Helmi ja Meripihka
Helmi ja meripihka
Tapasimme merikallioilla kerran,
eksyneinä.
Tuulessa leijailee meidän
sävel.
Rikottujen sielut mollissa
soi.
Pidän kiinni viileästä viimasta,
kun ajattelen sinua.
Sinua, sinua, sinua.
Äänesi matalaa, samettista
väreilyä ihollani,
silloin.
Silmiesi tummaa, satutettua
syvyyttä, kuin
merenpohjaan katseellasi
ulottuen, pidät kyntesi
orvasketeni alla.
Etsin miestä, joka
teki minusta helmen.
Helmeksi meripihkan
ystäväksi
tahtoisin sukeltaa, niin
ja olla siellä
ainiaan.