Rehellisyyden nimissä
Jos nyt olen aivan rehellinen, niin ensimmäinen versio tästä postauksesta oli sisällöltään suurin piirtein”nyyyh, vielä kaksi kuukautta!”. Mutta sitten tapahtui jotain ja tajusin, että se on oikeasti vain kaksi kuukautta. (Epäilen, että tähän vaikuttivat vahvasti Åhlensille ilmestyneet tontut ja muut joulukoristeet) Kaksi kuukautta, joita en enää koskaan tämän jälkeen tule kokemaan. Ja sen jälkeen kaikki onkin tuntunut vähän mukavammalta. Vaikka se kuulostaakin suurimmalta kliseeltä ikinä, asiat ovat sellaisia millaisena ne haluaa nähdä. Totta kai fiilikset aaltoilee koko ajan, välillä tuntuu paremmalta ja välillä koti-ikävä iskee. Pidän kuitenkin koti-ikävää ihan hyvänäkin asiana, se vain osoittaa että olen onnistunut haalimaan elämääni ihmiä joita kannattaa ikävöidä.
Viime viikko oli ihana, kun avomies oli täällä käymässä. Tehtiin hyvää ruokaa, käytiin kaupoilla ja jääkiekko-ottelussa. Sellaista normiarkea, mitä muutenkin vietetään. Koko syksyn parisuhdeillat alle viikossa, hahah. On kyllä ihanaa huomata, että on löytänyt elämäänsä ihmisen joka tekee kaikesta vain niin paljon parempaa.
Lisäksi silloin kun näihin ympyröihin eksyy joku vieras, niin huomaa miten hyvin itse on sopeutunut ja löytänyt sellaisen oman arjen täällä. Kun lähdettiin käymään jossain, niin mulle tietty oli ihan selvää että mihin suuntaan pitää mennä löytääkseen mulle tuttuun paikkaan X. Ja oon vähän sellainen häslä, että painan vaan menemään enkä tajua että toisella ei ole hajuakaan mihin suuntaan ollaan menossa. Niin se sitten roikkuu siinä perässä mukana. Onneksi avokillani on isäni sanoin ”lehmänhermot” (ainakin ilmeisesti kun minä olen kyseessä) joten eipä mitään. Saan häslätä niin paljon kuin tykkään.
Ensimmäiset kurssit on nyt taputeltu kasaan. Oon ollut vähän pettynyt kursseihin, en koe oppineeni juurikaan uutta ja opetustyyli jota täällä käytetään ei sovi mulle. Oon nyt kuitenkin koittanut ottaa positiivisen asenteen ensi viikolla alkaviin kursseihini ja ajatella, että ne ovat paremmat. Toivossa on hyvä elää. Lisäksi ihana ystäväni E on tulossa 21.11 tänne pitkäksi viikonlopuksi! Ihan parasta päästä viettämään yhdessä tyttöjen viikonloppua ja jakamaan viime aikojen tapahtumia ja kuulumisia.
Vielä pitää mainita, että oon menettänyt ja menetän kyllä niiiin monet hyvät bileet tän syksyn aikana, että vähän kirpaisee. Vaikka totta kai sitä tietää näin lähtiessään, että muiden elämä jatkuu mutta aina se silti vähän harmittaa. Nimiäiset, muutamat syntymäpäivät, kihlajaiset… Niin paljon ihania ihmisiä ja juhlia! Mutta pääsen sitten juuri sopivasti loppuvuoden parhaisiin juhliin: joulu ja uusivuosi, can’t wait!
