en halunnut klikata ainuttakaan vaihtoehtoa. Kertonee siitä, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Tuntui hirveän vaikealta miettiä, millainen eläimen ominaisuus on vähemmän arvokas kuin toinen. Onko älykkyys arvokkaampaa kuin empatia vai päinvastoin? Onneksi ei tarvitse syödä mitään eläintä, jos ei halua…

Klikkasin sitten kuitenkin testin eläimet järjestykseen ja olin melkoisen yllättynyt tuloksesta. Nähtävästi eniten omantunnon tuskia aiheuttaisi kalan syöminen. Kala (+ muutamat syödyt katkaravut) nimittäin on se ainoa liha, jota 90-luvun alun jälkeen olen syönyt. Jäin miettimään, mistä johtuu, etten ole helpolla kyennyt näkemään kaloja älykkäinä yksilöinä? Ehkä se johtuu siitä, että ne elävät niin eri elementissä kuin ihmiset ja ovat sekä ulkoisesti että käyttäytymiseltään niin erilaisia? Ehkä ihmisen on helpompi samastua ja kokea empatiaa sellaisia nisäkkäitä kohtaa, jotka kulkevat ihmisten tavoin maalla?

Niin tai näin, alan ymmärtämään hieman paremmin tätä australialaista kaveria, jonka George -nimiseltä kultakalalta leikattiin päästä aivokasvain.

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään