Hylätkäähän isienne perintö

UUSI  MAA

 

Maa on kurainen.

Hopeapajun runko

naarmuuntunut,

sen alla isä

laahustanut,

veitsen kanssa

riehunut ja

paasannut.

 

Lohduttomuutta

lasten kasvoilla,

kaivavat multaa maasta,

hiekkalaatikon

isä palastellut.

 

Äiti katsoo

kolmannen

kerroksen

ikkunasta.

Sen näkee hänen

silmistään, vaikk’

kukaan muu

vielä tiedä ei,

pian sanotaan

 hei, hei.

 

Eteinen

pullollaan pulloja.

Hetki, ennen

lähtöä, on

kauhea.

Siinä me

olemme,

jossain

muualla,

ilman isää.

 

Isä istuu pajun katveessa,

kurjuutta katseessaan,

kyyneleet turruttaa

nauramalla,

pullon pohjaan

tiiraamalla.

 

Katsot itseäsi

peiliin: olet nuori

mies, täynnä muistoja.

Edessäsi vielä

koko maailma,

vaikka ei ollut kaukana,

lopettaa tämä tarina.

Lapsuutesi

ryöstettiin, joskus

vain käy niin.

 

Mutta nyt

voit tehdä elämästäsi

sellaisen kuin haluat.

Istuttaa pihaan

niin monta pajua, ettei

edes myrsky niitä naarmuta.

Rakentaa lapsillesi

ison hiekkalaatikon

ja seisoa vaimosi

rinnalla

kolmannen kerroksen

parvekkeella.

Vilkuttaa lapsillesi

ja hymyillä hellästi,

varmana.

 

”En kanna mukanani

isieni perintöä.

Jätin sen jo aikoja sitten

kauas taa.

Perheemme edessä

on uusi maa, tasainen

ja turvallinen,

pullollaan

rakkautta loistavaa ”