Täydellisen ihon salaisuus?

h2.jpg

Muutama kuukausi sitten mun otsaan päätti iskeä muutamassa päivässä noin 15 punaisen pikkufinnin rykelmä ja mun teki mieli hakata päätä seinään. En hakannut, koska olisin varmaan lytännyt ne finnit ja jotenkin tuplannut niiden määrän.. Noh, jutellaan siitä pelastuksesta sitten mieluummin.

Muistin kuulleeni jostain, että himalajansuola olisi sisäisesti käytettyjen terveysominaisuuksiensa lisäksi loistava apu ihonhoidossa. Kokeilinkin muutamana iltana hoitaa kasvojani himalajansuolavedellä, jonka tein liottamalla suolakiteitä veteen. Tämä oli kuitenkin hieman hankalaa, joten marssin Ruohonjuureen ja ostin tällaisen ison suolasaippuan n. 6e hintaan.

Vuorisuolan pitäisi puhdistaa ja desinfioida ihoa kevyesti. Samalla se sitoo ihoon kosteutta ja sen mineraalit ravitsevat ja parantavat ihon yleistä hyvinvointia.

Itselläni ero on ollut huomattava. Ihon kosteustasapaino on pysynyt selkeästi parempana, epäpuhtauksia on vähemmän ja ihohuokosetkin tuntuvat pienemmiltä. Niin ja se finnirykelmä, se rauhottui ja katosi kolmessa päivässä!

 

h3.jpg

Mä käytän suolasaippuaa iltaisin kasvojen puhdistuksen jälkeen hieromalla suolaa kosteisiin käsiin ja niiden kautta kasvoille, joille jätän sen muutamaksi minuutiksi. Ihon voi myös kuoria liu’uttamalla saippuaa kevyesti pyörivin liikkein ihon pinnalla, mutta omalle herkälle iholleni tämä on hieman liikaa..

Aukinaisia haavoja, silmiä ja silmänympärysihoa kannattaa myöskin varoa, sillä suola kyllä kirvelee tilanteen salliessa :B 

Huuhtelun jälkeen pyyhkäisen vielä t-alueen ja mahdolliset epäpuhtaudet kevyesti kostealla saippuapalalla läpi ja annan sen kuivua iholle. Jos suolaa jättää iholle liikaa, se kuivuu kiteiseksi. Oikean määrän oppii kyllä kokeilemalla.

Ihon kuivuttua kasvoille voi levittää kosteusvoiteen tai seerumit kuten normaalistikin.

Meikkiä suolavesi ei tietenkään poista, eli tarvitset edelleen erillisen kasvojenpuhdistustuotteen! Suolasaippua on enemmän erikoishoitoa varten.

Ihotyypistä tai tuoteallergioista ei tarvitse välittää, sillä saippua on vain yhtä puhdasta suolakidettä ja sopii täten herkällekin iholle, näin käsien kautta levitettynä.

Ainoa miinus on, että saippua liukenee veteen, eli säilö omasi kuivassa paikassa pesujen välillä! Oikein säilytettynä tämä ihmeellinen palanen kestääkin älyttömän pitkään, sillä suola kuluu todella hitaasti.

 

h1.jpg

Jos siis tuntuu, että kalliit aineet eivät tehoa tai saa ihossasi muutoksia aikaan, tässä olisi huokea vaihtoehto, josta monet ovat saaneet apua :)

Saippuapalan saa tilattua hyvin edullisesti ainakin täältä ja niitä löytyy luultavimmin kaikista Ruohonjuuri-myymälöistä ja varmaan muistakin luontaistuotekaupoista.

Kauneus Iho Testit Vastuullisuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.