Lähde Lohjalle

Mikko Utter.JPG

Kuulin keväällä Lohjalle avatusta kahdeksanpaikkaisesta ravintolasta, jota isännöi mm. Savoysssa ja Nokassa yli 15 vuotta keittänyt Mikko Utter. Koska ravintolassa on tasan yksi työntekijä, on ravintolan nimikin luonnollisesti Mikko Utter. Ravintolassa tarjoilllaan maistiaiset-nimellä seitsemän ruokalajin kuukausittain vaihtuvaa menua, jossa raaka-aineet ovat tietysti äärimmäisen sesonki- ja paikallispainotteisia. Ihastuin luonnollisesti konseptiin välittömästi. Sellaisen ravintolan itsekin haluaisin joskus perustaa, jos a) osaisin kokata tai b) minulla olisi varaa harrastaa ravintolan pitämistä. Viime viikolla vihdoin pääsin paikan päälle ja oli aika selvää, että Utterin tapauksessa kyse on vaihtoehdosta a.

Olimme yhdessä Saaran ja meidän kummankin vanhempien kanssa varanneet ravintolan kahdeksasta paikasta kuusi. Meidän lisäksemme lauantailounaalla oli vieraina yksi (paikallinen) kolmikymppinen pariskunta. Tosin ravintolan tunnelma oli niin kotoisa, että hetkittäin jopa tuntui kuin Mikko olisi ollut meillä kokkivieraana. Ruoanlaiton lomassa hän kertoi tarinoita viinien ja raaka-aineiden taustalta. Saimme muun muassa kuulla, että jälkiruokamakeisten luumumarmeladi oli valmistettu ”maailman parhaan luumupuun” hedelmistä. Puun aateloinnin oli suorittanut kokin poika paikallisessa hedelmäpuutarhassa, josta luumuja päätyi myös keittiöön asti.

Ruoka oli juuri sitä, mistä itse pidän eniten. Yksinkertaisuudessaan nerokkaita makuyhdistelmiä, joissa pääosassa oli raaka-aineet ja niistä esiin pakotettu syvin olemus. Punajuurta ja dijonvaahtoa, kuhaa ja marinoitua purjoa, tatteja ja juustotuulihattuja, kaaleja eri muodoissa, perunaa ja sorsaa (meille mysliä), dekonstruoitua omenapiirakkaa sekä toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia. Lisäksi ruoka valmistettiin ja annokset koottiin suoraan silmiemme edessä. Ja sitten ne viinit. Kivijalkoina toimivat Saksa, Itävalta, joskus myös Ranska. Ah! Kellerin kevyesti tammitettu Riesling oli hedelmäinen, mineraalinen ja huumaavan intensiivinen, Loimerin Grüneristä en viitsi edes aloittaa. Alexander Laiblen Spätburgunder eli pinot noir puolestaan avasi minulle taas uuden portin punaviineihin.

Vielä ruokaakin kiehtovampaa ravintolassa oli seurata ravintoloitsijan toimintaa. Koska hän on yksin töissä ja ravintolan keittiö on kokonaisuudessaan ruokailijoiden nähtävissä, sain myös nähdä, kuinka pöytään on mahdollista nostaa reilussa parissa tunnissa 56 annosta, pitää keittiö koko ajan siistinä ja seurustella vieraiden kanssa vailla hetkenkään hätäilyä. Sen lisäksi, että ravintolakäynti inspiroi taas kokkaamaan kotona muutakin kuin hätäpastaa, olemme myös viimeisen viikon pitäneet keittiön, ja oikeastaan koko asunnon, siistinä. Ja se on oikeasti aika siistiä. Erityisesti tämä kotitaloudenhallinta tulee tarpeeseen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *