Tag: epätoivo

Menehtymisen tie Olen onneton, mentävä on. Karu maa, jonka, loputonta tietä kulkea saan, se tie ei lopu koskaan. Vaikka laahustaisin koko päivän, matelisin halki yön, ja saisin niskaani sateen, lumen, rakeet ja tuskan rintaani keskiyön. Tie ei lopu koskaan. Saapuisin kalliolle, mutta en näe sen alle. Miten ehkä meri pauhuaa tai joen virta soljuaa. Olen […]

Sydämeni on ruusunkvartsia, vaaleanpunaista, lapsellista heikonlaista. Sen lohkeamista tihkuu sieluni tomua. Tuskaa. Kirkuvan sielun tuskaa.   Sydämeni on kiveä, mutta ei niin lujaa, vaan muurattua sydämeni ympärille. Vankiselliä ympäröivät  umpinaiset ovet, joissa ei edes avaimenreikiä näy.   Sydämeni on kummitusluola. Roikkuvia lepakoita siellä ja täällä. Velttoja hahmoja värikkäiden maskien takana, onttoja luurankoja riippuu kattopalkeista.   […]

Ei itku auta, ei kyynelee sydäntä lohduta.   Ei pelasta rakkauden köysi, se hirttää ihmisen ikuiseen kärsimykseen.   Et saa otetta elämän virrasta, se kulkee liian lujaa, liian kaus, liian nopeasti.   Mikään ei ihmistä pelasta, jos ei ole elämässä tarkoitusta.   Koleaan iltaan, tähtien taa ajatuksesi taitavat vaeltaa. En voi ymmärtää, koska et sano […]

Menetän itseäni pala palalta. Hiljaa, muiden huomaamatta, yksin ja niin yksinäinen minäni.. POISSA.   Kuulenko enää tuulen hempeää humina? Kuulenko rasittavien tirppojen lirkutusta keväällä? Kuulen vain piiskaavan, korvia raastava melun, keskellä tätä vankitörmää, joka minut sisäänsä söi, eikä hevillä päästä pois.   Vain mustan korppikotkan rääkäisy, jossain ulkopuolella. Onnellisten ihmisten maailmassa, jonne minuuteni ei yllä. […]

Luovutan   Meri, tumma, sakea. Kirvellä silmiä, jäseniäni nakerra. Tahtoisin olla jo uinunut, menehtynyt rauhassa suolaisena meren vetenä laineiden armoilla. Painun pohjaan ja muutun mustaksi korallisiksi kaikkien niiden värikkäiden keskelle uppoan. Tahtoisin jo antaa olla. Luovuttaa ja pahat kellojen soitot, muiden riemut ja voitot kuitata kuolemalla. Meren pohjassa kanssa muiden kuolevaisten Uinua. unohtua maapäällisen elämän […]

Harmaa hauraus   Lasi-ihmisiä lumikinosten kupeissa. Väärään ammuttuja suupieliä, harmaita silmiä, voi, mitä surua.   Kunpa voisin kehrätä kuutamon rakkaudelle. Valaa savesta kestävän onnen ympärillemme.   Kukkasille itkeä voimaa kasvaa. Sykkiä sydämet täyteen                     voimallisia tarinoita.

Sitruunaperhonen ja sysimusta yö   Lapsena näin sitruunaperhosen, kevätesikkojen ensimmäiset kukat nupuillaan, liljojen kärjet valmiina nousemaan valoa kohti. Mihin ne sitten katosivat? Kadotin kai                 perhoskatseeni?   Menetin otteeni hetkestä, otteeni nähdä ja kokea, kun perhonen räpyttelee ruohikon yllä. Ruohikon, joka rönsyilee poimulehtiä, siankärsämöitä, ratamonlehtiä, joitain valkoapiloita. Ilmassa sitruunaperhonen keinahtelee, sen siipien väri vaihtelee hivenen […]