Huomenna elämämme saa jälleen uuden käännekohdan, kun Tytär aloittaa päiväkodissa.

Kävin katsastamassa paikan viime torstaina, tapasin ryhmän open ja muita vanhempia ja muutaman piltinkin. Aloitamme tutustumisen yhdessä, kuten Helsingissä on tapana. Kuulin muuten jostain, että kaikkialla Suomessa ei hommaa aloiteta niin sanotulla pehmeällä laskulla, eli vanhemman kanssa yhdessä. Jyväskylästä muistaakseni keskustelussa oli kyse.  

Joka tapauksessa.

Mielessä pyörii näin päiväkotistartin aattona kaikenlaista.

Suurinpana huolena ovat päiväunet. Tytär on todella huono nukahtamaan vieraassa paikassa, onpa jättänyt jopa nokoset kokonaan väliin kyläilyreissulla. Nyt hänen pitäisi oppia nukahtamaan vieraassa paikassa, muiden lasten kanssa samassa huoneessa. Lapsen omien unien lisäksi olen huolissani muiden lasten unirauhan puolesta. Tyttären yksi lempipuuhista on nimittäin viime päivinä ollut kirkuminen. Ei siis mikään itkunkaltainen huuto, vaan sellainen ”testaanpa, miten kovaa näistä äänihuulista oikein lähtee” – kirkuna, jonka voisi kuvitella rikkovan lasia.

Ehkäpä huoltani lisää se, etten tiedä yhtään, miten henkilökunta hoitaa lasten rauhoitamisen ja nukuttamisen. Näen mielessäni kaoottisen nukkulan, jossa taaperoiden päikkäreiden vastaista kapinaa johtaa eräs hentohiuksinen pallopää.

Muista jutuista en tällä hetkellä osaa olla huolissani. Pitäisiköhän? 

Joka tapauksessa, jännää on. Tsemppipeukku kaikille päiväkotinsa aloittaville ja heidän vanhemmilleen.

-Hoo