Kiveksestäni löytyi kasvain
Syöpä. Siinäpä vasta sana, jolla on kaikin puolin ikävä klangi. Pelkästään ilmauksen ”syöpä” vieriminen ilmoille toisen ihmisen huulilta tekee tukalan olon. Se kuulostaa niin ikävältä, jopa suorastaan iljettävältä asialta, ettei sitä kovin mielellään tahtoisi edes ajatellakaan. Merkitys sanan takana on kuitenkin vielä itse sanaakin julmempi. Yhteistä molemmille on kuitenkin se, että kumpaakaan ei todellakaan halua liitettävän itseensä. Ei sitten missään muodossa. Nyt minulle kuitenkin kävi niin, halusinpa sitä tai en. Vasemmasta kiveksestäni löytyi nimittäin kasvain.
Olin jo jonkin aikaa ehtinyt ihmettelemään kivestäni. Se paitsi näytti selvästi kookkaammalta, myös tuntui erilaiselta, jotenkin tiiviimmältä, kuin oikeanpuolimmainen virkaveljensä. Se painoi ja muistutti aika-ajoin epämiellyttävästi olemassaolostaan. Minulla ei ollut, eikä ole edelleenkään käsitystä siitä, kuinka kauan kives oli ehtinyt olla poikkeavassa tilassaan, mutta aivan vasta viime viikkoina se oli alkanut toden teolla häiritsemään normaalia elämääni. En ollut kuitenkaan osannut ajatellakaan, että kyseessä voisi olla jotakin vakavampaa – olenhan kuitenkin vielä suhteellisen nuori ja sitäkin särkymättömämpää sorttia: ”vakavat sairaudet ovat jotain, joista kärsivät vain muut, en minä”, ja niin edelleen. Siispä pyyhkäisin epäilyttävät oireet pois mielestäni ajatellen, että kyse on jonkinlaisesta ohimenevästä ärsytyksestä tai tulehdustilasta. Kenties se oli vain seurausta huonosta asennosta tai jostakin huomaamattomasta, mutta kuitenkin tarpeeksi napakasta osumasta johtuvasta jomotuksesta. Ohi se menisi joka tapauksessa itsestään.
Eräänä päivänä havahduin kuitenkin siihen, että kaikki ei ole nyt kunnossa. Kivekseni ei ollut häirinnyt minua koskaan aiemmin yhtäjaksoisesti näin kauan ja lähemmällä tarkastelulla se tosiaan poikkesi sen verran selkeästi kollegastaan, että asialle voisi kenties olla hyvä tehdä jotakin. Ei siis muuta kuin nettiin. Tietoa etsiessäni kävi hyvin nopeasti ilmi, että vaikka kivekset voivatkin muuttaa kokoaan/muotoaan lukemattomista eri syistä, selkeä tiiviimmän massan olemassaolo kivespussissa ja varsinaisen kivuliaisuuden puute viittaavat monasti juuri kasvaimeen. Käteni hikosivat ja mieleeni hiipi ajatus: ”entä jos…”
Lienee sanomattakin selvää, että huolestuin melkoisesti. Varasin ajan lääkärille ja soimasin koko odotusajan itseäni ankarasti: ”miksi ihmeessä en ole ajatellut kasvaimen mahdollisuutta aiemmin?”, ”miksi olen antanut asian vain olla?” Koska menneisyyttä ei edelleenkään voi muuttaa ja vain tulevaisuudella on merkitystä, marssin lääkärin vastaanotolle 21.11 niin avoimin mielin kuin vain suinkin kykenin. Tutkimuksen, tai pikemminkin nopean tarkistuksen aikana kävi heti selväksi, että jatkotoimenpiteet ovat enemmän kuin paikallaan. Olimme lähdössä vaimoni kanssa jo aiemmin varatulle kahden päivän virkistysreissulle Tallinnaan, joten ultraäänitutkimus varattiin saman viikon torstaille, heti paluumme jälkeiseen päivään. Vaikka matka itsessään olikin mahtava, täydellinen rentoutuminen ei sattuneesta syystä oikein ottanut onnistuakseen. Mielessäni vilisi hallitsemattomia ajatuksia omasta kuolevaisuudestani, vaikka yritinkin parhaani mukaan jättää huolehtimisen vähemmälle – eihän mikään ollut kuitenkaan vielä varmaa ja olin joka tapauksessa tehnyt jo voitavani asian eteenpäin viemiseksi.
Ultaäänitutkimuksessa se sitten varmistui: kiveksessäni oli noin viiden sentin kokoinen kasvain. Vielä tutkimuspöydälle housut kintuissa asettuessani toivoin, että löytyisipä sieltä mitä tahansa muuta. Aivan mitä tahansa. Mutta ei. Kasvaimesta kuuleminen oli kova isku, huolimatta siitä, että olin siihen mahdollisuuteen henkisesti jo jossain määrin valmistautunutkin. Sain ajan heti seuraavaksi aamuksi urologille, joka vielä nopean tutkimuksen jälkeen laittoi kiireellisen lähetteen eteenpäin Hyvinkään sairaalan urologiselle osastolle.
Juuri ennen kuin aloitin kirjoittamaan tätä postausta tänään aamupäivällä, sain ajan kuluvan viikon torstaille koepalan ottoon. Siitä alkaa mitä ilmeisimmin valmistautuminen vähintäänkin leikkaukseen, kenties lisähoitoihinkin, mutta niiden tarve selvinnee aikanaan. Jos en johonkin halua ryhtyä, niin se on spekulointi tulevalla. Etenen mieluiten yksi asia kerrallaan ja katson, mitä tuleman pitää.
On kuitenkin edelleen hieman surrealistista ajatella, että tässä sitä nyt sitten ollaan. Sisälläni kasvaa viiden sentin edestä ylimääräistä solumassaa, enkä voi muuta kuin odottaa. Kiveksen poisto on edessä mitä suurimmalla todennäköisyydellä, mutta muusta en sitten tiedäkään vielä käytännössä mitään. Hyvinä puolina urologisissa- ja ultraäänitutkimuksissa ympäröivien alueiden, kuten nivusten imusolmukkeet vaikuttivat normaaleilta, samoin muun muassa maksa, perna ja munuaiset olisivat mahdollisesti ihan ok. Vaikka olenkin yleensä taipuvainen ajattelemaan asioita niiden potentiaalisten worst-case -skenaarioiden kautta, otan tässä tilanteessa kaikki positiiviset viestit enemmän kuin mielelläni vastaan.
Jos voin tähän loppuun yhden neuvon tarjota, se olisi seuraava: tutkikaa itseänne. Mikäli löydätte jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, kenties jotakin, jota ette ole ennen samassa paikassa huomanneet, ottakaa yhteyttä lääkäriin ja antakaa ammattilaisten hoitaa diagnosointi. Se voi pitkässä juoksussa säästää henkenne.
Voit lukea lisätietoa kivessyövästä esimerkiksi Wikipediasta ja/tai Miesklinikan verkkosivuilta.