Valkoisten naisten lehdistä
Luen todella vähän naistenlehtiä. Se johtuu siitä, että ne aliarvioivat minua. Pitävät minua tyhmänä. En ylipäätään elämässä arvosta sellaista.
Varhaisteininä tapasin pyöräillä Myyrmäen kirjastoon ja viettää siellä tuntikausia lukien amerikkalaisia Seventeen-lehtiä. Tuntui reisissä asti katsoa tyttöjä, joilla oli sekava tukka ja hienot vaatteet. Israelissa sukuloidessa tapasin ostaa kioskilta sellaisia lehtiä kuin At, LaIsha, Ma’ariv LaNoar. Mutta missäpä länsimaassa tai sellaiseksi halajavassa ruskea tyttö olisi lehden sivuilla ihan itsensä vuoksi, eikä täyttämässä sitä pakollista, kiusallista reikää. Yleensä näen itseni näköisiä ihmisiä vain uutisissa, kun aiheena on islamisaatio ja terrorismi ja tyttöjen ympärileikkaukset.
Sain tänään työkaverilta läjän naistenlehtiä. Osa niistä oli luksus- ja hipsteriaikakauslehtiä Iso-Britanniasta. Osa suomalaisia. Yritin laittaa aivot narikkaan, mutten onnistunut. Oli pakko turvautua taas matikkaan.
Brittilehdissä oli kaikenlaista hiihtäjää. Kymmeniä kuvia ei-valkoisista naisista: oli mustia (mutta ei tietenkään liian mustia), ruskeita (mieluiten epämääräisiä oliivi-ihoja), aasialaisia (epäilyttävän geishamaisia, jos sallitte). Ei ei-valkoisia naisjohtajia, paitsi Beyonce ja Rihanna. Ai niin, ja matkajuttu Intiasta, missä kenenkään kasvoja ei näytetty. Pari suklaamiestä, tiedättehän, he vasta esiineellistettyjä ovat, poloiset.
Miten suomalainen lehti pärjää tässä vertailussa? Tiedän, että otos ei ole edustava, mutta kyllä tämäkin jotain kertoo. Siellä oli Sofia Vergara ja tietenkin ne kaksi pakollista kuvaa Rihannasta. Älkää ymmärtäkö väärin, Rihanna on paras. Aina kun juon skumppaa, alan kuvitella olevani Rihanna. Yksi muotialan vaikuttaja, jolla on käsittääkseni useiden sukupolvien takaiset juuret Lähi-Idässä. Kaksi epämääräistä kuvaa miesräppäristä. Yksi musta catwalk-malli, kolme aasialaisen näköistä (ks. edellinen kappale).
Ei yhtään meikki- tai hiusvinkkiä ruskealle tytölle. Ei yhtään suomalaista ruskeaa kirjailijaa, poliitikkoa, kapitalistia, järjestötyöntekijää, aktivistia, äitiä, artistia, julkkista, henkilöä, elämäntarinaa. Ei yhtään. Ja sitten joskus jos on, käsittelee se yleensä nimenomaan ruskeutta, toiseutta, pakolaisuutta, monikulttuuria, vastakarvaan menemistä. Mutta kenen vastakarvaan? Ja miksi?
Mietipä toisin päin: elät ja olet Suomessa. Olet valkoinen. Luet lehtiä ja seuraat muotia kuten suurin osa tytöistä. Ainoa vaan, että suurin osa lehdissä olevista ihmisistä on mustia, ruskeita. Tuntuisiko yhtään oudolta?
(Ja sivumennen: sama juttu blogeissa. Tänään blogilistan top kymmenen luetuimmat –listalla ei ole yhtään ruskeaa tyttöä. On pari venäläistaustaiseksi itsensä identifioivaa, mikä on hieno juttu. Enkä minä tietenkään tiedä mikä itse kunkin tausta on tai miten he itsensä ajattelevat tähän maailmaan, mutta tajuatte varmaan pointin.)
Työskentelen myös journalistina, olen opiskellut vuosikaupalla viestintää. Varmaan vähän liikaakin. Mitä minun pitäisi tehdä tällaisilla lehdillä? Eikö meissä ruskeissa tytöissä ole yhtään kertomisen arvoista tarinaa? Emmekö me tee juuri mitään uutiskynnyksen ylittävää tai muita naisia kiinnostavaa muutoin kun ruskeuden kontekstissa? Emmekö me ruskeat tytöt ole muodikkaita? Emmekö sisusta kiinnostavasti? Emmekö osaa kirjoittaa?