East Side Galleryn seinätaidetta.

Berliini sai aikaiseksi jänniä tuntemuksia. Kun saavuimme Kreuzbergin asunnolle, tuli sellainen fiilis, että tänne mä kuulun. Olin vieraassa maassa ja kaupungissa, en tuntenut aluetta enkä ketään ihmisiä enkä puhunut kieltä muutamaa sanaa enempää. Ja silti tuntui alusta asti siltä, että solahdan täysin vaivattomasti kaupungin rytmiin ja elämään. Joidenkin kaupunkien ja paikkojen ilmapiiri on vain sellainen, että niiden kanssa klikkaa. Berliini oli ehdottomasti minulle sellainen.

Berliinin mielenkiintoisimmiksi kulttuurikohteiksi nousi tällä reissulla ehdottomasti Berliner Unterwelten -kierros. Kävimme opastetulla Tour 1:llä, jossa pääsimme näkemään Gesundbrunnenin metroaseman alla olevia tunneleita, jotka olivat toimineet toisen maailmansodan aikana pommisuojina. Oppaanamme toimi tanskalaisnainen, jolla oli paljon tietoa paitsi pommisuojista myös toisesta maailmansodasta ylipäätään. Mielenkiintoisena nippelitietona saimme tietää, ettei kyseinen pommisuoja ollut itseasiassa lainkaan pomminkestävä. Suojaa ei oltu rakennettu pommisuojaksi, vaan metroaseman tiloiksi, eikä tilojen kattoa ja seiniä muutettu pomminkestäviksi sodan aikana.

Toisen maailmansodan aikana n. 80% Berliinin keskustasta tuhoutui ja kaupunki oli täynnä maa-ainesta ja sortuneiden rakennusten sirpaleita. Näiden raivaaminen vei sodan jälkeen aikaa, ja maa-ainesta käytettiin mm. kukkuloiden rakentamiseen. Gesundbrunnin metroasemaa vastapäätä on puisto Volkspark Humboldthain ja oppaamme kertoi, että siellä olivat myös toisen maailmansodan aikaiset Flak Towerit eli ilmatorjuntatykkien tornit. Sodan jälkeen liittoutuneet yrittivät räjäyttää tornit matalaksi, mutta ne olivat niin vankkaa tekoa, ettei se kokonaan onnistunut. Sen jälkeen tornit yritettiin peittää maa-aineksella, mutta sekään ei oikein riittänyt. Niinpä puistossa on edelleen nähtävissä tornin rakenteita. Me tottakai kipusimme seuraavana päivänä torneja katsomaan; molemmat kun olemme sillä tavalla nörttiyteen taipuvaisia, että tällaiset asiat kiinnostavat.

Ylöskipuamisen jälkeen voi istahtaa hetkeksi syömään mansikoita ennen kuin tutustuu niihin itse torneihin.

Tornit olivat kyllä vaikuttavia. Karu betonimiljöö höystettynä korkeilla teräskaiteilla. Jäljellä oli tornien portaikkoja, tasanteita, joitakin ovia ja ilmatorjuntatykkien telineitä. Kuorrutettuna tottakai graffiteilla. Berliinissä tuntui ydinkeskustaa lukuunottamatta olevan paljon graffitteja. Niihin tosin tottui nopeasti ja jollain tavalla ne myös tekivät muuten niin hajanaisesta katukuvasta yhtenäisemmän. Vanhan jugend -talon vieressä oleva DDR:n aikainen betonitalo ei pistä ihan niin pahasti silmään, kun molemmat ovat puolentoista metrin korkeudelle asti koristeltu graffiteilla. 🙂

Maisemat olivat aika hiukeat torneista käsin.

Tornit toimivat myös seinäkiipeilijöiden kiipeilypaikkoina.

Betonin, teräksen ja graffittien vastakohtana löytyi saman Humboldthainin puiston alaosasta myös ruusutarha. Kontrasti oli melkoisen suuri betonitornien ja hoidetun puutarhan välillä. Ruusutarha oli oikea mielenrauhan tyyssija puineen, kukkineen ja penkkeineen. Se näytti olevan myös suosittu kuhertelu- ja treffipaikka. 😀

Seuraavaa kertaa varten laitoin muistilistalle myös Trabant -safarin (luit oikein!). En ole yhtään tarkemmin vielä perehtynyt asiaan, joten ei ole hajuakaan, minkä verran joutuu maksamaan siitä ilosta, että pääsee ajelemaan puoli vuosisataa sitten tehdyllä muovirunkoisella autolla. 😀