LAPSEN MENETYS
Lapsonen pieni Taivaan loisteen taa, tummuuteen uppovavat äänet. Vienosti sivelee äiti lapsosen poskea, kyynel vierehtänee. Hän tahdo ei pojasta luopua. Vain oma varjo seuranaan entinen äiti, tyhjyys paikan saa syämessään. Lapsonen lämpöinen, ihana, pehmoinen, rakas ja kallisarvoinen. Ei muistoa saa katoamaan edes unten utuinen maa.