Itsetehty essu

Sai päättää minkä vaatekappaleen tekee se sai olla melkein mitä vaan kunhan sen voi jotenki pukea päälle.Päätin itse tehdä essun sillä se vaikutti helpolta ja ei olisi ollut kovin hankala,sillä viime vuonna tein t-paidan ja se oli minusta hieman haastava.Tein essuun myös pinkillä tekstin missä lukee ”älä ärsytä kokkia”.Tein tekstin,jotta essu ei olisi niin tavallinen ja minusta myös teksti oli hauska.

Työssä ei ollut kovin vaikeita vaiheita paitsi tekstin tekeminen,sillä kun teksti piti ensin suunitella kontaktimuoville ja sitten se piti leikata pois varovasti jotta se ei repeytyisi.Sitten kun ne oli leikattu niin  kontaktimuovista siirettiin se muovi essulle ja sitten alettiin tuputtamaan maalia.kun maali oli kuivunu niin sen jälkeen tekstiä silitettiin noin 5 minuuttia ja sitten työ oli valmis.

Oisin voinut tehdä tekstin hieman erillä lailla,sillä tekstistä tuli vähän epäonnistunut.

muoti diy
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *