Tervetuloa blogiini

Hei ja hyvää alkanutta vuotta!

Tätä hetkeä on mietitty ja odotettu jo muutaman vuoden ajan. Nimittäin oman blogin aloittamista. Kyllä jännittää…

 

Tulppaani4.jpg

 

Voisin aloittaa lyhyellä itseni esittelyllä. Olen siis 28-vuotias naisenalku Turusta ja työkseni teen koulunkäynninohjaajan hommia. Ensi vuonna tulee 10 vuotta täyteen siinä hommassa ja ylipäätään työelämässä. Harrastuksiini ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi kuuluu lukeminen, elokuvien/sarjojen katselu, luonnossa oleskelu ja uiminen.

Ruoanlaitosta olen pitänyt oikeastaan koko pienen ikäni ja koko ajan innostun siitä vaan lisää ja halu oppia enemmän sen kuin vaan kasvaa. Tykkään tehdä peruskotiruokaa, mutta välillä on ihana kokeilla erikoisempia ruokia, kuten esim. muiden maiden perinteisiä ruokia. Ehdottomia suosikkejani ovat mm. liha-makaronilaatikko, texmex-salaatti, paella sekä jauhelihakastike.  Arkisin kokkailen helppoja perusruokia ja sitten lomilla sekä viikonloppuisin mielelläni panostan enemmän ruokaan ja silloin juuri tuleekin testailtua niitä erikoisuuksia.

Minulle on tärkeää, että ruoka hyvän maun lisäksi myös näyttää hyvältä. Esillelaitto ja kattaus tulee siis näkymään blogissani myös. Pääpaino pysyttelee kuitenkin itse ruoanlaitossa.  Mutta jotten liikaa paljasta heti kättelyssä niin eiköhän tämä riitä tällä kertaa.

Siispä tervetuloa blogini pariin ja mukavaa sunnuntai-illan jatkoa! Täällä on huomenna edessä paluu arkeen…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *