Maaliskuun alussa vuonna 2015 kävin Facebook -sivuillani melko kiihkeäksi äitynyttä keskustelua koskien taiteilija Teemu Mäen näyttelyä Kangasalla. Silloin esitettiin mm. seuraavat kommentit:
Kaveri: ”Avaatko vielä sitä, miten eläimen hengen ottaminen just _taiteen_ vuoksi on niin erityisen ”älytöntä”? tai siis alko kiinnostaa, että mitkä kaikki sun mielestäsi sitten on älyllisiä syitä tappamiseen? turkiksilla kaunistautuminen? se, että joku maksaa sulle sikojen murhaamisesta ja kiduttamisesta, jotta saisi nautintoa pekonin rouskuttamisesta?”
Minä: ”Älyttömyydellä tarkoitan turhaa. Eläin tapettiin pelkän statementin vuoksi, vaikka sen saman sanoman olis voinut viedä perille erilaisinkin menetelmin. Pidän myös turkisten vuoksi tapettujen eläimien kuolemia yhtä älyttöminä, sillä siinä eläin tapetaan sellaisen turhakkeen vuoksi, mitä kukaan ihminen ei oikeasti tarvi.
En ole koskaan ollut sitä mieltä, että kaikkien pitäisi olla vegaaneita tai kasvissyöjiä, mutta tehotuotettujen eläinten kuolemat on myös turhia. Sitä lihaa kun vois syödä myös vain satunnaisesti ja painottaen luomutuotantoon tai riistaan, jolloin eläimet on voineet elää lajilleen tyypillistä elämää ennen kuolemaansa. Nykyään useimmat ihmiset vetää lihaa napaansa joka päivä ja vielä lähes joka aterialla, mikä on täysin kestämätöntä sekä eettisesti, ekologisesti että kansanterveydellisesti.”
Samoja asioita pohdiskelin myös toukokuussa 2015 blogipostauksessa Missä menee raja?
Korostetaan vielä se pääpointti: jolloin eläimet on voineet elää lajilleen tyypillistä elämää ennen kuolemaansa.
Lähde: Vegan Sidekick
Näistä kommenteista ei ole kuin vuoden verran aikaa. Silti tuo vuoden takainen minä tuntuu nyt niin kovin vieraalta. Ihanko oikeasti olen ajatellut, että elämällä on näin vähän arvoa? Että on ihan okei tappaa tunteva ja ajatteleva elävä olento, kunhan sillä on ollut hyvä elämä? Että ihmisellä on oikeus päättää, kuka elää ja kuka kuolee? Tälle ajattelutavalle on olemassa oma sanansakin: spesismi eli lajisorto. Siinä ihminen asettaa itsensä muiden eläinlajien yläpuolelle ja asettaa myös eläimet eriarvoiseen asemaan keskenään. Kissa tai koira on rakastettu lemmikki, mutta lehmä tai kana hyödyke, jonka tappaminen nähdään oikeutetuksi.
Lähde: Vegan Sidekick
Tämä elämän muuttaminen vegaaniseksi on ollut helppoa. Todella paljon helpompaa, kuin etukäteen arvelin. Se on ollut helppoa, sillä tapani ajatella on muuttunut. Fokuksessa ei ole enää minä ja minun mieltymykseni, vaan eläimet ja niiden oikeudet. Vegaanisuus muuttui helpoksi, kun osasin esittää itselleni oikeat kysymykset:
Miksi minun kissojeni elämät ovat arvokkaampia kuin vaikkapa niiden vastasyntyneiden kukonpoikasten, jotka kaasutetaan tai silputaan hengiltä päivän ikäisinä? Jokainen elämä on arvokas, lajista riippumatta.
Onko minulla oikeus aiheuttaa kärsimystä muille eläville olennoille? Ei.
Haluaako eläin kuolla? Ei.
