Pakollinen tatuointipostaus

tat1.JPG

Nata jakoi eilen upean postauksen tatuoinneistaan. Mäki haluun! 
Siis tehdä oman postauksen, mutta myös noin paljon järisyttäviä leimoja.

Toisin kuin minulla, joka kuulun – välillä tahtomattanikin – alakulttuuriin nimeltä ”runotyttöpaskaa”
(termi, jonka luin kauan sitten ensimmäisen kerran Helmi K:n tekstistä, jota editoin),
Natalia kertoi, ettei hänen tatuoinneillaan ole sen kummempia merkityksiä.

Esikoiseni otin vuonna 2010, kun asuin hetken Pariisissa ja täytin kaksikymmentä kuusi vuotta.
Toinen uusi juttu, jonka tein syntymäpäiväni kunniaksi oli muuten se,
että menin ekakertaa elämässäni pää alaspäin -laitteeseen huvipuistossa.

Se oli joku random mesta Place de la Républiquen lähellä,
missä kiltti motoristi nimeltä Niko teki minulle ns. vaginaruusun.

Tekstiksi valikoitui pätkä jemeninjuutalaista runoa 1600-luvulta,
joka paremmin se tunnetaan tämän räp-klassikon sämplenä,
ja siinä yhdistyy kätevästi kaikki mitä minä olen.

Vapaasti käännettynä: ”Taivaan portit eivät koskaan mene lukkoon”.

tat 2.JPG

En ole koskaan ollut kupattavana, mutta arvelen, että efekti on sama kuin tatuointia otettaessa.
Tulee melkein väsynyt ja etenkin puhdas olo.
Sattuu, mutta hyvällä tavalla. Vähän niin kuin seksi joskus.
Ja aivan kuten seksissä, neitsyyden menettämisen jälkeen mikään ei enää riitä.

Olen iso, iso Celine Dion -fani ikuisesti, joten toiseksi tatuoinniksi (tuona samana keväänä, Pariisissa)
valikoitui luonnollisesti ohjenuora hänen kappaleestaan Pour Que Tu M’aimes Encore:
”Minä en osaa pelata pelejä”.
Ja on kuulkaa kestänyt aikaa tämä.

tat 3.JPG

Tässä kohtaa muutin takaisin Suomeen, tunsin itseni orvoksi yhden pienen ruusuni kanssa
ja ryhdyin maamme parhaan tatuointiartistin, Tatuata-liikkeen Tupun asiakkaaksi. 

Puolikas hiha kertoo isoäideistäni. Helminauha kuvastaa tietenkin Helmi-mummiani,
ruusut ovat muisto hänen ihanasta puutarhastaan Vantaalla.

tat 6.JPG

Neilikat taas ovat Chuli-mummini lempikukkia, 
ja niitä käytetään myös osana naisen vaatetusta sekä jemeniläisiä häitä edeltävässä chinna-seremoniassa
että itse vihkimisen yhteydessä.

(Anteeksi muuten, että kuvat ovat näin huonolaatuisia. Tässä syy siihen, miksi tässä blogissa on yleensä vain tekstiä:
olen visuaalisesti täysin lahjaton.)

tat4.JPG

tat7.JPG

Tässä kohtaa sekoan laskuissa. En ole varma kumpi tuli ensin: 
Pätkä laulusta, jota mummini lauloi minulle joka lauantai-ilta saunassa
ja joka muistuttaa minua siitä, miksi halusin keskittyä opinnoissani lastensuojelun kysymyyksiin

(tatuoinnissa on muuten typo: laulu menee oikeasti, että ”kylmältä maailmassa”
eikä ”kylmältä maailmalta”, mutta mummini ilmeisesti lauloi väärin…)
vai
lapaan lause Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta, jota äitini toisteli minulle rohkaisuksi pienenä,
koska olin hyvin arka ja yksinäisyyteen taipuvainen, surullinenkin, lapsi:
”Ei kukaan, sinua huomaa ellet itse mene mukaan”.

Jälkimmäisen otin joka tapauksessa juttukeikan yhteydessä, kun tein henkilökuvan Tupusta Basson nettisivuille
työskennellessäni siellä toimituspäällikkönä. 

tat5.JPG

Sitten tuli pitkä tauko, nelisen vuotta ehkä.
Ei ollut oikein mitään, mille uskaltaisin antaa ihoa ikuisesti.
Paitsi lapsi, mutta halusin olla ihan satavarma.
Sellainen kuva, jota katuu, ei oikein sovi kuvaksi omasta lapsesta.

Keväällä 2013 me olimme New Yorkissa ja elämäni oli kipeässä käännekohdassa.
Luin hotellihuoneessa illalla Patti Smithin bestikselleen Robet Mapplethorpelle kirjoittamaa
The Coral Sea -runokirjaa: 
”Hers is the atmosphere whereon a babe pillows his head”
luki siellä, tarkoittaen kohtaloa.

kauneus iho oma-elama trendit

Kommentti sulla on housuissas

Pari sanaa blogin kommentoinnista. Minä toivon paljon keskustelua, vaikken itse aina ehtisi olla äänessä muiden töiden vuoksi. Minun kanssani saa ja pitää olla eri mieltä, myös ja etenkin jos olet ruskea tyttö.

Mutta. Minun ja meidän ei tarvitse sietää vihapuhetta tai paskanjauhantaa. Se ei ole keskustelemista tai sananvapautta, se on rasismia, ennakkoluuloja ja esiintymä yhdestä isoimmasta syrjinnän muodosta, eli väheksymisestä. Sen tarkoitus on lannistaa, suututtaa ja viedä huomio olennaisesta, eli siitä, että me olemme kaikki ihmisiä.

Tämän blogin tarkoitus on ottaa haltuun mediatilaa, joka perinteisesti on ollut varattu valkoisille ihmisille tai heidän keksimilleen narratiiveille rodullistetuista ihmisistä. Nyt minä kerron sulle, mitä rasismi on. Se, että minun jutut herättävät sussa kielteisiä tunteita, on hyvä asia.

Puhutaan siitä. Asiallisesti, argumentoiden, toisiltamme kysellen ja toisiamme kuunnellen.

Ei näin:

1. Jos nimimerkkisi on Kafferi tai asut siinä asunnossa, missä Kafferin ip-osoite sijaitsee, lopeta välittömästi. Tästä lähin kaikki kommenttisi poistetaan saman tien, koska olet trolliksi tosi keskinkertainen ja epäviihdyttävä, eikä ketään kiinnosta sinun ajatuksesi Haitin mustista ja Dominikaanisen mulateista tai siitä yhdestä intialaisesta, jonka kumminkaimasi joskus palkkasi karvaasti pettyen ja siitä kanadanmatkasta jonka joskus teit, jolloin huomasit miten tyhmiä mustat on ja miten fiksuja ja filmaattisia kiinalaiset osaavat olla.

 

2. Jos olet valkoinen mies, ja koet rodullistettujen ihmisten seksuaalisen käyttäytymisen tai puolisonvalinnan uhkaavaan olemassaoloasi, suosittelen tämän naistenlehtiblogin sijaan esimerkiksi psykoterapiaa. Kelasta voi siihen saada tukea, ja minä ainakin mielelläni annan tulonsiirrolla verorahojani hyvään tarkoitukseen.

Kuinkas montaa valkoista tai mustaa poikaa sinä olitkaan pannut, että tiedät niin hyvin miten nämä asiat menee? Minä olen aika helvetin montaa, ja voin sanoa, että vieläkin himottaa molemmat ja kaikki siltä väliltä. Sellaisia me jotkut naiset ollaan, me halutaan seksiä, lapsia ja hyvä asioita elämässä.

Uutinen: rasismi ei ratkea sillä, että eriväriset ihmiset lakkaavat tekemästä tähän maailmaan lapsia, vaan sillä, että sinä haet mitä pikimmiten apua fiksaatioosi tuntemattomille miehille tehtyjen ympärileikkausten vaikutuksista heidän erektioihinsa.

Tiedän muuten yhden valkoisen tyypin jolla seisoo just nyt, ja sen nimi on Freud.

 

3. Kukaan ei ole väittänyt, että monikulttuurisuus, maahanmuutto tai rodullistettu suomalaisuus olisivat täysin ongelmattomia ilmiöitä. Niin kuin eivät ole muutkaan yhteiskunnan ja ihmiselämän rajapinnassa tapahtuvat muutokset, kuten vaikkapa talouskasvu, kaupunginosien gentrifikaatio tai avioerot.

Meidän pitää pystyä keskustelemaan vaikeistakin asioista. Tälle keskustelulle on lähteeksi tarjolla muutakin kuin mitävittua, iltalehden neljä vuotta vanha juttu, optulan yli 30-sivuisen raportin yksi liuska, josta siitäkin suurin osa on graafia jota sinä et mitä ilmeisimmin osaa tulkita, tai yksityishenkilön roskiksesta kaivettu tiliote ja henkilötunnus.

 

4. Ennen kuin tulet tänne seuraavan kerran, niin keksi jotain omaa. Luuletko, etten ole ennen kuullut että olen/en ole kuin Lola Odusoga/Umayya Abu-Hanna/Sara Chafak/Ben Zyskowicz/Pete Parkkonen? Luuletko, etten ole ennen kuullut olevani ”ihan hyvä kirjoittamaan, mutta turha rasisminillittäjä”? Luuletko, ettei minulta ole ennen kysytty olenko saanut kaiken elämässä rasistikorttia viuhuttamalla/panemalla pomomiehiä? Luuletko etten ole kuullut läppiäsi toteemieläimistä/pelleistä/kiintiömamuista/yöntiinoista/hiekkaneekereistä/epäsosiaalisesta aineksesta/loisista/neekeriprostituoiduista/ryssähuorista/islamilaisista aivopesijöistä hiekkalaatikolta saakka? Luuletko etten ole ennen kuullut, että kyse on identiteettikriisistäni?

Totta helvetissä kyse on identiteettikriisistäni! Tuliko se todella yllätyksenä? Haloo! Sinä aiheutat minulle sen identiteettikriisin rasismillasi, rotuerottelufantasioillasi ja sillä, että yrität määrittää ja väheksyä minua vastentahtoisesti.

Mutta sinä et enää määrää täällä. Siinä sulle identiteettikriisi. Mene sinne mistä olet tullutkin, runkkaamaan peräkammariin ja itkemään löysä märkä muna kädessäsi heti perään sitä, ettei kukaan seksikäs, älykäs, ruskea, valkoinen tai violetti tyttö edes huomaa, että sinä ole olemassa muutoin kun internetin isossa, globaalissa maailmassa.

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan