Ravintoloiden arvioinnista ja arvostelusta
Syöminen kiinnostaa. Syöminen on osa omaa identiteettiä. Ruoka ei ole vain polttoainetta keholle, vaan se on myös sosiaalista pääomaa. Se, mikä on sinun lempiravintolasi määrittää sinua ihmisenä. Kamalaa, eikö? Vielä enemmän sinua kuitenkin määrittää ehkä se, mitä syöt lounaaksi tai missä käyt salaa syömässä. Siitä vaan ei puhuta.
Kaikki tämä on kovin totta ja nostaa tietyn teennäisyyden muurin ruokablogaamisen eteen. Miten voisin kertoa käynnistäni michelin-ravintolassa niin, että se ei vaikuta snobbailulta. Vaikka vedänkin blogissani roolia (viime aikoina kovin vähäpuheista, kuten tosielämässäkin), en tekisi silti oikeutta itselleni tai teille kirjoittamalla vain hyvistä tai hienoista ravintolakokemuksista. Vai tekisinkö? Useimmin syön ravintolassa ihan vain keskinkertaista ruokaa, valitettavasti. Pärjäättekö silti ilman blogausta suosikki-kotipizzatäytteistäni? Tai kiinnostaako teitä lukea siitä, kuinka kärsin tarpoessani keskinkertaisten lounasravintoloiden suossa, koska Pompieriin on aivan liian pitkä matka? Haluatteko kuulla, missä söin Berliinin parhaat falafelit?
Olen pitkään halunnut kirjoittaa siitä, mikä on minun käsitykseni hyvästä ravintolakokemuksesta. Se on kai relevanttia, sillä sen perusteella lukijat ehkä osaavat suhtautua muihin tällä palstallla lukemiinsa kirjoituksiin. Tiedättehän. Jos kertoisin, että viihdyn parhaiten Sandrossa, silloin te ymmärtäisitte, että minä pidän yllättäviä ja hienostuneita makuelämyksiä tärkeämpänä sitä, että ravintola tekee isoja annoksia aina samaa ruokaa ja viinilistan sijaan painotetaan cocktaileihin. Kertoisin etsiväni tuttua ja turvallista, mutta kuitenkin vähän jotain etnistä ja trendikästä.
Jos taas kertoisin, että minun sisimmässäni värähtää vahvimmin silloin, kun lautasella on yksi, kaksi tai korkeintaan kolme ihan tavallista raaka-ainetta, näette minut toisessa valossa. Saattaisin sanoa, että upein elämys on se, kun keittiössä on puristettu kaikki tehot irti perunasta ja kohotettu se arjen yläpuolelle tai sipuli ja maa-artisokka on yhdistetty yllättävästi – jälkiruoassa.
En tiedä, miten paljon todellista valtaa suosituimmilla ruokabloggareilla on, mutta en sitä hirveän paljon kellekään antaisi. En ainakaan silloin, kun bloggari arvioi ravintolaa omasta subjektiivisesta, usein kapeasta, näkökulmastaan. Jos esimerkiksi bloggari syö Chef & Sommelierissa ja odottaa Michelin-tähden perusteella fiiniä piperrystä ja hummeria, on luonnollinen seuraus pettymys. Sellaista kirjoitusta lukiessani toivon, että lukija joko tuntee kirjoittajan maun tai pystyy rivien välistä poimimaan sen, että kirjoittajalla on vain ollut väärät odotukset.
Kaikilla ruokabloggareilla on kai oma suosikki-ravintolansa, jota he hehkuttavat aina mahdollisuuden saadessaan. Itse kaipaisin ravintoloille johdonmukaista arvosteluasteikkoa ja -kriteeristöä. Mutta mistä löytyisi asteikko, jolla asettaa rinnan pizzaravintola, lounasravintola, juoma- ja ruokabistro sekä fiinimpi illanviettopaikka? Tuntuu tyhmältä pistää Puttes ja Farang samalle janalle. Silti niin tehdään esimerkiksi Nyt-liitteessä