LAPSEN MENETYS

Lapsonen pieni

 

Taivaan loisteen taa,

tummuuteen uppovavat

äänet.

Vienosti sivelee äiti

lapsosen poskea, kyynel

vierehtänee.

Hän tahdo ei pojasta luopua.

 

Vain oma varjo seuranaan

entinen äiti, tyhjyys paikan saa

syämessään.

Lapsonen lämpöinen, ihana,

pehmoinen, rakas ja kallisarvoinen.

 

Ei muistoa saa katoamaan

edes unten utuinen maa.