LAPSEN MENETYS
Lapsonen pieni
Taivaan loisteen taa,
tummuuteen uppovavat
äänet.
Vienosti sivelee äiti
lapsosen poskea, kyynel
vierehtänee.
Hän tahdo ei pojasta luopua.
Vain oma varjo seuranaan
entinen äiti, tyhjyys paikan saa
syämessään.
Lapsonen lämpöinen, ihana,
pehmoinen, rakas ja kallisarvoinen.
Ei muistoa saa katoamaan
edes unten utuinen maa.