Talouteemme muutti kahdeksan päivää sitten uusi jäsen:

Moi. Mä oon Miina 3-5 -vee. Mulla on toi elämämkoulu ollut vähän rankemman puoleinen. Toivottavasti se tästä eteenpäin olis vähän iisimpi.

Mirkun poismenon jälkeen olin varma, että Sasu tottuisi elämään talouden ainoana kissana, onhan se luonteltaan sellainen, että viihtyy hyvin yksikseen. Aika pian kävi kuitenkin selväksi, että kyllä se kissakaveria elämäänsä kaipaa. Me ihmiset kun olosuhteiden pakosta ollaan arkisin päivät pois kotoa, niin kissa joutui olemaan pääsääntöisesti 10 tuntia päivässä aivan yksikseen. Plus sen kahdeksan tuntia, mitä öisin nukutaan. Iltaisin Sasu olikin sitten niin huomionkipeä ja paijailun kaipuussa, että ei mitään rajaa. Niinpä talouteemme tuli Miina.

Ihan ei ole tämä ensimmäinen viikko mennyt kuin Strömsössä. Ensinnäkin kissat välttelevät toisiaan edelleen. Sasu yrittää tunkeutua väkisin Miinan seuraan ja Miina pelkää Sasua kuollakseen. Toisena, ja huomattavasti pahempana ongelmana, on Miinan terveys. Tiedossa oli etukäteen, että kissa on herkkävatsainen ja herkästi ripulilla, mutta ihan näin pahaksi emme osanneet tilannetta ennakoida. Rassulla on maha ihan sekaisin ja pissaamisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Sydämestä ottaa joka kerta, kun kissa äännähtää kivusta. 🙁

Eläinlääkärin antamat kipulääkkeet saivat Miinan väliaikaisesti niinkin pirteälle tuulelle, että se kiipesi ihan omin nokkineen kirjahyllyn päälle.

Eilisen eläinlääkärikäynnin osalta odotellaan vielä osaa tuloksista, mutta virtsatietulehdukseen on jo antibiootit aloitettu ja sen lisukkeena menee vatsansuojalääkettä ja prebiootteja. Eläinlääkärillä kissalle annettiin eilen opiaattiopohjaista kipulääkettä ja melkein vuorokauden ajan Miina olikin paljon pirteämpi ja paremmalla tuulella. Nyt kipuillaan taas. Toivottavasti lääkkeet ja hypoallergeeninen ruokavalio alkaisivat purra ja kisu voida paremmin.