Bileitä ja hevonpaskaa: Dialogi E. Thelon kanssa

https://youtube.com/watch?v=5lprvqtpUpY%3Fcontrols%3D0%26showinfo%3D0

”En koe itseäni suomalaiseksi. En tarkoita, ettenkö haluaisi olla suomalainen. Minun ei vain anneta unohtaa, etten ole. Miksi yrittäisin väkisin kuulua teidän joukkoonne?”

Näin sanoi huippulaadukasta, tiheäntönkköä, englanninkielistä ysäriräppiä soittavan duon, The Megaphone Staten, toinen puolisko, räppäri E. Thelo taannoisessa Rumba-lehden haastattelussa. 

Aina kun samastun johonkin, tunnen samaan aikaan painostavan ja ryhtiä korjaavan tunteen rintalastassa. Vähän niin kuin hikan. Tulee olo, että olo pitää saada pois, koska en halua, että kellään toisella on näin epämukavaa. Toisaalta tuntuu, että olen elossa.

Tapaamme E. Thelon kanssa perjantai-iltana Karhupuistossa, eväinä kolmioleipää ja jaffaa. Kumpikin tietää, mistä on kyse.

Miksi sä et muka koe itseäsi suomalaiseksi? Sä oot suomalainen, sä oot Viljakkalasta, sä puhut pirkanmaata.
Kaikki mitä teen, kaikki mitä mä sanon, kyseenalaistetaan aina. Se otetaan aina vastaan jonain ihan muuna juttuna kuin mitä mä tarkoitin. En mä oo koskaan päässyt tunnetasolla siihen, että me oltais samalla viivalla. Mä en vaan oo päässy siihen, eikä mua kiinnosta enää lähteä kosiin sitä hommaa.

No mitä sun pitäis tehdä, että sä voisit tuntea itsesi suomalaiseksi?
Sitä mä en tiedä. Mä puhun ihmisille suomea, ja ne vastaa mulle englanniksi. Mä en vaan tiedä. Jos mä tietäisin…

Jos sä tietäisit, niin haluaisitko sä välttämättä tehdä sitä?
En tiedä sitäkään. Nuorempana olisin saattanut yrittää, mutten enää. (Thelo on 29-vuotias, toim. huom.)

Mutta jos sä kuvittelet, niin mitä se voisi olla, mitä ihmiset haluaisi, että sä olisit?
Menestyjät otetaan mieluusti vastaan. Varmaankin mun pitäis jotenkin isosti vaikuttaa siihen, miten jotkut muut joissain muissa maissa näkee suomalaiset. Olisin vaikka urheilija, olisin Wilson Kirwa. Mutta jos mä oon ihan normijäbä, käyn töissä vaan ja teen asioita, niin mä oon vaan aina se mamu.

Mutta se olis vaan se mun naama, se ei vaikuttais kenenkään muun elämään, sit mä oisin vaan se yksi hyvä jäbä, poikkeustapaus. Esimerkiksi juuri nyt Musta Barbaari nauttii tätä asemaa. Että sä oot niin hyvä tyyppi, että natsitkin voi morjenstella.

Mitä sä kelasit kun sä näit sen kuvan Barbaarista ja skinipomosta netissä?
No sitä just, että sä nyt sait free passin, mut en mä en oo edelleenkään hyvä jätkä natsien silmissä. Se oli markkinointia, ei se muiden tummaihoisten asemaa millään tavalla paranna. Ehkä se nosti natsien profiilia.

Puhutaan Musta Barbaarista. Mä pyysin sitä mukaan tähän, lähetin kolme eri viestiä kahta eri kautta. Mutta se ei vastannut mitään. Musta olisi ollut hienoa puhua kahden eri-ikäisen, eri taustoista tulevan räppärin kanssa tästä, ja se ois voinut korjata käsitykset, joita Rumba-lehdessä esiintyi.

Sä sanoit siinä jutussa, että ”Voin pahoin jo pelkästä ajatuksesta, jos olisin ollut peruskouluikäinen nuori, kun tuo kappale [Salil eka, salil vika] julkaistiin. Barbaarin biisi on kääntynyt itseään vastaan. Olen kokenut hyvin paljon rasismia ja erikoiskohtelua elämäni aikana. Se, mikä on ollut mulle yhtä tuskaa puolet mun elämästä, on nyt läppä. Olen kokenut tuhopolton, minut on uhattu tappaa, on syljetty naamaan, uhattu puukolla, ja sitten homma kuitataan sillä, että musta mies tulee sanomaan, että asia on ok. Sitä paitsi peruskuuntelija ei tiedä, että biisin on tehnyt kaksi maidonvalkoista jätkää.”

Sä kerroit siinä Rumban jutussa myös, että sun sisko oli Blockfesteillä ja Barbaari oli esiintymässä, ja siellä tiputeltiin n-pommia.
Myöhemmin me oltiin toisella keikalla, missä myös Barbaari esiintyi, ja se oli vaihtanut n-sanan ”eemeliksi”. Mutta ainakin aiemmin se käytti aina tätä sanaa. Siskoa harmitti siellä Blockfesteillä, ei tuntunut hyvältä seisoa keskellä yleisöä suunnilleen ainoana mustana lavallaolijan lisäksi, kun kaikki huusi neekeriä ympärillä.

Niin, siitä Barbaarista aina sanotaan, että se on sellanen nuori jäbä, joka on nuorison asialla. Että mä oon aatellut, että mä oon vaan liian vanha ymmärtämään sitä sen anglea. Mutta nähtävästi se aiheuttaa myös nuorissa hämmennystä, esimerkiksi sun siskossa. On tosi hämmentävää joutua tollaseen tilanteeseen. Mutta sä et käytä tätä sanaa sun lyriikoissa?
En koskaan. Se ei tullut koskaan mieleenkään, vaikka Mobb Deep viljeli sitä ihan huolella. Mä vaan tajusin, että se on osa heidän kulttuuriaan, ei mun kulttuuria. Jokin aika sitten jouduin myös pohtimaan motherfucker-sanaa. Sehän tulee siitä, että kun orjia pistettiin jakoon, niin monesti myös perheet hajosi, kun jäsenet myytiin eri paikkoihin. Joskus ne ihmiset sitten kohtasi ilman, että tiesivät olevansa perhettä ja siinä kävi sitten kaikenlaisia juttuja, ja siitä se sana tulee.

Miksi meille ei kerrota tällaisia asioita?
No paljon helpompihan se on pitää kollit tietämättöminä.

Onko susta räpissä alistava elementti, joka toistaa ja toisintaa tätä kaikkea?
Totta kai on. Kato nyt miten ne viljelee nigga sitä nigga tätä täällä meilläkin. Se on cool elementti.

Alistaako se?
Alistaa, ne myös itse alistaa itseään. Se ei anna kovin sivistynyttä kuvaa.

Mulle tulee siitä Barbaarin tavasta käyttää n-sanaa mieleen vähän sama kuin se kun vanhat mummot sanoo, että no eihän sen minun aikanani ollut paha sana. Mutta nyt kun ei enää voida sanoa edes, että mummokin sanoo, koska mummokin tietää, että se on ruma sana. Nyt voidaan sanoa, että noku Musta Barbaarikin sanoo.
Just niin.

No onko sua kohtaan käytetty sitä sanaa ihan loukkaavassa mielessä?
No mitä luulet? Heitä joku villi veikkaus? Täytyy muistaa, että kaikesta huolimatta useimmiten kun tota sanaa käytetään, niin se tapahtuu juuri loukkaavassa mielessä. Useimmin sen kuulee räppipiirien ulkopuolella.

Mä olin pari viikkoa sitten pizzeriassa, ja siellä oli hieman humalainen, liikenaisen näköinen henkilö. Hän otti tiskiltä pizzansa ja lähti ovelle päin. Mä sitten satuin olemaan siinä ja avasin hänelle oven. Se huusi mulle, että ”mee sä neekeri vittuun siitä”.

Sitä aina luulee ihmisen ulkomuodon puolesta, että joku ois fiksumpi, kun näyttää fiksulta ja maailmaa nähneeltä. Joka kertaa menee samaan lankaan.

Niin, että sitä tapahtuu. Yleensä jos mä kerron, että mua on nimitelty ihonvärin takia, niin mua ei oikein haluta uskoa, tai sitten kauhistellaan. Sä sanoit City-lehden haastattelussa jo vuosia sitten, että ”onhan se nyt ilmiselvää, että sitä [rasismia] on kohdattu. Sama, kun kysyisit, onko saatu pillua”.

Mä vastaisin ihan samalla tavalla. Se on itsestäänselvää, mennään keskustelussa eteenpäin. Mutta jos se on niin itsestäänselvää, niin miksi meillä kaikilla on sellainen olo, että me ollaan yksin ja vika on jotenkin meissä? Miksi siitä on niin kiusallista puhua?
Mä puhun siitä mielelläni, kun tilaisuus tulee. Koska täällä puhutaan jo ihan tarpeeksi asioista silleen, että se ärsyttää mua. Wilson Kirwa tanssimassa Kanna minut metsään apinamiehen tahdissa…

**

Tässä välissä laitoin nauhurin kiinni, koska ulkona alkoi tulla kylmä ja päätimme siirtyä läheiseen kahvilaan teelle ja kaakaolle. Sählätessämme lähtöä puistonpenkiltä, meitä lähestyi viiden suomileijonariipuksisen, isokokoisen miehen joukko. Me molemmat vaikenimme vanhasta tottumuksesta ja keskityimme puhelimiimme ja maahan. Porukka meni ohi. Mitään ei tapahtunut.  

Nousimme vaiti, kävelimme vaiti. Sitten Thelo sanoi:

”Aina pitää olla valmis, että jotain sattuu. Aina voi tapahtua mitä vaan.”

”Niinpä. Mä tiedän mitä sä meinaat.”

”Mä tiedostan aina missä mä oon, koko ajan. Kyllä mä tunnen sen.”

”Joo. Muistatko sä sellaista aikaa, kun et vielä joutunut ajattelemaan näin? Mä en.”

”No mä tulin tänne kuusivuotiaana, että sitä ennen en muista ajatelleeni.”

Astumme sisään kahvilaan.

**

Okei, no me molemmat tiedetään, että kun menee kotoa ulos, jotain voi tapahtua. Mites toi räppiskene? Onkse erilainen? Onkse rasismivapaa ja ennakkoluuloton vyöhyke?
En sanoisi, että se on vapaa vyöhyke. Sanoisin, että multa odotetaan nimenomaan räppipiireissä tietynlaisia asioita siksi, että mä oon musta. Ne odottaa jenkkitasoista priimaa. Koska oot musta, sun pitää olla Nasin tasolla. Silleen mulle puhutaan. Ei se loukkaavaa sinänsä oo, mutta liittyy suoraan mun ihonväriin.

Sosiologiassa on sellainen käsite kuin rodullistettu, jota mäkin tykkään käyttää. Että semmoiset ihmiset, jotka ei ole valkoisia, rodullistetaan, ne stereotypiat liimataan päälle vaikka ne tekisi mitä. Eli vaikka ne ois ihan normijäbiä, menis töihin, tulis kotiin, keittäis perunoita ja laittais kalapuikkoja, niin ne rodullistetaan niin, että niistä puhutaan että se on hyvä urheilussa ja se on hyvä räppäämään ja se syö käsin ruokaa, ja se ei käy töissä ja se kaataa kaikki naiset, koska se on musta. Räppiskene Suomessa ei siis ole vapaa tästä?
Ei se oikein ole. Me ollaan koulussa vieläkin. Pitää vaan olla paras kaikista, pitää häikäistä koko ajan. Ja totta kai räppärinä sitä yrittää häikästä joka kerta, mutta sitä on vaikea selittää. Se rima on ehkä kuitenkin korkeemmalla. Sanotaan, että tuolta tulee uusi ämsee KilleKalle. Se voi olla vähän sinne päin. Mutta jos se on musta se KilleKalle, niin sen pitää olla viimeisen päälle.

No mitä jos se KilleKalle on vähän huono ja nolo räppäri?
No vaikka se ois yhtä huono kuin kaikki muut, valkoset uudet jäbät, niin se on periaatteessa kuitenkin vielä vähän huonompi kuin ne. Sillähän pitäis olla rytmi veressä.

Räppiskene täällä Suomessa on sellainen, että käytännössä tytöt ja naiset ei näy siellä juuri lainkaan. Niillä ei oo juurikaan sananvaltaa. Täällä on pääasiassa valkoisia miehiä, ja se ihonväri on tässä tietenkin ihan normaalia, koska suurin osa täällä on valkoisia. Miltä tuntuu olla musta artisti täällä?
Mä koen, että eniten mua pitää sivussa se, että mä räppään englanniksi. Mutta syy siihen, että mä räppään englanniksi on juuri se, että mä oon musta ja se koko kokemus. Mä päätin ihan tietoisesti sen, että vaikka mä osaan, niin mä en halua räpätä suomeksi. Se on identiteettijuttu, joka tulee juuri siitä, että mä en pääse suomalaiseksi. Mä päätin sen jo mukulana, kun en mä kuulunut mihinkään, en Ghanaan enkä tänne.

Tuli sellanen fiilis, että mitä sä nyt tuut meidän astialle, vaikkei kukaan sitä sanonutkaan. Mä löysin sen ylimääräisen, mihin kukaan ei tarttunut. Mä sain olla rauhassa. Mutta mä olin niin iloinen kun mä kuulin Graciaksesta, koska mä olin kuullut sitä ennen vaan Raymond Ebanksia.

Mä olin ehkä 10-vuotias kun mä tajusin, että mulla ei oo yhtään mustaa ihmistä, jota mä pitäisin idolina. Olivaan rokkiheeboja, Anthony Kiedis, Tehosekoitinta ja Apulantaa.  Mä rupesin tutkimaan, onneksi meillä oli sateliittikanavia. Ei ollut nettiä, ei kukaan kuunnellut räppiä.

Kun mä löysin räpin mä ajattelin, että täällä mä oon yksin silleen kun mä haluan. Tää on mun maata, eikä kukaan voi sanoa, että mitä mä teen on oikein tai väärin. Mä katoin musavideoita ja ihmettelin, että nää näyttää multa ja tekee mitä ne haluaa, ne ei pelkää mitään. Näiden kollien housut roikkuu ihan mahdottomasti, eikä kukaan sano niille mitään!

Mä ostin ekat levyt postimyynnistä näkemättä edes levynkansia. Mä tiesin vaan Mobb Deepin. Eka se kuulosti siltä, että siinä ei oo edes erillisiä sanoja, pelkkää ääntä. Mä olin ihan, että mitä vittua tässä tapahtuu? Sitten mä rupesin purkaa, kysyin iskältä neuvoi. Sanakirja käteen, kaikki tv-sarjat väijyntään, kaikki yleiset sanonnat haltuun. Sitten mä jo räppäsinkin.

Ajattele miten hienoa on, että nyt tulee joku teini, ja sen ei ehkä tarvitse etsiä niin vaikeimman kautta, kun on netti ja suomalaisia artisteja.
Niinpä.

Miten sä aloit räppäämään?
No se alko just suomalaisten ennakkoluuloista. Jotkut kaverit pyysi räppäämään, koska ne kelas, että mä näytin siltä, että mä osaan räpätä. Kukaan ei ollut koskaan kuullut mun räppäävän. Mä tartuin tilaisuuten kun olin esteettisesti sopiva.

Tää on se mun teesi kaikissa näissä mun hiphop-aiheisissa jutuissa. Se on ollut myös mulle se laastari, se paikka minne mennä rakentamaan se oma identiteetti. On tosi hämmentävää olla sekoitus jotain, olla tullut tänne jostain tai olla erinäköinen kuin muut. Räppi on tosi hyvä apu ja väline käsitellä niitä tunteita.
Kyllä. Väittäisinkin, että aika moni ulkomaalaistaustainen suomalainen on ottanut tavalla tai toisella räpin omakseen juuri tästä syystä.

Niinpä. Se on melkein oma rotunsa, sori tyhmä sana. Kun on jotenkin niin vaikea selittää, että mitä on, niin…
Voi sanoa, että mä oon tota mitä noi räppäritkin on.

Tää on ihmeellinen tää välitila, mikä meillä on. Että kun isä on se maahanmuuttaja ja mies, niin se ei voi tietää, miltä musta tuntuu. Ja sitten äiti on valkoinen ihminen, niin se ei voi tietää miltä musta tuntuu. Me eletään ihan eri todellisuuksissa.
Joo, mä tajuan.

Että mä tiedän ihan tasan tarkkaan kuka mä oon, mutta samaan aikaan mä en tiedä yhtään kuka mä oon. Ja sitten se räppi on ihan älyttömän lohdullista. Käsitteletkö sä tätä ulkopuolisuuden tunnetta sun musiikissa?
Mä voisin lukea sulle jotain nyt? Tää on tulevalta levyltä.

Lue!

thicker than blood – thicker than tar/ discover everything inside of your heart, who you are/
a hustler or a customer, tuna or shark/ black faces move in the dark/ swore the oath, drain it straight from my arm/deserves a toast for the brothers/ ain’t no suckers involved/ hated like we’ve done taken your jobs/ just taking ours – in it together/ right where we belong/ being broke made us stronger than ever before/ we played the cards how they were laid and came through the door/ now what they saw was nothing they would’ve taken us for/ we’re just the bottom of the bucket in their eyes AND the cause of that disorder, unsorted even we brought up with y’all/ just go head and take this time to recall/ shit, it ain’t hard to tell that they wanted us gone/ same time – same place/ i’ll see you tomorrow – just saying/

Olisko mahdollista, että sä et ottaisi noita aiheita käsittelyyn?
Ei ole mahdollista, niin kauan kuin mä en kuule tästä puhuttavan tarpeeksi usein. Suomiräpissä on ihan tarpeeksi huumoriveikkoja. Mä voin olla huumoriveikko face to face, mutta kun mä saan puheenvuoron, mä haluun kanssa sanoa jotain.

Vaikuttaako afroamerikkalainen kulttuuri muutenkin kuin vaan saundin ja ilmaisumuodon puolesta sun omaan taiteeseesi?
Totta kai, mutta toisaalta mä yritän myös sulkea sitä ulos ja keskittyä tähän. Mä haluan maalata nää kadut nyt, enkä keskittyä vaan utopiaan, jota ei ole. Jossa mä en ole. Mä otan vaikutteita muualtakin, Afrikasta.

Mitä teidän musassa nyt sitten tapahtuu?
Sinkku tulee elokuussa, ja uusi levy tulee joskus. Se on raakaa soulia. Mä oon tehnyt a cappelloja ja lähettänyt ne eri tuottajille. Mä tein tekstit ensin ja tutkin, että kuinka paljon ne kuuntelee.

Toi ei kai oo kovin tavallinen tapa tehdä.
Ei, mutta mä tykkään vähän provosoida. Mä tykkään pitää narut käsissä.

Sä meet teksti täysin edellä. Mitä sä luet? Koska ei voi kirjoittaa jos ei lue.
No viimeksi mä luin Maya Angeloun elämäkertaa, ja oon tutustunut paritushommiin, Iceberg Slimiin ja näihin.

Poikien räppikirjoja.
Bertin päiväkirjoja.

Niin, ku me ollaan samanikäisiä suomalaisia, niin me ollaan katottu Jyrkistä räppiä ja luettu Bertin päiväkirjoja. Muistatko sä kun Bert menee siinä jossain, varmaan ekassa, kirjassa kirjastoon ja lainaa sieltä sellaisen Lennä, uneksi -nimisen kirjan? Ja sitten se onkin joku ihan pervo seksihomma ja se yrittää piilotella sitä vanhemmilta? No mä oon aina miettinyt, että mikä se on se kirja. Ni mä otin selvää että se on sellaisen Erica Jongin kohuromaani 70-luvulta, ostin sen ja oon just nyt sattumalta lukemassa sitä. Kiitos Bert!
No en mä nyt noin syvällä sentään oo!

**

Teet ja kaakaot on juotu, ja halaamme hyvästiksi Viidennen linjan ja Porthaninkadun kulmasta. En ehdi kotiin muutaman sadan metrin päähän, kun puhelimeni piippaa tekstiviestiä.

”Haha ratikassa heti yks tuli tervehtiin kännissä mukavasti. Näillä mennää 😉 Kiitti viä.”

”Mitä sano? Kiitti itsellesi!”

”Kato neekeri haha nyt en sanonu mitään koska en osaa suomea.”