Memento vivere, memento mori
Hei runon ystävä,
Tänään paistoi maaliskuun väkevä aurinko ja minä luin Virpi Alasen runoja. Ystävätär K on Poesian viime vuonna julkaisema kokoelma sekä runoja että aforistiikkaa.
Teos on Alasen esikoinen, joten minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia sen suhteen. Kävi niin, että Ystävätär K tuli huoneeseen, otti minut sylinsä puristukseen ja piti mukanaan viimeiseen sivuun saakka.
Ystävär K kertoo suorittamisesta; ihmisen taivalluksesta yksinäisyyden harmaassa ikeessä. Se antaa maailmalle rumat kasvot: raha valuu ihmisten silmäkulmista ja lisää on tehtävä jatkuvasti. Ystävätär Kuolema virittelee puukkojaan.
Löysin oman suorituspaineisen itseni runoista. Olen aina halunnut olla hyvä kaikessa, mitä teen. Siksi pelkään epäonnistumista ja sitä päivää, kun kaikki huomaavat, että en olekaan mitään. En mitään, en mitään, en mitään. Kaikki huomaavat sen ja lakkaavat uskomasta minuun. Minä pelkään, että en ole tarpeeksi hyvä.
viimeiset tienylittäjät kylmenevät tuolla, katso,
miten ne eivät löytäneet paikkaansa.
Yksi allejäänyt nytkähtää vielä,
pumpataan lyijyä, mitataan kiihtyvyys, kuunnellaan
miten hiljaa sydän hyrisee hiipuessaan,
memento vivere.
Näissä huomattavissa olosuhteissa.
Näissä suurissa kierrosluvuissa.
Me kumarramme ja me aplodeeraamme
äärettömänä, poikkeustilana, suruna, elokuuna
Tässä on nyt kaikki, niin minä hoen. Elämä on järjestyksessä kuin kattilat liedellä. Ja on niin säälittävää itkeä sitä, kun ei jaksa nousta. Tietysti pitää jaksaa! Tämä on länsimaisen nuoren naisen hapatusta. On jaksettava. Niinhän muutkin ihmiset tekevät: nousevat aamulla ja menevät kouluun tai töihin. Nauravat paljon ja itkevät vähän.
kohmisia nuorten naisten sormiluita,
markkinoiden morsiamia, joiden silmistä
ohikiitävät linnunvarjot tungeksivat sisään,
Enää eivät sanat liiku kevyesti. Ne ovat tahmaisia ja takkuisia, kulkevat hitaasti ontuen, nilkuttavat luotani pois ja jättävät jälkeensä vain kumisevan tyhjyyden. Onko tämä lopullista? Vai pelkkä talven kylmä aurinko, joka jo pian vaihtuu lämpimään?
Löydän toivon Ystävärät K:oon viimeiseltä sivulta.
tähdennät, ettei enää pelota kuin ennen
Voimme esimerkiksi kierähtää pois suorittamisen silmästä.
Voimme vaivihkaa poimia olemassaolon ja tyhjyyden sadon.
Jos sydän on sittenkin vielä lämmin
yritetään tuntea sen halkeamat.
kuva: Virpi Alanen ja Marko Niemi