Arigato Gozaimasu! – Eli terveiset Japanista, osa 2
Lisää ruokajuttuja Japanista. Halusimme käydä matkan aikana myös kerran vähän hienommin syömässä. Huippuravintoloiden listauksia tutkiessa kävi selväksi, että Japanissa nekin saattavat olla monin tavoin hankalia. Joko ne ovat huolellisesti kätkettyjä, tai niihin ei voi tehdä varauksia kuin puhelimitse, tai ne eivät kovin mielellään toteuta asiakkaiden erikoistoiveita. Mutta ei syytä huoleen. Ainakin yksi ravintola kuitenkin ilmoitti selkeällä englannilla näkevänsä mielellään enemmänkin vaivaa asiakasta miellyttääkseen. Kertoivatpa he myös panostavansa kasviksiin. Vielä kun kyseessä oli The World’s 50 Best Restaurants -listauksessa Aasian parhaaksi ja maailman 20. parhaaksi nimetty tokiolainen Narisawa, oli valinta helppo. Helppoa oli myös varaaminen. Lomakkeeseen vain tiedot ja mahdolliset erikoishuomiot liittyen tilaisuuden luonteeseen ja ruokatoiveisiin. Lomakkeessa pyydettiin myös mahdollista aikaisemman vierailun päivämäärää, jotta ei tarvitsisi syödä samoja ruokalajeja kahta kertaa.
Koska Narisawa ei ole ravintolana kaikkein halvimmasta päästä, menimme illallisen sijaan huomattavasti edullisemmalle lounaalle. Uskoimme kuitenkin saavamme tästä ihan riittävän hyvän kuvan ravintolan tasosta. Alla kymmenen ruokalajin (kasvis)lista, joka oli painettu läpikuultavalle paperille ihan vain minua varten. Saaralla oli omansa. Vaikka Japanissa muutenkin tuntui olevan joka paikassa ihan hirvittävä määrä ihmisiä töissä, oli kiinnostavaa huomata kuinka n. 20-paikkaisessa ravintolassa salin puolella hääräsi kymmenkunta henkeä ja keittiössä annosten kimpussa varmasti ainakin 20 keittäjää. Ranskalaiseen keittiön metodeihin ja paikallisiin raaka-aineisiin nojaava keittiö sekä kaikille ruokailijoille tarjottu 10 ruokalajin ateria tosin selittivät henkilökunnan tarvetta.
Kuvat ovat kännykkäräpsyjä. Emme kehdanneet kaivaa järkkäriä esiin, joten otimme kuvat kännykällä aivan kuin kaikki muutkin asiakkaat. Kuvat eivät siis missään nimessä tee oikeutta annoksille. Suosittelenkin käymään itse paikalla 😉
Alkuruokana tarjoiltu Essence of the forest, Satoyama scenery esitti kyseisen alueen metsää tähän aikaan vuodesta. Lautasella oli kaarnaa ja lehtiä sammalpedillä, sekä puunkolosta tarjottua sadevettä. Annoksen ulkonäkö hämää. Oikeasti esimerkiksi sammal oli soijaa ja vihreää teetä. Alkuruoan kanssa pöytään tuotu Sumi (hiili), oli karamellisoitua ja hiillostettua sipulia. ”Forest 2010” -leipä nostatettiin ja paistettin pöydässä, sen kanssa tarjoiltu voi oli niin ikään ”sammalen” peittämä.
Nostan annoksista esiin pari kiinnostavinta. Viidentenä tarjoiltu Kamo Nasu, eli kiotolainen munakoiso oli paitsi kaunis, myös uskomattoman herkullinen. Kiotolainen munakoiso eroaa meikäläisille tutuista paitsi pyöreällä muodollaan, myös sillä että sitä voi syödä raakana. Tässä annoksessa paistetun munakoison päällä on siitakesieniä ja kukkia. Annos on kääritty tomaattihyytelöön.
Varsinaisena pääruokana tarjoiltiin punajuurta ja porkkanaa. Kastikkeista vaaleampi on punajuurta ja tummempi on valmistettu mustasta valkosipulista. Mustaa valkosipulia ei siis kasva missään, vaan sitä saadaan tavallista valkosipulia fermentoimalla. Täytyykin ottaa selvää, miten se käytännössä tapahtuu. Kävi nimittäin niin, että kun maistoin annosta ensimmäisen kerran, minulta pääsi pieni itku. Jotenkin huvittavaa, että a) matkustin Japaniin asti saadakseni niin hyvää punajuurta ja b) juuri punajuuresta ja porkkanasta tehty annos jäi matkan ruoista voimakkaimmin mieleen.
Aterian aikana pääsimme myös vihdoin maistamaan paria japanilaista valkoviiniä. Voimakkaan luonteikkaat viinit eivät sellaisenaan juuri mullistaneet ajatusmaailmaa. Paitsi ehkä toinen viineistä, jonka kukkea ja äärimmäisen makea tuoksu ei vastannut yhtään kuivaa suutuntumaa. Molemmat viinit sopivat kuitenkin ihan hyvin annosten kanssa. Pääruoan kanssa minulle sovitettu alsacelainen riesling tosin räjäytti pankin. Saaran chardonnay ei ollut ehkä aivan ruoan arvoista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että viini olisi ollut huono.
Pre-dessertin ja varsinaisen jälkiruoan jälkeen pöydän luo ajettiin vielä jälkiruokakärry, josta sai valita haluamansa. Hulppeasta petit fours -valikoimasta valitsimme kummatkin neljä. Lisäksi yritin kursailla minimacaronsien kohdalla ja ehdottaa, että ottaisin yhden. Tarjoilija sanoi, että saatte koko valikoiman. Yllättäen söimmekin kaikki yhdeksän ihan hyvällä ruokahalulla. Varausta tehdessä ei ollut vielä varmaa, että olisin juuri edellisenä päivänä valmistunut opinahjostani. Viereisen pöydän synttäriyllätyskakusta päätellen olisi voinut pelata varman päälle ja ilmoittaa lomakkeessa vierailun syyksi treffien sijaan valmistumisen. Vaikka saimmekin ”vain” normikohtelua, ei aterialta olisi voinut hirveästi enempää toivoa. Kolme tuntia myöhemmin lounaalta poistuikin onnellinen mies, joka takuulla muistaa valmistumisensa koko loppuelämän.
