Olet niin pikkuruinen,
kuin harmaa pölyhiukkanen.
Temmellät tuulten mukana, ei taida
kukaan sua huomata.
Vaikk’ huudat maailma ääriin,
ken kuulisi kirkunasi.
Vaikk’ laulat lintusen lailla,
koet olevasi vain vahinko
keskellä ihmismassojen.
Laskeudu alas ja loista!
Ei sunlaistas ole toista!
Hymyile, sillä säteesi
kauneummat on.
Olet aurinkotuli voittamaton.
Syklaami pieni, aniliinia lehtösissään.
Jo tullessaan tiesi, ei paluuta koskaan nää.
Ikävöidä turhaan, se katalin kohtalo on ja jos illan tullen
nojautuu toiseen, kaatuu kurakkoon.
Pienoinen sielu tumman tyttösen. Aamun sarastaessa kadoten, silmiä
särkevään todellisuuteen heräten.
Katsohan ken’ luokses sen onnen ikuisen , taivahallisen tois’ ja
aniliininsävyisen maailman lois, jossa myös arka syklaami
elää vois.