Viiteryhmärypäs

Lapsena kävin lähes vuosittain isovanhempieni mukana helluntailaisten kesäkonferenssissa. Siellä oli ihanaa, koska siellä oli sisältä kylmää grillimakkaraa, metrilakua ja romaninaisia. Heillä oli kauniit mekot ja kiiltävät korkkiruuvikiharat korvien edessä ja valtavat kultakorut, jotka venyttivät korvalehtiä niin että minua pyörrytti. Luulin, että he ovat kuningattaria sieltä paratiisista, missä tiet on päällystetty helmillä – ja mikä parasta, he aina tuntuivat ajattelevan, että olen yksi heistä. Joka vuosi ainakin pari naista tuli luokseni, silitti poskeani ja sanoi jotain tällaista: ”Ooksie meikäläisii? Niin komee tyttö, voi herramunvereni!”

(Meni vuosia, että ymmärsin, keitä mustalaisilla tarkoitetaan.)

**

Samoihin pitoihin osallistui usein myös Afrikasta adoptoitu enoni. Aika moni muu ihminen kysyi, että olemmeko sisaruksia. Kävimme hänen kanssaan myös adoptioperheiden tilaisuuksissa, ja siellä olinkin yhtäkkiä vahingossa yhden srilankalaisen Janne-Villen pikkusisko.

(Äitini sivuutettiin näissä tilanteissa niin, että minun on vaikea muistaa hänen olleen paikalla. Luulin pitkään, että minutkin on adoptoitu. Että kaikki on.)

**

Työskentelin kauan sitten parantumattomasti sairaan keski-ikäisen miehen henkilökohtaisena avustajana. Hänen sairautensa oli edennyt niin pitkälle, että hänellä toimi käytännössä vain pari oikean käden sormea ja pää. Kerran istuimme baarissa viinillä, ja pienessä sievässä hän totesi: ”Sä ja mä, me ollaan sama. Mä tiedän, että sä tiedät, kuinka hankalaa on olla erilainen kuin muut. Kuinka vaikeaa on toimia.”

**

Työskentelin kauan sitten sosiaalityöntekijänä, missä roolissa päädyin ohjaamaan somaliperheiden perheleiriä. Eräänä iltana menimme saunomaan naisten kesken. Yksi naisista riisui hijabinsa ja osoitti päätään: ”Katso! Sulla ja mulla, meillä on samat hiukset! Mä oon koko päivän miettinyt, että sulla on ihan samanlaiset hankalat hiukset kuin mulla! Eikö ookin hienoa?”

**

Lapsena keinuin serkkuni kanssa hänen kotimaassaan, pölyisen, kesäloman ajaksi suljetun päiväkodin pihalla. Olimme ehkä kuusivuotiaita.

Hän kysyi: ”Miltä tuntuu asua ulkomailla?”

”En mä asu ulkomailla, mä asun Suomessa,” vastasin.

”Asuthan. Kun et asu täällä. Oot ulkomaalainen.”

”Enpäs.”

”Oot tyhmä.”

”Ite oot.”

 

Minua on yritetty laittaa monenlaisiin, kannellisiin, laatikoihin lyhyen elämäni aikana. Ketäpä ei. Huomaan ajattelevani, että ihmisen emotionaalisiin perustarpeisiin kuuluu tarve määritellä ei pelkästään itsensä toisten kautta ylemmäs, vaan myös toinen ihminen itsen kautta samalle viivalle, samanlaiseksi.

Me muodostamme, jokainen, yksityisidentiteettiä dialogissa. Me neuvottelemme olemassaolostamme yhdessä muiden kanssa. Näin me taistelemme henkiinjäämisen puolesta, ikuista näkymättömyyden kadotusta vastaan: jos minä saan avattua luukun, johon tunkea tuo toinen ihminen, niin ehkä sillä samalla akkunanavauksella paljastuu myös näkymä siihen, kuka minä olen juuri tässä elämässä, tässä maassa, tässä hetkessä, tässä kontekstissa. Koska ”minä”, se on kauimpana itsestäänselvyydestä kuin vain voi olla. 

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (5)
  1. Tuijotan joka päivä koko päivän ruskeaa tytärtäni. En näe meissä mitään eroa. Hän on minä. Minun. Kun nään valkoisia lapsia hämmästelen niiden sinisiä silmiä koska minun maailmassani vauvoilla on ruskeat silmät. Nigerialainen ystäväni kävi kylässä ja kun otin tytön syliin hän sanoi ”next to you she looks so black.” Ai häh? Minun vauvako? En minä nää lastani tummempana minä nään vain ihan tavallisen suomalaisen maailman kauneimman vauvan. 

  2. En minä haluaisi tulla rinnastetuksi mustalaisiin. Tsekkaahan joskus mustalaisten FB-profiileja (helppo löytää sukunimien perusteella) se setti on ihan sekopäistä. On toisaalta viitteitä helluntailaisuuteen, saattaa olla kuvia lapsista ase kädessä ja sängyssä käteisen rahan keskellä. Kirjoitustaito on ihan olematon, ja tuo komia. Kaikki ovat niin komioita. Komia se, komia tuo, komia tämä. Eikös tuo leirikokemus todista nimenomaan sen, että mustalaisetkin luokittelevat sinut ulkonäkösi kautta kuten tekivät näköjään somalitkin.
    Sana ulkomaa on sinulle tarkoittanut pitkään jotain mikä ei ole Suomi, mutta serkkusi näki asian omasta näkökulmastaan ihan oikein.

    Maailma ja ihminen nyt vain on tällainen, että meidät ensin pannaan johonkin lokeroon. Niinhän teet sinäkin, koska keski-ikäisen miehen lähestyessä aloit pelätä (mitä oikein pelkäsit?)

    Tämä tyttö olisi ehkä toivonut suomalaisia keski-ikäisiä miehiä paikalle:
    http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-epailee-poikajoukkoa-raiskauksesta-tapanilassa/4891654

    1. … ai koska kaikki poliisit, vartijat ja kanssaihmiset, joilta voi saada apua uhkaavaan tilanteeseen ovat automaattisesti suomalaisia keski-ikäisiä miehiä? 😀 Nyt nyt.

      1. Ja jos ovatkin, ja jos kaikki raiskaajat ovat maahanmuuttajataistaisia poikia, niin looginen kysymys on: MIKSI? 

        Ja oikea vastaus ei sitten ole parempi/huonompi, hyvempi/pahempi, viisaampi/tyhmempi. 

        Eikös me jo puhuttu tästä seksuaalirikosasiasta? 

        Ja kyllä, jos Veikka luit postauksen ja aiempia, niin varmaan olet huomannut, että yritän juurikin valottaa sitä, miten monimutkaisia asioita ovat identiteetti, stereotyypit ja ennakkoluulot. Kukaan meistä ei ole niiltä immuuni.

    2. Veikka senkin pälli :—D nyt valot päälle

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *