Runoilun iloa täällä

22.8.2026

+18

Aurinko nousee 05.26

Aurinko laskee 21.15

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Kenning

Tänään blogissani Runouden sävelin… pääset upea, lukijani… lukemaan viikinkiaikaista runoutta. Ja sille ominaista kielikuvaa.

Kenning on muinaisessa runoudessa metaforaa muistuttava kiertoilmaus tai kielikuva. Kenning on johdettu muinaisnorjan verbistä ”kenna” eli ymmärtää, tietää tai nimetä.

Skaldi oli muuten… norjalainen tai islantilainen viikinkiajan hovirunoilija-laulaja.

Skaldirunous syntyi Norjassa 800-luvulla.

Skaldirunouden viimeinen huippukausi ajoittuu 900–1000-luvun Islantiin.

Runomittasäännöt olivat tärkeitä, niitä noudatettiin tarkasti.

Suuri osa oli miehiä, mutta kuitenkin on löydetty historian havinasta maininta neljästä naisestakin.

”aaltojen ratsu” tarkoittaa laivaa

taivaan loisto

hopeinen valo

punainen kimallus

taivaan sädehtivä planeetta

(Lukijani, tiedät siis, että kirjoitan Kuusta, vaikka en tätä mainitsekaan).

Kuu on runoilijattaren ihanne sana. Rimmaa… Kuu, suu, muu, luu, kaikuu, kaipuu.

jalkojen alla

pinnan tomu

hiekan jyvistä koostuva askelten kantaja

hevosen kavioiden kopinan antaja

(Lukijani, tiedät siis, että kirjoitan maasta, vaikken tätä mainitsekaan).

aaltojen yllä

laineiden päällä

meren kuohujen kantaja

aallon harjalla kelluva vapauden huuman antaja

(Mistä kirjoitan, en mainitse tätä?)

Kenning… kielikuva, vertauskuva, kiertoilmaisu, siis.

Runoilun iloa, täällä !

PINNAN TOMU

taivaan loisto

hopeinen valo

punainen kimallus

taivaan sädehtivä planeetta

jalkojen alla

pinnan tomu

hiekan jyvistä koostuva askelten KANTAJA

hevosen kavioiden kopinan ANTAJA

aaltojen yllä

laineiden päällä

meren kuohujen kantaja

aallon harjalla kelluva vapauden huuman antaja

Pidän tietynlaisesta kesämökin hohtoisuudesta tai lempeästä kauneudesta. Tätä tarjoaa, vaikkapas Disney plus. Lempeän hohtoiset mainokset ja… vaikkapas hyväntekeväisyys kampanjoiden puheet. Maailma on niin jäätävä, varmaan siksi. Hauraan hopean hohtoista, hempeää, pehmeää, kauneutta. Ja jossain tarinoissani ja runoissani tätä tyyliä suosin.

Mutta runouteni skaala on laaja.

Myös elämän nurjaa puolta tarjoaa fiktiivinen tekstini.

Olen kirjoittanut runon, jopa cappuccino kahvikupista. Siis skaala on – totta vie – laaja.

Tänään oli sananen keningistä. Tähän ei voi soveltaa kaunista harsoista lempeyden hohtoista tyyliä, ei.

Kenning on vanha kielikuva. Sitä käytetään runoissa. Se korvaa sanan toisella sanalla tai pienellä tarinalla.

Esimerkiksi meri on ”valaan tie”.

Olen tarinan kertoja. On siis fiktiivisen tarinan aika.

Pitäähän minun esitellä tarinani hahmot.

He ovat…

Tarinan morsian. Aune.

Aune on persoonallinen nainen. Joten hänen häätkin ovat persoonalliset, hänen näköisensä. Hän ei ole korkeasti koulutettu. Vain varastopuolen koulutus ammattikoulusta. Pari kolme vuotta kesti koulutus.

Ammattikoulussa varastoalan koulutusta opiskellaan suorittamalla logistiikan perustutkinto, jossa suuntaudutaan sisälogistiikkaan.

Palvelulogistiikkatyöntekijä (entinen varastonhoitaja).

Opintojen parissa hän tutustui Esteriin.

Aune on kehopositiivinen, brunette. Hänellä on lakatut kynnet.

Ja tiedätkin mistä hän hankkii leivän pöytään, no… Varastolta.

Hän on kiinnostunut viikingeistä.

Noista skandinaavista alkuperää olevista merenkulkijoista 700–1000-luvuilla eli viikinkiajalla.

Erikoinen mielenkiinnon kohde. Aune on erikoinen nainen, persoonallinen. Hänellä on omat mielipiteet.

Hän keräilee postimerkkejä.

Ja haaveilee suurperheestä.

7 tai 8 lasta olisi tilauksessa.

Ja omakotitaloon muutto edessä, siksi.

Ja tarinan henkilö: Esteri.

Esteri rakastaa kaikkea modernia ja kaunista. Hän elää ajan hengessä. On elokuun 22. päivä. 2026.

Hän on osa aikaisella sairaseläkkeellä selän johdosta.

Hänen selkä on saksittu triplasti. Selän kanssa pärjää, kun sitä ei rasita. Itse asiassa hän harrastaa tennistä. Mikä on vain hyväksi selälle.

Lyhyen työhistorian hän teki varastotyöntekijänä. Trukilla huristeli pitkin varaston käytäviä, vieden laatikoita paikasta toiseen.

Esteri on Aunen opiskelu kaveri vuosien takaa.

Hänellä on punaiset kutrit, vihreät silmät. Hän rakastaa oranssia värisävyä. Ja vaatekaappi on sen mukaan.

Hän rakastaa sieni pastaa, oopperaa ja Frendejä, tuota TV sarjaa, siis.

Nyt kun olen esitellyt tarinan henkilön Esterin, on aika astua itse tarinaan.

HÄÄT

on tarina nimeltään.

Esteri on saanut hääkutsun. Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään hänen opiskelukaverinsa Aunen häät.

Sulhasta Esteri ei ole koskaan tavannutkaan.

Häät ovat viikinki teemaiset.

Ja niin koetti elokuun viimeinen viikonloppu.

Aunen ja hänen sulhasensa vihki viikinki asuun pukeutunut henkilö.

Kun tahdon oli sanottu, oli aika astua notkuvan pöydän ääreen.

Pöytä notkui koreana.

Viikinkimenu on muuten runsas, maanläheinen ja liha- sekä kalapainotteinen kokonaisuus, jossa korostuvat pohjoisen luonnon omat raaka-aineet, kuten riista, kala, juurekset ja marjat.

Ruoka tarjoillaan teeman mukaisesti puu- tai kivikilviltä, rautapadoista miksi ei miekoistakin.

Graavattua tai kylmäsavustettua lohta, silliä, turskaa ja savumuikkuja.

Savustettua hirven- tai peuranpaistia, porsaankieltä ja ilmakuivattua kinkkua.

Kermainen metsäsienikeitto tai herne- ja juureskeitot.

Saaristolaisleipää, juurileipää tai ohrasta tehtyä litteää leipää runsaan voin kera.

Poroa eri muodoissa, hirvenlihaa sekä villisikaa.

Kotikaljassa tai oluessa haudutettua porsaanpotkaa sekä ylikypsää naudanniskaa.

Tuhtia ja lihaisaa riistamakkaraa.

Paistettua nieriää, lohta tai turskaa yrttikastikkeella.

Perunaa… naurista ja kaalia.

Sinappia, piparjuurta ja puolukkaa.

Nämä kuuluvat viikinki häiden menuun.

Viikingit eivät tunteneet valkoista sokeria, joten makeus haettiin luonnosta.

Sahtia ja simaa. Kotikaljaa.

Savituopeista tai sarvista, tietenkin.

Hunajasima, nimensä mukaan hunajasta valmistettu perinteinen viikinkijuoma. Kuului notkuvan pöydän antimiin.

Tummat ja tuhdit oluet.

A´vot

Esteri huokaisi notkuvan pöydän äärellä.

Esteri hieman ihmetteli häiden teemaa.

Eikö viikingit ole pelättyjä, julmia, pahoja ja pelottavan voimakkaita?

Myös häiden koristelu oli viikinki teemainen.

Aune on persoonallinen ihminen. Hän on oma itsensä, joten hänen häätkin ovat persooanalliset, hänen näköisensä.

– Tiesikös, että viikingit keksivät kamman. Toteaa Esteri pöydän äärellä. Ja sipaisee kampaajan hänelle juhlakampauksen kähertämiä kutrejaan.

Toisin kuin uskotaan, viikingit välittivät ulkonäöstään.

-Viikinkejä pidetään myös pitkinä. Esteri jatkaa keskusteluaan pöydän äärellä. Esterin rungolla on mittaa huikeat 182 cm ja jalassaan hänellä on vielä korkokengät.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Nykyisten hautalöytöjen mukaan viikingin miespuolisen jäsenen keskipituus oli noin 172cm ja naisen 160cm.

Ja juhla aterian nautittuaan, on häävalssin aika.

Jonka keskeyttää perinteinen morsiamen ryöstö.

Viikingit ryöstävät morsiamen.

Morsian palautetaan vasta, kun sulhanen on kirjoittanut kenning runon morsiammelleen. Ja runokaraokessa lausunut sen.

Häät ovat oikein mukavat. Ja jatkuvat pikku tunneille asti.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen:

Runoni Neilikka sanoin.

NEILIKKA

elämä opettaa ja

sinä päätät mitä

opit ja mistä

Tarina tuoli.

Lempi nojatuolini.

Tässä katson laadukkaita elokuvia… Kudon.

Ja tässä tuolissa valmistuu suurin osa runoudestani ja tarinoistani.

Ja kaunis runoni NUOTIO menee näin, olkaas hyvä…

NUOTIO

sisimmässään
täysin epävarma

nuotioden tuikkiessa
pimeydessä kuin tähdet

silloin lähdet?

vai jäät

mukanasi yksi ainoa
pysyvä asia elämässä
sen ollessa muutos

ihmisten jättämien
jälkien ollessa näkyvät

ymmärtäen syyn

nuotioiden tuikkiessa
pimeydessä kuin tähdet

toivon valo

tähän päivään
asti ajatellen häntä

tarinoita odottaa
vielä pääsyään sanoiksi
hänen huulillaan

nuotion loimussa

nuotioiden tuikkiessa
pimeydessä kuin tähdet

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Jer. 29:11

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin

Kulttuuri Runot, novellit ja kirjoittaminen

Mangoa ja passion hedelmää

20.8.2026

+15

Aurinko nousee 05.19

Aurinko laskee 21.23

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Vettä satelee täällä meillä päin. On sadellut, jo useamman päivän.

Kippasin väripurkin kutreilleni. Muutuin bruneteksi. Ruskeat kutrit, siis tällä runoilijattarella.

Britakakku

Aivan ihana ja upea Brita-kakku saa täytteekseen vaahdotettua kermaa ja makeita mansikoita.

Suussa sulava jälkiruoka tai miksi ei juhlapöytäänkin.

Brita kakun juuret ovat rapakon tuolla puolen… Ruotsissa.

Britakakku koostuu kakkupohjasta, marenkikerroksesta ja kermapohjaisesta täytteestä. Kakkua koristellaan tyypillisesti tuoreilla marjoilla, erityisesti mansikoilla.

Kesäinen kakku.

Mutta kesä meni jo…

Mitäs siis teemme.

Unohdamme kesäiset mansikat.

Alamme pikku hiljaa suunnata kohti syksyä. Ja pian vaahtera häikäisee kauneudellaan, ja väriloistollaan.

Ruotsissa Brita kakku tunnetaan useilla nimillä kuten Pinocchiotårta, Brittatårta, Glömmingetårta, Mammas tårta, Ölandstårta ja Margaretatårta. Kakun suomalainen nimi juontuu tarinan mukaan suomenruotsalaisesta kartanosta, jossa työskennellyt Brita-niminen keittäjätär alkoi valmistaa ruotsalaista Pinocchio-kakkua ja antoi sille oman nimensä.

Kakku nousi laajempaan suosioon Suomessa 1980-luvulla. Ja arvatkaas miksi. Leivonta kilpailu myötä, miksikäs muutenkaan.

Britakakun pohja tehdään perinteisestä sokerikakkutaikinasta. Pohjan päälle levitetään kerros marenkimassaa, joka paistetaan samalla kertaa pohjan kanssa. Täytteenä käytetään yleisimmin kermavaahtoa, johon on usein lisätty vaniljasokeria tai sitruunamehua. Kakun pinnalle ja väleihin asetellaan tuoreita marjoja, tavallisimmin mansikoita.

Britakakusta on olemassa useita eri versioita täytteiden ja koristelun suhteen.

Mansikoiden sijaan voit laittaa, vaikkapas mustikoita, vadelmia jne…

Miksi ei molempiakin ?

Kakku muistuttaa norjalaista kvæfjordin kakkua, joka sisältää vaniljakreemiä ja murkasttuja manteleita marjojen sijaan.

Britakakku kruunaa pöydän!

Rapean marenkipilven, pehmoisen pohjan, kerman, mansikoiden ja kirpeän sitruunatahnan yhdistelmä on voittamaton. Sanoinkuvailematon.

Kakun salaisuus on pohjan kerroksellisuus.

Britakakkua ei suositella täyttämään edellisenä päivänä, koska kakun päällä oleva marenki pehmenee, vetistyy ja menettää rapean pintansa täytteen kosteuden vuoksi.

Britakakun historiasta on monta eri tarinaa.

Kerrotaanpa siitä löytyvän ohjeita jopa 1600-lukulaisesta keittokirjasta.

Tanskassa Britan kaltainen kakku täytetään nykyisin hillolla.

Britakakun reseptejä on yhtä monta, kuin on leipuria. Lukusia versioita, siis.

Britakakku on uskomattoman helppo muunnella, sillä sen rapea marenki ja pehmeä kakkupohja sopivat melkein minkä tahansa raikkaan tai makean täytteen pariksi.

Jos jätät klassiset mansikat pois…

Miten olisi tilalle…

Sitruuna & vadelmat: Levitä kakkupohjalle kerros sitruunatahnaa ja sen päälle kermavaahtoa sekä tuoreita vadelmia.

Tai Keitä raparperista ja sokerista paksu hillo. Anna sen jäähtyä ja yhdistä se kardemummalla maustetun kermavaahdon kanssa.

Tai Passionhedelmä & mango: mangososetta ja koverra sekaan tuoreen passionhedelmän sisusta.

Jos, et laita mansikoita, ei ole juhannus pöydän kruunaama kakku.

Unohda mansikat, niin sopii Brita kakku elokuuhunkin. Ei vain juhannusjuhliin.

A´vot

Tänään tarjolla uuni tuore runoni MANGOA JA PASSION HEDELMÄÄ. Niin uusi runo, ettei sulkakynän mustekaan ole vielä ehtinyt kuivua. Ja runo menee näin, olkaas hyvä.

MANGOA JA PASSION HEDELMÄÄ.

kuutele sydäntäsi

sillä se tietää

mangoa

ja passion hedelmää

vesisateinen sää

sillä sydän tietää

kaiken ollessa

elämää

mangoa ja passion

hedelmää

Olen tarinan kertoja. On siis fiktiivisen tarinan aika. Pitäähän minun esitellä tarinan henkilöt. He ovat

Lilja

Eevi

Sofi.

BRITA KAKKU on tarina nimetään.

Ja tarina alkaa.

Olipa kerran…

Aloitan tarinani huikeilla Olipa kerran sanoilla.

Olipa kerran Eevi.

Lilja ja Eevi ovat ystävättäret. He ovat matkustaneet yhdessä Marokossa. He ovat itkeneet ja nauraneet. Jakaneet asioita. He ovat aitoja ystäviä, elämän aarteita, siis.

Sofi on Eevin täti. Äidin sisko. Vanhempi rouva. Harmaat kutrit nutturalla ja silmälasit.

Eevi on leiponut Brita kakkua ja he nauttivat kakkua kera kahvikupposen. Liljan kanssa.

-Tätini, äitini sisko tulee meillä käymään. Annan kuntopyöräni hänelle. Hänellä on peräkärry mukanaan. En tarvitse kuntopyörää, ei tule ajeltua sillä. Pölyttyy vain nurkissa ja vie tilaa.

-Vai niin, Lilja vastaa.

-Suussa sulavaa Brita kakkua. Mango ja passion hedelmä sopii tähän todella hyvin. Lilja jatkaa.

-En olekaan tavannut tätiäsi, Sofiaa. Millainen hän on?

-Kova haukkumaan kaikkia, etenkin minua. Puuttuu elämään ja asioihin. On negatiivinen ja töksäyttelee asioita.

-Miksi sitten olet hänen kanssaan tekemisissä?

-Minulla on vähän sukua, kuten tiedät, Eevi vastaa.

-Onko tuo tarpeeksi hyvä perustelu?

Ovikello soi.

Sofi on ovella.

-Tule kahville. Sopiva ajoitus. Tuoretta kahvia ja tuoretta Brita kakkuakin on. Eevi huikkaa Sofille, tädilleen.

-Olen peruuttanut peräkärryn oven eteen, otan vain kuntopyörän ja lähden, Sofi toteaa suu viivana, tyylilleen uskollisena… negatiiviseen sävyyn.

Ovi kolahtaa. Ja hän poistuu paikalta.

Mutta Brita kakku on hyvää.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli: Tänään arkisempi… Mangoa ja passion hedelmää mansikan tilalle ja kakku sopii elokuuhun.

Brita kakku kruunaa pöydän. Hyvässä seurassa.

Nauti kakku hyvässä seurassa. Kuten ystävättäret tekivät.

Lilja ja Eevi ovat ystävättäret. He ovat matkustaneet yhdessä Marokossa. He ovat itkeneet ja nauraneet. Jakaneet asioita. He ovat aitoja ystäviä, elämän aarteita. Laatu seuraa.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin

Kulttuuri Runot, novellit ja kirjoittaminen