Kesän ensimmäinen piknik

Tyttöystävälläni oli eilen kevään viimeinen päivä koulua ja ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa. Minä vastaavasti palautin opintojeni viimeiset tehtävät perjantaina. Totesimme siinä olevan kylliksi aihetta juhlaan ja piknik-kesän avaukseen. Spontaanin piknikin evääksi tein nopeat kurkkurullat ja jälkiruoka-macaronsit oli joku reipas leivostiskin työntekijä sulattanut valmiiksi. Juomana oli pieni pullo ranskalaista kuplivaa.

Siinä sitten kilisteltiin kesän ja toistemme kunniaksi, syötiin eväitä, hämmästeltiin lämmittävää aurinkoa ja sen jättämiä pitkiä varjoja. Nähtiin valjaissa oleva kissakin. Puistossa oli aika hiljaista, olihan maanantai-ilta. Pullonkerääjiä oli silti paljon. Pienet romanilapset kiersivät hanakasti seurueen luota toiselle, etsien seuraavaa tyhjää pulloa tai tölkkiä. Päästyämme jälkiruokiin huomasimme mäen alla pienen pullonkerääjämummon. Hitaasti hän köpötteli mäkeä ylöspäin ja lähempänä huomasimme, ettei mummo ole varsinaisesti pieni, häneltä vain puuttuivat jalat polvista alaspäin.

Päästyään lähes meidän kohdallemme, mummo huomasi maassa tölkin, jota kohti hän köpötteli, pieniä askeleitaan päättäväisesti kiiruhtaen. Muovikassissa ei ollut kovin montaa pulloa tai tölkkiä. Pari metriä ennen tölkin saavuttamista sen nappasi hänen edestään keski-ikäinen mies. Mummo osoitti mieltään, mies elehti takaisin että hän ehti ensin. Kirosimme tapaukselle tyttöystäväni kanssa, mutta emme tehneet sen enempää. Mummo jatkoi nöyränä ylös mäkeä. Meidän kohdallamme hän kysyi jotain ja osoitti lähes tyhjää samppanjapulloamme. Kaadoin viimeiset pisarat pullosta laseihin ja ojensin pullon hänelle.

Samalta tasolta kohdatessa hänen katsettaan oli vaikeampi sivuuttaa, kuin se olisi ollut jos hän olisi istunut kadulla ja minä olisin pyyhältänyt kiireisenä ohi. Katseessa oli hämmentävän syvää kiitollisuutta ja lämpöä. Hymynkin sain palkkioksi. Yhden kymmensenttisen takia. Söimme eväät loppuun, tyhjensimme lasit ja palasimme kotiin.