24.7.2026

+16

Aurinko nousee 03.48

Aurinko laskee 23.01

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Sädehtivää ja runorikasta viikonloppua. Kaikille upeille blogini runouden lukijoille.

(Kuvan tekstit saat suuremmalle, kuvaruutua suurentamalla).

OLEN KIRJOITTANUT MONEN MONELLA TYYLILLÄ. VIILAILLUT JA NIKKAROINUT ADJEKTIIVEJÄ… HIONUT JA PUNONUT ETTÄ LETITELLYT VERBEJÄ… JOSKUS RUNOUS ON KAUNISTA PITSISTÄ TEKSTIÄ NS. LIIRUM LAARUMEJA. SILLOIN ON TÄRKEÄÄ MITEN SANOTAAN, EI MITÄ SANOTAAN. TÄNÄÄN KIRJOTUS TYYLINI ON ERILAINEN… ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ MITÄ SANOTAAN… JA TEKSTI ON PELKISTETTYÄ KERRONTAMUOTOA, EI RUNOUDEN SÄVELIÄ, SULO SOINTUA…

EN HIO TEKSTIÄ… KUIN RUNOUDESSANI, SILLÄ KYSEESSÄ ON TARINA.

JA TÄRKEÄ AIHE ON: KÄVELYKEPPI… YMMÄRRÄT  TÄMÄN … JOS POLVESI ON LEIKATTU ESIMERKIKSI… JOS LÄHEISESI JALKA ON LEIKATTU… SILLOIN YMMÄRRÄT… TAI SELKÄ ON KIPEÄ…

Tämän päivän tarina kertoo Istosta. Hänellä on jalkaleikkaus edessä. Sekä Sampasta, selkä saksittu… Ja Markosta… hän on terve kuin pukki… 

Tarinan henkilöt

Isto: jalkaleikkaus edessä

Samppa, Iston paras ystävä: selkä leikattu, tuplakerroin, kenties tulevaisuudessa triplana.

Marko: terve, pitää piirtää rasti seinään siksi. Iston ja Sampan kaveri.

Ja tarina alkaa

KÄVELYKEPPI on tarina nimeltään

– En istu rullatuolissa, ennemmin ryömin. Isto toteaa Sampalle, ystävälleen. Viitaten jalkaleikkaukseensa.

Sampalla alkoi juhannukselta kesäloma ja hän on Iston luona kylässä pari päivää.

– En ota rollaattoria, ennemmin ryömin.

– En ota ankeita kainalosauvoja, en. Jatkaa Isto suu vaahdoten keskusteluaan.

– Kapteenikoukkuhan oli ihan cool, puu jalkoineen, Samppa vastaa.

Sampalta on leikattu selkä, kahdesti.

Hänellä on kultainen, kävelykeppi… leijonan pää kävelykepin nupissa.

Tällaisen Isto tahtoo. Ja ostaa.

Ja myös Marko. Jolla ei edes jalkaa ja selkää ole leikattu. Ostaa kävelykepin, niin upea se on

Kultainen kävelykeppi on todella hieno. Saisi tulla muotiin.

Jalka paranee. Kävelykeppi jää.

Sampalla ja hänen vaimollaan on eri aikaan kesäloma. Vaimolla elokuun ja Sampalla juhannukselta, nelisen viikkoa.

Sampan vaimo on oikein vieraanvarainen. Laittaa pöydän koreaksi, kun vieraita käy. Lautasliinoineen, pöytä koristeineen.

Sinkku Isto ei ole edes kahvipakettia ostanut vieraalleen.

Joten he suuntaavat kebabille. Isto ei kokkaa.

– On mukava nähdä kavereita, liian vähän tulee pidettyä yhteyttä. Samppa toteaa Istolle. Kävelykepit molempien kädessä.

On kaunis, helteinen kesäpäivä.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Vietä aikaa ihmisten kanssa, jotka saavat sinut hymyilemään.

Loppusanat tarinaan.

Kerroin juuri Istosta ja Sampasta… mutta Marko mainittiin vain sivu osassa.

Mitäs kuuluu Markolle.

Marko on juuri alkanut seurustelemaan.

Hän on tulisesti rakastunut Helviin.

He tapasivat Helvin kanssa taidegalleriassa, virtuaalisessa sellaisessa. Helvi oli laittanut itsestään kymmenen vuotta vanhan kuvan nettiin, jossa hän hymyilee häikäisevällä hammasrivistöllään.

Kun hän tapasi Markon kanssa kasvotusten. Kutrit hän kampasi kauniisti, punasi suunsa, mutta kuva oli kymmenen vuotta vanha. Ja sen Marko huomasi heti. Helvi on vanhempi kuin hän luulikaan.

Helvi on 45 vuotias, Marko 32.

He tapasivat lounaalla, kiinalaisessa ravintolassa ensi kerran. Marko söi haarukalla, Helvi puikoilla.

Alku oli vaivaantunut lounaalla. Mutta he olivat keskustelleet puhelimessa jo vuoden. Keskustelut vaihtuivat chatista  puheluiksi. Ja oli jo treffien aika.

Nyt, kun on kulunut puoli vuotta treffeistä kiinalaisessa ravintolassa… he ovat astuneet astetta syvemmälle suhteessaan ja päättäneet vakiintua.

Ei, ei … alttarille he eivät vielä astele. Vaan astetta vakavammalle pohjalle. Vakiintua. He eivät tapaile muita. Ja salaa Marko on katsellut jo kihlasormuksiakin. He ovat rakastuneita. Marko ja Helvi.

Helvin läheisin sukulainen on hänen enonsa. Helvin äidin veli.  Hänen äitinsä on kuollut ja muun suvun kanssa Helvi ei ole läheinen.

Ja he ovat nyt menossa enon luokse kylään Markon kanssa.

– Enon on pakko pitää minusta. Marko tuumii. Aivan pakko.

Eno on tuntenut Helvin lapsesta asti. Helvi konttasi hänen lattioita pitkin lapsena. Ensimmäisen irronneen hampaan hän antoi enolleen. Ja hammaskeiju toi markan. Millä Helvi osti tikkarin.

Nuorena Helvi fanitti rock bändiä ja eno äänitti Helville c kasetille Metallicaa.

Helvi esitteli ensimmäisen poikaystävänsä parikymppisenä enolleen. Ja 25 vuotiaana eno kuivasi Helvin kyyneleet, kun heille tuli ero silloisen poikakaverin kanssa.

Helvi ei ole seurustellut sen koommin. Kaksikymmentä vuotta sinkkuna viihtynyt.

Hän on keskittynyt opiskelemaan. Ja valmistui vasta viime vuona. Parikymmentä vuotta lukenut, sivistynyt brunette hän on.

Töissä Helvi on opintojen lisäksi ollut terveyskeskuksen, info pisteessä. Ei rikas, ei köyhä, keskiluokkainen. Arkeologiaa hän luki vuosia. Teki jopa lopputyön aiheesta. Ja sairaanhoitajan tutkinnon opiskeli myös, minkä infossa työskentely vaatii.

Marko on puolestaan käynyt ammattikoulun. Automekaanikoksi opiskeli. Hän rappaa vanhoja autoja kaiken vapaa aikansa. Työkseen hän työskentelee autokorjaamolla.

Kihloissa Marko on ollut kahdesti, naisia on ollut aika paljon, mutta hän ei ole ollut ennen Helviä rakastunut. Tai toiseen ex kihlattuun oli. Mutta ero oli katkera. Niin katkera, että hän unohti, sen kuinka rakastunut hän ex:n olikaan.

Marko on tulisesti rakastunut Helviin.

Helvillä on auton romu. Volvo. Sekin pitää Markon kiireisenä. Volvo pitää purkaa aivan osiin.

Mutta mutta.

Nyt he siis olivat matkalla Helvin enon luokse. KUINKA SAAN HÄNET PITÄMÄÄN ITSESTÄNI. HÄNEN ON AIVAN PAKKO PITÄÄ MINUSTA. Marko miettii.

– Jos et tule toimeen enoni kanssa, eroan. Hän on perheeni, koko sukuni.

Ja tämä lisäsi vain paineita Markolle.

– Ei sinun tarvitse hänen paras ystävä olla. Riittää, kun tulet toimeen.
Helvi jatkaa

– Käyttäydynkö kuin työhaastattelussa. Kravatti kaulaan, olen edukseni vai miten?
– Olet vain oma itsesi.
– No, kerro millainen hän on. Eno, äitisi veli siis.

Eno on eläkkeellä ollut jo kauan. Hän oli työelämänsä kaupan lihatiskillä töissä. Hän on leski. Kaksi  lasta, poikia enolla on. Aikuisia jo. Toinen poika on naimisissa, ja eno on siis ukki. Toinen poika opiskelee. Hän harrastaa shakkia. Aika tavis, suomalainen. Hän ei etsi uutta vaimoa. On niin raskas pala leskenä olo. Ei tuore leski. On ollut leski jo kymmenen vuotta. Häneltä on polvi leikattu vasta. Grillaa… ja paljon…

Ja niin Marko ja Helvi lähtivät enon luokse kylään. Enon naapuri oli kylässä enon luona.

– En tiennyt, että on vieraita täällä. Helvi huikkaa ovelta.
– Aina on tilaa, kun käyttää rexonaa, eno huikkaa.

Grillipihdit käsissään.
Grilli on kuuma.

Marko kättelee enoa ja on aivan paniikissa. Hän on pukeutunut kravattiin.

– Kaunis sää, Marko avaa keskustelun kuin työhaastattelussa. Ei puutu kuin CV n lukisi perään.

Enon naapuri ja eno juttelevat tv sarjasta. Jota Marko ei tietenkään ole katsonut yhtä ainoa jaksoa. Kukahan on Ismo Laitela? Hän miettii.

– Grillipihvit popsitaan. Suussa sulavia.

Lähtiessään Marko antaa enolle kävelykepin. Kultaisen, jossa on leijonan pää kävelykepin nuppina.

– Polvesi on leikattu hiljattain… Marko sanoo.

Eno ilahtuu suunnattomasti kävelykepistä. Onhan polvi leikattu. Kävelykeppi pelasti vierailun.

– No miten meni vierailu, Marko kysyy Helviltä. Kun he huristelevat autolla pois.

Ihan hyvin, ette olleet tukka nuottasilla, Helvi vastaa
– Emme siis eroa.
– Emme.

Volvon romu käy huonosti. Marko ajaa auton korjaamolle. Ja siellä vierähtää loppu ilta.

Sen pituinen se.

Loppusanat tarinaan: Helvi harrastaa muuten tanssia… hän tilasi netistä häikäisevän upean kävelykepin ja pyörittelee kävelykeppiä ilmassa tsa tsa tsaan tahdissa… ja nappasi tällä… kävelykeppi tanssiaskelilla kulta mitalin. Se ripustettiin hänen kaulaansa. Kulta mitali kaulassaan hän teki virtuaali muotinäytös vierailun… Muotiluomus esiteltiin kävelykeppi kädessä… Kävelykepillä malli tiputti kutreiltaan lierihatun ja nosti sen ylös. 

Ja kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.

Lukaises blogiani runouden pidemmälle. Seuraavassa blogimerkinnässäni sananen koruista. Ja uuni tuore runoni Safiiri. Niin uusi runo, ettei sulkakynän mustekaan ole vielä ehtinyt kuivua.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin

23.7.2026

+16

Aurinko nousee 03.44

Aurinko laskee 23.04

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Tänään blogini runouden tarjoaa tekstiä koruista.

Koruista siis sananen.

Tämä runoilijatar rakastaa isoja koruja.

Ja ripustaudun niihin, kuin joulukuusi joulupalloihin, joulun tienoilla.

Myös ripsiin saa koruja. Pieniä kimalle koruja.

Afrikassa näkee ns. mini lautasia korviksina. Pitkät korvalehdet ovat kauneuden symboli. Ikääntyessään naiset käyttävät yhä raskaampia korvakoruja. Tehden korvalehdestä pidemmän ja pidemmän. Korvanlehti ei saa katketa. Afrikassa.

Suloisessa tuhansien järvien maassammekin on venytys korviksia. Myös.

On laaja valikoima venytyskoruja eri materiaaleista ja tyyleistä.

Kylissä Afrikassa on upeita koruja, joillakin heimoilla.

Kasvomaalauksia, myös.

SANANEN KORVAKORUISTA. Tänään.

Niin klassiset kauniit pienet kalliit timantti korvikset… kuin isot, olkapäille ylettyvät edulliset muoviset helyt. Upeita molemmat.

Korvakoruja on monenlaisia.

Sananen korujen historiaa, siis.

Tämän runoilijattaren ajatukset ovat tänään kaukana… Afrikassa.

Historian havinassa…. Noin 1830 luvulla… Korut olivat kukka- ja lehtinauhojen kera koristeltuja…

1940-luvulla koruissa käytetiin timanttia edullisempaa lasikiveä. Ja se kimalsi kauniisti. Pling plingiä. Kukapas nainen, ei rakastaisi pling plingiä?

Kullan suosio romahti saatavuuden ja hintavuuden takia.

1950-luvulla korvakorut saattoivat riippua pitkälle ja olla näin näyttävä osa asua.

Kalevalakoruilla on ollut uraauurtava vaikutus modernin suomalaisen korun syntyyn.

1990-luvulla korujen materiaalina näkyi katukuvassa pääosin edulliset materiaalit, kuten muovit ja metalli.

2000 luvulla… nilkkakorujen yleistyminen, varvaskorut, kynsikorut, lävistykset sekä hammaskorut, korvakorujen lisäksi.

Noin 2010 luvun jälkeen tulivat nännikorut.

Muotinäytöksiin suunnitellut korut olivat näyttäviä, kauniita ja epäkäytännöllisiä.

Timantit koristivat ja olivat aitoja koruja.

1980-luvuilla koruissa oli asennetta; ne olivat rohkeita ja näyttäviä.

Krusifiksikorut ovat upeita. Lähinnä kaulakoruja.

Korvakoruissa, riipuksissa ja rintaneuloissa oli muinoin rusetteja ja korujen osien välillä roikkuvia ketjuja. Ajanjaksolle tyypillisiä koruja olivat päähän laitettavat asusteet: otsanauhat, tiarat ja hiuskammat. Historian havinassa.

Riipukset, ketjut, helminauhat, ranne-, nilkka- korva- ja nenärenkaat, rintakorut, hiussoljet ja vyönsoljet.

Kulta, hopea, platina.

Rihkama.

Eikö kellokin ole koru ? Kenties, kenties, ei. Solmioneula, vihkisormus ja kalvosinnapit

Korvakorut ovat koristaneet ihmisten korvia vuosisatojen ajan…

Ilmaisseet, muotia, kulttuuria, identiteettiä.

Korvakoruilla, on kiehtovia tarinoita.

Historian havinassa korvis oli paitsi esteettinen… myös sosiaalista ja yhteiskunnallista asemaa ilmaiseva merkki.

Korvakorujen historia on piiiitkä. Värikäskin.

Merimiehet käyttivät vain yhtä korvakorua osoittamassa, että parin toinen puolisko odottaa morsiamen kätköissä kotisatamassa.

Ensimmäiset, jo kivikaudelta tunnetut korut olivat luonnonesineitä, kuten simpukankuoria, eläinten hampaita, kalanruotoja, luita ja helmiä.

Korvakorut kertoivat vauraudesta.

Ennen rahan keksimistä koruja käytettiin kaupankäynnissä vaihdon välineinä.

Kulta on kaikkina aikoina ollut tärkein korujen valmistusaine.

Korvia on yleensäkin koristeltu erilaisilla riipuksilla. Kautta aikain.

Suuret korvakorut olivat raskaita, joten pitkien kutrien alle saatettiin laittaa apunauhat, jotka kiedottiin koko korvan ympärille kannattelemaan korun painoa jottei korvalehti venyisi.

Kulta, hopea ja platina.

Nykypäivänä koruja on valtavasti erilaisia… vain mielikuvitus on rajana.

Monia materiaaleja… niin hevosen häntäjouhista, huovasta, tuohesta, lasista, kristallista, keramiikasta, nahasta, puusta, muovista, kivistä ja nyplätystä pitsistä.

Menneiden aikojen tuulahdus on pitkään pitänyt pintansa korumuodissa.

Minä pidän isoista korviksistani. Mitäs pidätte näistä korviksistani? Pitsiä koruissa. Kyllä, kyllä. Pitsiä.

Koruja käytetään asukokonaisuuden täydentäjänä.

Nappi… riipus… rengas korvakoru.

Jos ei tahdo korviin reikiä. Klipsi korvis. Tai magneetti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Maininta korvakoruista löytyy savitauluista ja muinaisen Egyptin papyruksista. Kaukaa kaukaa.

Korkea asema ilmaistiin korvakoruin.

Keskiajalla oli korvakorut merimiehillä.

Tummilla miehillä oli korvakoru.

Kultainen rengas, niin merimiehillä, kuin kaaleilla.

Korvakoruilla on pitkä historia.

Muodikkuuden kautta, trendeihin. Kulki korvakorujen tie.

Korvakoruissa sydän symbolisoi rakkautta.

Risti. Jumalaa.

Kuu naisellisuutta ja härkä voimaa.

Intiaanien korut liittyvät heidän kulttuuriinsa ja perinteisiinsä.

KORVAKORUT VOI OLLA MYÖS KAUNIS OSA ASUSTETTA JA KOKONAISUUTTA… ILMAN MITÄÄN MERKITYSTÄ.

Siinä sananen korvakoruista… historian kautta tähän päivään…23.7.2026 asti…

Näin kesäisin tämän runoilijattaren nilkkaa koristaa koru.

Nilkkakorulla on yli kahdeksantuhantinen historia, joka ulottuu muinaisesta Mesopotamiasta ja Egyptistä aina Intian niemimaalle. Ensimmäiset korut valmistettiin luonnonmateriaaleista, kuten simpukoista ja puusta.

Ajan myötä niistä kehittyi vaurauden ja yhteiskunnallisen aseman symboleja.

Egyptissä nilkkakorut olivat suosittuja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Varakaat käyttivät kultaa ja jalokiviä, kun taas tavallinen kansa turvautui kupariin, nahkaan tai helmiin, jotka toimivat samalla onnea tuovina amuleteina.

Intiassa nilkkakoru on ollut puolestaan naisellisuuden ja tanssijoiden tärkeä symboli jo tuhansien vuosien ajan.

Tiesitkös, että nilkkakoruihin kiinnitettiin usein pieniä kelloja tai helmiä, jotka pitivät rytmikästä ääntä.

Kilikalikilikali. Tassua toisen tossun eteen vieden.

Joillakin alueilla vaimot käyttivät vasemmassa nilkassa useita ketjuja osoittaakseen olevansa naimisissa.

Vähän, kuin vihkisormus, tai melkein.

Muotiin nilkkakorut tulivat 1900-luvun puolivälissä, erityisesti 1970-luvun boheemin ja hippikulttuurin myötä. Nykyään nilkkakoru on ennen kaikkea kesäinen ja naisellinen asuste, jota käytetään vapaasti ilman sen kummempia symbolisia sitoumuksia. Ja tarkoituksia.

Kait vain kauneuden takia.

Ja mikäs on erikoisin koru.

Hmmmmmm????

Maitohampaista tehdyt viktoriaaniset korut: 1800-luvulla?

Jotkut nykytaiteilijat, valmistavat silikonista korvalehden tai ihmisen sormen näköisiä koruja.

Rannekoruista sananen.

Rannekorut ovat yksi ihmiskunnan vanhimmista korutyypeistä.

Vanhimmat tunnetut rannekorut on valmistettu luonnonmateriaaleista, kuten luista, simpukankuorista, puusta ja kivestä.

Aiemmin ”jokirannekoruna” tunnettu ohut, symmetrinen timanttirannekoru sai ikonisen nimensä TENNISRANNEKORU vuonna 1987, kun tennispelaaja kadotti omansa ja pyysi ottelun keskeyttämistä korun etsimisen ajaksi.

Joillakin menee suvun perintönä, vaikkapas kaulakoru.

Tai miksi ei taskukello.

On kynsikoruja. Tällä runoilijattarella on kynsikoru.

Tämä runoilijatar rakastaa isoja ja näyttäviä koruja.

Bling blingiä.

Mutta myös rihkamaa.

Napakorut yleistyivät 1990-luvun alussa nuorilla.

Milleniumina äärimmäisen suosittu.

Mutta tiesitkös… että… sitkeän urbaanilegendan mukaan Egyptin faaraot olisivat käyttäneet napakoruja osoittaakseen kuninkaallista asemaansa. Tälle väitteelle ei löydy tukea historiallisista dokumenteista tai arkeologisista löydöistä.

Legendaa vai tuulesta temmattu väite, kukas tietää?

Kaunis koru on napakoru, mistä vyötärön ympäri menee ketju.

Historioitsijat ovat havainneet, että viikingit käyttivät aikanaan koruja , joista suurin osa koostui pronssista ja hopeasta.

Jalokiviä pidettiin harvinaisuutena viikinkien keskuudessa, koska he käyttivät usein materiaaleja, kuten lasia, meripihkaa ja eläinten luita.

Vaikkapas nenärenkaat eivät suinkaan ole uusia keksintöjä. Arkeologia paljastaa, että ihmiset ovat menneet vuosituhansia äärimmäisyyksiin erottautuakseen, sulautuakseen joukkoon. Kummin päin vain.

Tatunointeja on ollut kauan.

Alpeilla vuonna 1991 on löydetty jäätynyt kivikauden mies ja ette usko mitä? Hän oli täynnä tatuointeja.

Yli 5 300 vuotta vanhan jäämuumio Ötzin kehosta löytyy peräti 61 tatuointia.

Kyllä luit oikein…

Koruista en tiedä.

Onko sinulla, vaikkapas umpisuoli leikattu ja pidät arpea rumana.

Höpö höpö…

Arpitatuointeja otetaan, jossain päin maailmaa. Joten arvetkin kaunistavat.

Nämä eivät ole (vielä) rantautuneet suloiseen tuhansien järvien maahamme.

Ihoa viilletään, naarmutetaan tai poltetaan, jolloin koholle nouseva arpikudos muodostaa kuvioita.

Kuviot kertovat mm. kantajansa heimosta ja asemasta perheessä.

Nenän väliseinän rustottomaan alueeseen on laitettu tappi (septum).

Uuden-Guinean kansat ovat perinteisesti koristelleet lävistettyä nenän väliseinää luilla ja höyhenillä vaurauden symbolina.

Septum teki todellisen läpimurtonsa lännessä 1970- ja 1980-luvuilla punkkareiden keskuudessa, tosin renkaana nenässä.

Korusta tuli provosoiva keino kapinoida vallitsevan yhteiskunnan normeja vastaan.

Jossa (lähes kaikki) oli vain kurjaa. Epäoikeudenmukaista ja kapinoinnin arvoista.

On myös varvas koruja.

(Pienet jalat, tehtiin jalat sitomalla… Näitä kutsutaan lootus jaloksi). Symboloi naiskauneutta?

Afrikkalaisen mursi-kansan naisilla, alahuuli on venytetty jopa 15-senttisillä puulevyillä.

Myös Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat venyttivät alahuulensa.

Mitä suurempi levy, sitä korkeampi asema.

Kuvasti myös lapsien määrää.

Naisten koru, siis.

On siroja, kauniita, pieniä Eurooppalaisia koruja.

Vaikkapas klassiset helmet.

Pienet timantti korvikset.

On neutraaleja koruja… Pieniä siroja kaulanauhoja, vaikkapas.

Ystävä rannekkeet, makrameeta. Ne pitää tietenkin mainita, myös.

Tiara.

Nykyisin kaunis hiuskoru.

Tykkään käyttää hiuskoruja.

Ja mikäs on sitten tämän runoilijattaren lempikoru.

Rummutusta. Tadaaa…

Tämä valtavan iso ja erittäin painava kaulakoru.

Mitäs pidätte, upeat blogini Runouden sävelin lukijat?

Mielestäni kaulakoru on kaunis (ei niinkään merkitse mitään). Rakastan isoja koruja.

Ai niin…

Meinasin unohtaa.

Koska olet blogissa runouden, upea blogini lukija.

On runon aika.

Uusi runo.

Niin uusi, ettei sulkakynän mustekaan ole vielä ehtinyt kuivua.

Pysytääs teemassa, koruissa.

Olen rakentanut runon sanan kallista ympärille (kallistaa-kaataa… kallista-arvokasta).

Ja kaunis runo menee näin. Olkaas hyvä.

SAFIIRI

äärimmäisen

arvokasta

sanoinkuvailemattoman

kimaltavaa

ja

kallista

joten

älä hukkaa

kaada

ja

kallista

sitä pois

sillä rakkaus

on äärimmäisen

kallis arvoista

safiirit ovat

olleet arvostettu

vuosisatojen ajan

vanhassa Kreikassa

uskottiin että

voivat parantaa

jopa kateudelta

jalous

luottamus

totuus

viisaus

hehkuu safiirissa

korussa

kauniissa

sinisissä

kivissä

eivät lohkeile

hajoa

naarmuunnu

kenties

harvinaisempiakin

kenties

ei

kallista

korua

rakkautta

niin arvokasta

oi, niin kallista

älä siis

kaada ja kallista

safiirin säihke

rakkauden lumo

rohkea

ylellinen

mieleen painuva

unohtumaton

mausteinen

lämpö

klassikko

safiiri

koru

Ensi viikolla on jo elokuu.

Elokuu

Suomalaisessa kalenterissa vuoden kahdeksas, 8. kuukausi ja kesän viimeinen kuukausi.

Nimensä elokuu on saanut sadonkorjuusta, ”elosta”, jota silloin tehdään. Vilja korjataan pelloilta, siis.

31 päivää.

Elokuun kukkia ovat miekkalilja ja unikko.

Elokuu on myös kesälomakuukausi. Vielä, monilla.

Muutamia päiviä elokuulta mainitsen.

– Tove Jansonin päivä. Suomalaisen kuvataiteen päivä, on elokuussa.

– Suomen luonnon päivä.

– Ja venetsialaiset ovat elokuussa.

Venetsialaisten aikaan on jo niin pimeää, että ilotulitteet näkyvät hyvin.

Venetsialaiset ovat elokuun viimeisenä lauantaina.

Veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla.

Veden, tulen ja valon juhla.

Venetsialaisten juhlinta aloitettiin Helsingissä vuonna 1840.

Meren rannalle keskittyvä juhlinta käsittää värikkäitä lyhtyjä, nuotioita ja ilotulituksia.

– Kansainvälistä kissanpäivää vietetään joka vuosi 8. elokuuta.

– Seuraava Suloisessa tuhansien järvien maassamme näkyvä auringonpimennys on 12. elokuuta 2026.

”Aurinko pimenee ja Kuu värjäytyy vereen.” – Joel.

(Viimeksi Kuu hehkui punaisena maanantaina 29. kesäkuuta – tiistaina 30. pv. 2026, hiljattain siis).

Elokuussa ilmoittaudutaan harrastuksiin.

Lukaises blogiani runouden pidemmälle. Olen kirjoittanut blogimerkinnän harrastuksen tärkeydestä ja siitä, kuinka harrastus voi antaa sanoin kuvailemattoman paljon.

Monilla starttaa arki kesäloman jälkeen. Elokuussa

Pidän arjesta, yllätys yllätys.

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö rakastaisi lomaa.

Totta vie rakastan.

Ensi viikolla on jo elokuu.

Vielä rippeet heinäkuusta jäljellä.

Mutta nyt TV ssä on Bond. James Bond. Ja paras sellainen. Mustekala.

Oikea Bond. Roger Moore.

13. James Bond-elokuva, 1983.

Siis TV n äärelle.

Hei hei.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin