Parittelun jälkeinen selkeys

 

Hei,

Olen Minna ja pidän runoista. Perustin tämän blogin, koska runoista kirjoitetaan liian vähän. 

Olen aina pitänyt viehättävän yksinkertaisista tarinoista, ja mielestäni hyvän runon pitää saada lukija pysähtymään hetkeksi. Niin kävi minulle muutamia kuukausia sitten naapurikorttelin antikvariaatin kellarissa.

Löysin silloin Joni Pyysalon runokokoelman Parittelun jälkeinen selkeys (2003). Jäin selailemaan kirjaa. Runot tekivät minuun vaikutuksen, mutta vielä suuremman vaikutuksen teki kirjan alkuun kuulakärkikynällä kirjattu omistuskirjoitus: ”Maaliskuussa 2003. Meille.”

Ostin kokoelman ja ahmaisin kaikki runot samana päivänä. Ajattelin, että löydän niistä vastauksen salaperäiselle tekstille. Kymmenen vuotta sitten joku antoi runot rakastetulleen, mutta mitä sitten tapahtui? Miksi löysin Pyysalon kokoelman pölyisestä antikvariaatista? Hei rakastavaiset, mitä teille tapahtui?

Oliko rakkaustarinanne alku niin kuin yhdessä Pyysalon runoista?

Kylpyhuone on pesty ja kiiltää

kukka sai uuden ruukun, minä

mustan salkun kirpputorilta.

Ikkunalaudalla sitruunamelissa ja basilika,

parittelun jälkeinen selkeys.

Miksi pelätä pahinta kun elämän voi vain elää

nainen kirjoittaa kirjettä siskolleen,

minä varon käsiä kun teroitan puukon.

Matto kuivuu ranskalaisen parvekkeen kaltereilla,

joku auto tulee pihaan

eikä minulla ole aavistustakaan lopusta.

 

Ja oliko loppu onnesta huolimatta katkera?

Sinä puhut vierasta kieltä, nukut tulpat korvissa,

en tiedä, mitä sinä et halua kuulla.

 

Hei rakastavaiset, veikö teistä jompikumpi runokokoelman eron jälkeen vihaisena kirjapuotiin? Ettekö olisi voineet vielä yrittää? Mitä tapahtui sitruunamelissalle ikkunalaudalla?

Olen monesti ottanut kirjan uudestaan esille ja aukaissut sen omistuskirjoituksen kohdalta. Minusta on ihmeellistä, että Pyysalon runot rakkaudesta, tahdosta ja vapaudesta muuttuivatkin todeksi. Mitä mieltä sinä olet?