”Unohdatko säkin aina, että olet ruskea?”

”Aina kun sulta kysytään, että mistä sä olet kotoisin, tuleeko sulle ensimmäisenä hämmästys siitä, että mistä se arvasi?”

Siskoni esitti ylläolevat kysymykset joitakin vuosia sitten. Vastaus on edelleen kyllä. Ja kyllä.

Uskallan väittää, että me ruskeat tytöt emme kävele ympäriinsä ajatellen koko ajan olevamme ruskeita, ulkomaalaistaustaisia, eksoottisia, jännittäviä, erikoisia. Me emme koko ajan mieti juuriamme ja etnisyyttämme, mutta aika usein tuntuu, että muut miettivät.

Niin vähemmän pahassa kuin pahassa: tutussa ruokakaupassa palvellaan vuodesta toiseen englanniksi, puolituttu kysyy ovatko alapääkarvani afroa, kadulla huudetaan, että mene sinä neekerihuora sinne mistä olet tullutkin. (Vantaalle? Jemeniin?) Kuukausittain, jos ei viikoittain.

Yleensä me emme ajattele sitä ollenkaan, mutta aika usein meitä siitä muistutetaan. 

Me ruskeat tytöt kykenemme olemaan samaan aikaan kokonaan suomalaisia ja kokonaan jonkun muun/muidenmaalaisia ilman, että ne sulkevat toisiaan pois – mutta välillä tuntuu, että meitä yritetään sulkea pois. Meitä näkyy aika vähän lehdissä. Meitä näkyy aika vähän yliopistolla. Meitä ei näy ollenkaan päättäjissä ja johtajissa.

Toisaalta se läpäisee kaiken, koska se on minä. Minä olen ihan koko ajan ruskea tyttö, 24/7, ja minä haluaisin että se olisi hyvä asia. Ei edes hyvä, vaan tavallinen. Kaunis. Haluan muistuttaa muita siitä.

Tämä blogi kertoo, millaista on olla ruskea suomalainen tyttö. Mitä on olla tavallinen suomalainen valtiotieteilijä, instagramin kautta uupumustaan peittelevä yksinhuoltajaäiti, Girlsiä pakkomielteisesti tiiraava, kalliolainen aamupuuroa ja macaronseja ahmiva kolmekymppinen ruskea tyttö.

Lupaan uskomattomia tosijuttuja arjesta ja yhteiskunnasta. Pysy kuulolla!