Viimeiset kolme viikkoa/kuukausi on ollut ihan äärettöän kiireistä aikaa. Heinäkuussa mulla on kahden viikon (palkaton) loma sekä reissu Suomeen, joten oon ollut töissä viime aikoina tosi paljon – jos en turisti-informaatiolla, niin sitten Marcuksen mummun kahvilassa tai mun appiukon firmassa. Viime sunnuntaina oli mun ensimmäinen kunnon vapaa hetkeen ja siitäkin päivästä olin aamun töissä, loma tulee oikeesti tarpeeseen pian. Vielä pitäis muutaa viikko jaksaa, mutta onneks aika menee äkkiä kun on jatkuvasti paljon tekemistä.

Joka tapausessa, sunnuntaina aamun kahvila duunien jälkeen me pysähdyttiin perheen kanssa Tromssan Villmarkssenterille, missä majailee yli 300 husky -koiraa sekä niiden pentuja.

 Töissä me myydään talvisin saman firman monia eri retkiä, mutta en ollut koskaan aikaisemmin käynyt kyseisellä paikalla. Olin kuvista päätellen olettanut aina niiden tilan olevan pienempi ja mikä suuri yllätys meitä kohtasikaan matkalla sinne, jäin ihan sanattomaksi paikan koosta ja kuinka paljon nähtävää sieltä löytyi. Villmarkssenter sijaitsee Kvaløyan saarella alle puolen tunnin ajomatkan päästä Tromssan keskustasta. Leirillä oli kolme eri laavua, yksi niistä suunnattu yöpymiseen ja kaksi muuta kahvitteluun ja lämmittelyyn talvipakkasilla (tai tällä hetkellä lämpöä saattaa kaivata kesälläkin – meillä satoi lunta muutama viikko sitten). Talvisin alueella on koiravaljakkoajelua ja muistaakseni revontuliretkiäkin, mutta kesäisin tarjonta on vähän pienempää, vaellusta huskyjen kanssa ja alueella on vieraille vapaa kahvila.

Laavujen lisäksi ulkoa löytyi aivan ihana terassi pöytineen ja penkkeineen, kahvilamyymälä sekä koirat ja niiden kopit sekä pieniä polkuja sinne tänne. Mua harmittaa ihan hirveesti, että mulla ei ollut oikeeta kameraa mukana, sillä mun surkean juuri ja juuri toimivan kännykän kuvat ei tee oikeutta paikalle.

Mun nuorempi lapsi on ihan uskomaton koirahullu ottaen huomioon, että hän on itse vasta vajaa puolitoista vuotias. Joka kerta ulkoillessa hän on ensimmäisenä se, joka huomaa vastaantulevan koiran sekä TV:n ollessa päällä sama juttu – sormi osoittaa ruutua kohti ja pikku ihminen tärkeänä ilmoittaa meille muille, että siellä on ”vuh vuh”. Kun sama kaveri pääsi tapaamaan monta sataa huskya, ei tarvinne lisätä, että meidän sunnuntai oli varmaan pienen elämän kaikista sunnuntaista mieleisin tähän asti. Toki tilalla viihtyi myös meidän tyttö, sillä nähtävää ja tutkittavaa riitti vilkkaalle leikki-ikäiselle ja tyttö oli niin mielissään, kun sai pitää yhtä pientä koiranpentua sylissään. Mäkään en oo koskaan aiemmin pitänyt muutaman viikon vanhaa koiranpentua sylissä ja voin sanoa, että mun sydän suli ihan täysin sen pienen nyytin nukkuessa yrittäen samalla syödä mun kättä, miten voikaan olla koiranpennut niin hellyyttäviä! 

Ihan suuper vahva suositus jokaiselle tänne päin matkaavalle tehdä pieni pyrähdys Villmarkssenterin suuntaan; tekemistä ja nähtävää on ihan kaiken ikäisille. Ja jos ei koiranpennut varasta siellä ollessa sydäntä, niin maisemat sen ainakin tekee.