Tag: suru

Lapsonen pieni   Taivaan loisteen taa, tummuuteen uppovavat äänet. Vienosti sivelee äiti lapsosen poskea, kyynel vierehtänee. Hän tahdo ei pojasta luopua.   Vain oma varjo seuranaan entinen äiti, tyhjyys paikan saa syämessään. Lapsonen lämpöinen, ihana, pehmoinen, rakas ja kallisarvoinen.   Ei muistoa saa katoamaan edes unten utuinen maa.  

Harmaa hauraus   Lasi-ihmisiä lumikinosten kupeissa. Väärään ammuttuja suupieliä, harmaita silmiä, voi, mitä surua.   Kunpa voisin kehrätä kuutamon rakkaudelle. Valaa savesta kestävän onnen ympärillemme.   Kukkasille itkeä voimaa kasvaa. Sykkiä sydämet täyteen                     voimallisia tarinoita.

  Uneen, kun kultapiiskut ovat lakastuneet ruosteeksi. Surua, niin ovat kaksi toisiinsa rakastuneet . Loppukesä, toisensa pian jo unhoittaneet.   Uneen, mä vaellan valkeassa yömekossa. Vaatimaton kangas hivelee ihoani. Entisaikojen naisten pitsit kutittavat nilkkoja.   Surua, miten kestän  sen? Miten naiset ennen kärsivät? Vaeltelivat hekin puiduilla heinäpelloilla eksyneinä, pitsiset helmansa valuneina piikikkäiden heinänkorsien lomaan. Vaipuen […]