Onnea Turku!
Talvella riittää kun pääsen kerran parissa kuukaudessa Turkuun. Kesäisin toki polte vanhaan kotikaupunkiin kasvaa, tänä kesänä entistä voimakkaammin. Edellinen käyntini oli pari viikkoa sitten. Halusin päästä samalla tsekkaamaan paljon puhutun ja kehutun uuden ravintolan, Kaskiksen. Perjantai-ilta oli vain kokonaan buukattu. Paikan päälle soittamalla sain onneksi järjestettyä itselleni baaripöydästä paikan heti aukeamisaikaan kello neljäksi. Ruokaseuraa tosin en onnistunut löytämään lyhyellä varoitusajalla tuolle kellonajalle.
Erikoinen ajankohta ei kuitenkaan haitannut minua eikä näemmä monia muitakaan. Pieni ravintola oli täynnä myöhäisen lounaan tai aikaisen illallisen nauttijia. Minä taisin tosin olla ainut pitkän menun syöjä tuohon aikaan. Ravintola tarjoilee siis á la carte -listan lisäksi kahtaa pitkää menua, toista lihalla ja toista ilman. Otin kuuden ruokalajin vegemenun ja sille viinit.
Kaskis on pieni, valoisa ja lämminhenkinen ravintola, joka tarjoilee omien sanojensa mukaan ”käsintehtyä ruokaa, riittävästi”. En haluaisi käyttää ravintolasta r-sanaa, mutta tässä yhteydessä tarkoitan rentoa pelkästään hyvällä. Annokset ja viinit tulevat pöytään asianmukaisten kuvausten kera, kuitenkin henkilökohtaisesti ja ilman ulkoaopeteltua toimittaja-/tuottajalitaniaa. Raaka-aineet tulevat pääasiassa läheltä ja ovat puhtaita, niin kuin pitääkin. Näin sesonkina lautaselle päätyi paljon myös henkilökunnan itse keräämiä raaka-aineita.
Menun avasi kurkusta, avokadosta, tomaateista ja fenkoliliemestä koostunut kaunis, herkänmakuinen annos, jonka sinänsä mainio riesling jyräsi brutaalisti. Toinen annos saapui pöytään kuitenkin pian. Fenkolin, kyssäkaalin ja piparjuurimajoneesin yhdistelmä (yllä) ja sen viinimätsi voittivat minut puolelleni – jopa siinä määrin että jääkaapissani on tälläkin hetkellä kyssäkaali.
Parsaa Kaskis ja sen kanssa paritettu sauvignon blanc veivät aterian jo ihan uudelle tasolle. Ehdin jo unohtaa syöväni yksinäni, hehkutin vain edessäni olevalle tyhjälle tuolille kuinka eri muodoissa olevat ja eri tavoin valmistetut parsat, kananmuna ja hollandaise täydentävät toisiaan. Ainoa huoleni oli, ehtisinkö kokeilemaan kaikkia lautasella olleita erilaisia makuyhdistelmiä ennen kuin annos loppuisi. Olin niin tohkeissani, kun lautaset vietiin pois, etten huomannut erikseen kehua, vaikka olin juuri syönyt kevään parhaat parsat.
Ensimmäinen pääruoka; varhaisperunaa, kevätsipulia ja palkokasveja (alla) meni jo naurettavuuden puolelle. Viimeistään tässä kohtaa oli selvää, että ravintolan suurin vahvuus ei ole palvelussa, tunnelmassa tai ravintolaelämyksen luomisessa, vaan siinä että keittiö on täynnä asiansa osaavia nuorukaisia.
Kuvitelkaa se teidän lapsuutenne paras kesämuisto, kun kävitte papan kanssa kuopsuttamassa perunapellosta ylös muutaman sipulin, pari naattia kesän ensimmäisiä perunoita ja pesitte ne laiturin nokassa, ennen kuin veitte mummulle keitettäväksi. Parikymmentä minuuttia myöhemmin pöydässä oli voikastiketta, perunoita, isoveljen aamulla onkimaa kalaa, aurinko paistoi ja kaikki söivät vatsansa täyteen. No eihän näin tietenkään oikeasti käynyt, sillä olin ronkeli lapsi ja mummulat kaukana laitureista, mutta tätä syödessä niin oli helppo muistella. Oikeasti, noi perunat. Olen tämän käynnin jälkeen hämmästellyt kaikille ystävilleni, kuinka perunoiden valmistaminen voikin olla taidelaji.
Kun lautasta korjattiin pois, olin tyytyväinen että olin säästellyt kehuni sillä olisi tuntunut tyhmältä antaa heti perään paljon vuolaampia kehuja. Toinen pääruoka, villiyrttiohrattoa, korvasieniä ja maitovaahtoa oli ehkä vähän sekava ja vatsanikin alkoi jo olla täynnä. Propsit korvaisenistä kuitenkin. Annoksen kanssa tarjoiltiin aterian ainut punaviini, muistaakseni chiantia, oli oikein hyvää mutta tässä kohtaa en enää odottanut mitään ihmeitä, olin jo niin moneen kertaan antautunut ateriani ääressä. Jälkiruoaksi tarjoiltu valkoinen persikka lisukkeineen oli erinomaista, samoin kuin jälkiruokaviini.
Kahden ja puolen tunnin ruokailun jälkeen olin tyytyväinen ja kylläinen. Minusta oli pidetty huolta, olin saanut vatsani täyteen ja kokenut elämyksiä joita en ikinä arvannut perunan tai kyssäkaalin aiheuttavan. Pitkä menu viineineen plus skumppa ja digestiiviksi nautittu bourbon maksoivat saman verran kuin pari askelmaa lyhyempi ateria Kaskista selvästi heikommissa helsinkiläisravintoloissa. Että onnea vaan Turku!
Jos siis olet Turusta tai matkalla sinne, niin tsekkaa ihmeessä varauskirja. Pieniruokaisempien ihmisten toki kannattaa pyytää hieman pienemmät annokset, sillä ateriasta selviytyminen tuotti minullekin vaikeuksia, vaikka olin jättänyt lounaan väliin. Jos taas olet käynyt hiljattain Kaskiksessa, niin ei hätää. Jos varausta tehdessä ilmoittaa edellisen vierailun päivämäärän, niin lupaavat tehdä eri menun, vaikkei ruokalista olisikaan vielä vaihtunut.
Onhan Turussa muitakin hyviä ravintoloita, mutta tämä Kaskis, se on jotain muuta. Turku, nähdäänhän taas pian!