Helmi ja Meripihka

Helmi ja meripihka

 

Tapasimme merikallioilla kerran,

eksyneinä.

Tuulessa leijailee meidän

sävel.

Rikottujen sielut mollissa

soi.

 

Pidän kiinni viileästä viimasta,

kun ajattelen sinua.

Sinua, sinua, sinua.

Äänesi matalaa, samettista

väreilyä ihollani,

silloin.

 

Silmiesi tummaa, satutettua

 syvyyttä, kuin

merenpohjaan katseellasi

ulottuen,  pidät kyntesi

orvasketeni alla.

 

Etsin miestä, joka

teki minusta helmen.

Helmeksi meripihkan

ystäväksi

tahtoisin sukeltaa, niin

ja olla siellä

ainiaan.