Hei Juha Sipilä,

Just sä siellä, pääministeri. Mä puhun sulle. Kato mua silmiin. Äläkä yritä kattoa pois.

 

Mä oon saanut tarpeekseni sun jutuistas.

 

Katsotaanpa sua ja mua. Sä oot Suomen, suhteellisen vakaan ja luotettavan EU-valtion pääministeri, olettaen cishetero mies, valkoinen, miljonääri jo ennestään. Mä oon ruskea vantaalaisbloggaaja, nainen. Sä tienaat heittämällä yli kymppitonnin kuussa. Mulle jää muutama huntti vuokran jälkeen käteen, millä mä elätän itseni ja lapseni yksin, koska sä ja sun hallituskumppanit päätätte siitä, mitä asuminen pääkaupunkiseudulla(kin) maksaa. Mä kirjoitan tätä blogia kaiken muun ohella, enkä saa yhtään euroa näistä postauksista. Mä oon käyny viestinnästä 75 % pitkästä sivuaineesta. Sulla on koko joukko Suomen kovimpia viestintäihmisiä ympärillä, ja Suomen pääministerinä sun kuuluu puhua, rauhoittaa, suojella, ottaa kantaa, olla vahva meidän puolesta. Sulla on valtaa yhtenä eniten tässä maassa, mulla ehkä sormustimellinen.

 

Ja silti vain yksi meistä uskaltaa ja pystyy kirjoittamaan suoraan. Vain yksi meistä pystyy kunnioittamaan vainajaa. Vain yksi meistä välittää ruskeista, mustista, muista rodullistetuista, juutalaisista ja muslimisuomalaisista.

 

Toinen meistä riisuu julkisesti pöksynsä ja paskoo suoraan kaikkien meidän päälle, eikä kashmir-neuleen kainaloihin ei tule edes hikiläikkiä.

 

Toinen meistä vertaa kahden yksityishenkilön tekemää, itsestäänselvästi tuomittavaa ja oikeusprosessissa jo olevaa murhaa erittäin vahvasti ja laajasti järjestäytyneen, poliittisesti aktiivisen natsiorganisaation tekemään tahalliseen murhaan.

 

Toinen meistä sallii tässä erittäin vahvasti ja laajasti järjestäytyneessä natsiorganisaatiossa erittäin vahvasti ja järjestäytyneesti mukana olevien henkilöiden olla Suomen eduskunnan jäseniä, olla osana Suomen hallitusta.

 

Toinen meistä, sen sijaan että itse astuisi kameroiden eteen ja sanoisi murhatun ihmisen nimen ääneen, antaa näiden hallituskumppaneiden lausua mediassa, että keskellä päivää keskellä pääkaupunkiamme tapahtunut murha johtuu maahanmuuttopolitiikan hyssyttelystä.

 

Vain toinen meistä tekee tämän kaiken yhdeksän päivää kuoleman johtaneen tarkoituksellisen pahoinpitelyn jälkeen. Vain toinen meistä julkaisee blogipostauksen kolme päivää sen jälkeen, kun ihminen on tullut natsien murhaamaksi keskellä päivää keskellä pääkaupunkiamme, poliisien päivystäessä vieressä.

 

Vain toinen meistä kehtaa puhua kylmästä päästä ja lämpimästä sydämestä tietäen, että tämä kiertelevä kaarteleva ympäripyöreä läjä blogipaskaa tulee vain ja ainoastaan lietsomaan lisää väkivaltaa rodullistettuja ihmisiä ja heitä puolustavia kohtaan. Odotahan vain. Mistäs sinä sitten bloggailet? Kuinka kauan sinä sitten odotat, jos valkoisen ihmisen kohdalla meni näin kauan?

 

Vain toinen meistä kehtaa puhua keskellä natsimurhaa kotoutumisesta ja suomenkielen opettelusta, työn saamisesta ja uudesta arjesta. Olen sanonut tämän sata kertaa ennenkin ja tulen sanomaan tämän sata kertaa uudelleen: me olemme olleet täällä aina. Riittää jo paskanjauhaminen.

 

Vain toinen meistä tajuaa sinun olevan paatunut rasisti ja opportunisti. 

 

Vain toinen meistä tajuaa, että natsismi ja fasismi ja äärioikeisto eivät koskaan jättäneet Eurooppaa. Ne ovat olleet täällä koko ajan ja odottaneet oikeaa hetkeä. Ja ne tulevat pyyhkimään persettään myös sinulla, arvon pääministeri, jos et ole heidän puolellaan. ja silloin sinun miljoonillasi ja hirsilinnoillasi ei ole mitään helvetin merkitystä.

 

Siksi sinä olet valinnut heidän puolensa.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta

Pidä huoli itsestäsi, rakas

Muistatteko, kuinka seitsemänkymmentäyksi vuotta sitten päätimme yhdessä, ettei enää koskaan. Nyt tämä päätös on rikottu. Nyt natsit ovat tappaneet miehen, Jimi Joonas Karttusen, keskellä kirkkainta Helsingin keskustaa. Media ei viitsi asiasta uutisoida pientä pahoinpitelyuutista enempää, poliisin tutkinnanjohtajaa kun ei mystisesti saada kiinni, pääministeri ja valtioneuvosto ovat somessa hipihiljaa; blogimaailmassa sentään vaaditaan päättäjiä ja valtaapitäviä vastuuseen. 

Jos olet rodullistettu ja/tai juutalaistaustainen/muslimi, on hyvin todennäköistä, että olosi on tänään epätoivoinen, tuskainen, turhautunut, uupunut, surullinen. Siksi, että tänään on selvempää kuin koskaan, kuinka vähän elämillämme on merkitystä niille, joiden tehtävä on pitää huoli turvallisuudestamme ja maastamme. Siksi, että on mahdoton olla tuntematta ristiriitaisia syyllisyyden ja kiitollisuuden tunteita siitä, että valkoinen mies, jolla oli kaikki etuoikeus vain kävellä Vastarintaliikkeen mielenosoituksen ohi, korkeintaan tuhahtaa tai naurahtaa, pysähtyi ja puolusti meitä. Ja nyt hän on kuollut. Hän ei tule enää takaisin. Hän ei tiedä, miten merkittävä hänen tekonsa oli meille. 

Jo vuosia olen kuullut ja lueskellut käsitteestä self care, ohittaen sen lähinnä kädenheilautuksella. Olen toivoton työnarkomaani, vihaan kehoani ja ulkonäköäni enkä pidä levosta tai lomailusta, koska olen olemassa vain tekojeni ja suoritusteni kautta. Kärsin sekä kiltin tytön syndroomasta että rodullistetun ihmisen tarpeesta tehdä kaksinverroin töitä puolikkaan kiitoksen eteen. Olen myös äiti. Niin kauan kuin olen tajuissani, teen töitä, hoidan lasta ja kohtelen itseäni kuin kynnysmattoa.

Virallisesti self care tarkoittaa ensinnäkin sitä, että on tehtävä konkreettisia hyviä tekoja itselleen pidettävä itsestään henkisesti huolta, otettava taukoja, jotta jaksaa tehdä yhteiskunnallista työtä. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että itselle tehdyt hyvät teot ovat jo itsessään yhteiskunnallista työtä, poliittinen teko. Amerikkalainen womanisti Audrey Lorde, joka on yksi ensimmäisistä käsitettä esiin nostaneista ja sitä muovanneista sanoi sen kenties parhaiten: “Caring for myself is not self-indulgence, it is self-preservation, and that is an act of political warfare.”

On ollut vaikea lähestyä self carea, koska se on tarkoittanut itseni kohtaamista. 

Mutta tänään on vaikea hengittää. Tänään on vaikea ymmärtää. Tänään on vaikea olla olemassa. Tänään vihdoin ymmärrän konkreettisesti, mitä self care tarkoittaa. Kylläpä se ottikin aikansa. Vaati ihmishengen. Minun on harjoitettava sitä, jotta jaksaisin. Minun on harjoitettava sitä osana työtä. Voisin ohittaa asian taas kerran tuhahtamalla tai naurahtamalla, mutta hinta olisi tällä kertaa liian kallis.

Totuus on, että he eivät sinua suojele. Sinun on suojeltava itse itseäsi, rakas. Mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan. Käsitöitä. Manikyyria. Leipomista. Aivot narikkaan -komediaa. Kietoutumista perheeseen ja lähimmäisiin. Jumalaa. Juoksulenkkiä. Ei sillä ole niin väliä. Kunhan teet sen. Ajan kanssa. Ota niin paljon aikaa kuin tarvitset. Aika on meille joka tapauksessa pysähtynyt. Historia on ollut koko ajan täällä. Kipu odottaa sinua kyllä, mutta katkennut selkä ei kanna sitä yhtään paremmin kuin vahva selkä.

Tee päivän tärkein yhteiskunnallinen teko: pidä itsestäsi huoli, rakas. Joka päivä.

suhteet oma-elama mieli uutiset-ja-yhteiskunta