Hyvästi rakas Clio

Tämä postaus venyttää valitsemaani ”kauneus & kosmetiikka” -aihepiiriä aika rankalla kädellä, mutta en mitenkään voisi jättää sitä kirjoittamatta. Kun aikanaan perustin Tiptoes-blogin, oli yksi esittelytekstin fraaseista maskeeraajan ja kampaajan ohella ”yksityisautoilija”. Tuo määrittely herätti monesti kysymyksiä, mutta mielestäni se on edelleen yksi minua vahvasti määrittävä sana – niin hyvässä kuin pahassa.

Mä ajoin ajokorttini kun täytin 18-vuotta, ja ensimmäisestä päivästä lähtien mä olen rakastanut ajamista. En ymmärrä autoista kovinkaan paljoa, vaikka osaankin tarpeen vaatiessa lisätä autoon kaikkia tarvittavia nesteitä ja vaihtaa renkaat, pyyhkijöiden sulat, tai vaikka ajovalojen polttimot. Hätätilassa osaan jopa lainata vähän virtaa kaverin simahtaneeseen mobiiliin.

Olen todella nauttinut siitä, että olen hankkinut ajokortin.

Auto on mulle tärkeä työväline siinä missä kaikki meikit tai nykypäivänä läppäri ja kamera. Työajat ja -lokaatiot on toinen toistaan ihmeellisempiä, ja omalla autolla logistiset pulmat selviävät alta aikayksikön. Musta on myös aina ollut ihanaa se, että voin auton kanssa auttaa epätoivoisissa tilanteissa toisia – kuten nyt vaikka heittämällä puolituttuja kotiin 30km väärään suuntaan, koska julkisilla seikkaileminen veisi triplasti pidemmän ajan, ja ulkona on -15 astetta pakkasta.

Mulle autossa kulminoituu vapaus ja vastuu.

Nyt kun mun mietteet autoilusta on selvillä, on aika keskittyä postauksen tähteen, eli Clioon. Cliude, Tyby, Vauva.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja tämän pienen ystävän kanssa olen kokenut elämäni parhaita hetkiä. 

 

Clio oli ennen minun omistustani äitini auto, perheen ”kakkonen” ison Volvon kaverina. Kun päivityksen aika koitti, olin 19-vuotias ja murheen murtama. Minun kulkuvälineenäni reilun vuoden toiminut Clio lähtisi vaihdossa vehreämmille laitumille, ja minä jäisin ruinaamaan vanhempien autoa lainaan aina kun mahdollista.

Ammattikoulun valmistujaispäivänäni olin lupautunut esiintymään seremoniassa, ja lähdin kohti koulua hirveän kiireen saattelemana. Kun juoksin kohti autopaikkaa nousivat kyyneleet silmiin ja aloin nauraa hervottomasti: Vanhempani olivat kietoneet Clion ympärille valtavan punaisen rusetin jenkkityyliin, ja tuulilasissa roikkui onnittelukortti.

Se tunne, kun olet teini-ikäinen ja saat oman auton.. Wow! 

Cliosta vaihdossa tarjottu rahamäärä oli niin mitätön, että äiti päätti pistää hyvän kiertämään. Josko tuolla rotiskolla vielä muutaman vuoden ajaisi. Kukaan ei tainnut uskoa että edessä olisi vielä yli 100 000km yhteistä taivalta.

 

Noihin kilometreihin mahtuu vähintään yhtä monta tarinaa ja sattumusta, ja mun tekisi mieli alkaa uuden auton kanssa pitää jotain vieraskirjaa kaikista tyypeistä joita sen penkeissä istuu. Automatkalla käydyt keskustelut lähentävät ihmisiä, ja tässä autossa on lähennytty lukemattomia kertoja! 

Mä ajattelin ensin kertoa teille kaikki ne tarinat joita mulle tulee tästä autosta mieleen, mutta taidan tyytyä vain siihen kohahduttavimpaan.. Kertomatta jäävät esim. paukkupakkasella pissapaikan etsiminen, moottoritiellä puhjennut rengas, autosta roikkuva mies, se kerta kun melkein nukahdin rattiin ja sekin, kuinka sydämeni särkyi Clion rattia puristaessa..

Mikä tarina voisi olla vielä näitäkin juttuja kiinnostavampi?? Sen löydät hieman alempaa ;)

 

Yksi Cliuden uskomattomimpia ominaisuuksia on aivan varmasti tilavuus. Luit ihan oikein!!

Tuon auton kyytiin on yhtäaikaisesti mahtunut mm.:

• Viisihenkinen kuvausryhmä, meikkipakit, kameralaukku ja pari lamppua

• Nojatuoli, yöpöytä, 2m leveä matto, kolme huonekasvia ja 2 IKEA-kassillista pikkusälää

• Kolme ihmistä, 300l juotavaa 0,5l pulloissa, kahden päivän ruoat, Piñata ja mopsi

• Taulutelevisio ja playstation myyntipakkauksissaan, sekä 3 kassia ruokaa

•  Muuttokuorma Tampereelta Helsinkiin (sis. mm. tietokone ja kaksi näyttöä)

 

Muiksi hyviksi ominaisuuksiksi mainittakoon:

• Ohjaustehostimen puute – Hyvää käsitreeniä päivittäin!!

• Joka talvi sekoava kello – Mä tunnistin talven tulon yleensä digitaalikellosta, joka meni täysin sekaisin kylmällä. Joka päivä aika vaihtui, ja välillä näytössä oli täysin tuntemattomiakin numeroita. 

• Pieni koko – Sain Clion parkkiin ihan mihin tahansa. Kysykää keneltä vain, joka on ollut mun kyydissä Helsingin keskustassa!

• Erikoisleveät alumiinivanteet – Takuuvarma jäänmurtaja kundien seurassa.

• Ikuisesti hajonnut autoradio.. – Volyymia piti säätää juuri oikeassa kulmassa avaimia nitkuttamalla..

• .. ja sen korvannut yhtä rikkinäinen autoradio – Jälkimmäinen jumittui varsinkin kylmällä ilmalla, eikä äänenvoimakkuutta taaskaan saanut säädettyä :D

• Kierroslukumittarin puuttuminen – Mikään ei opeta tuntemaan autoa paremmin kuin täysi tietämättömyys kierroksista. Auto täytyy todella tuntea.

• Ajoittain vuotava katto – Rankkasateen jälkeen oli aina pieni mahdollisuus siihen, että vasemmalle kaartaessa syliisi alkoi tipahdella vettä.

 

 

Ja sitten siihen tarinaan!

Yksi meidän ehdottomasti legendaarisista reissuistamme oli varmasti se surullisenkuuluisa, jopa juorusivustoille päätynyt keissi, kun heitimme ystäväni Juulian kanssa Johanna Tukiaisen baarista kotiin. Luit aivan oikein.

Tämä tapahtui ehkä neljä tai viisi vuotta sitten ja tarina jäi aikanaan kertomatta – mutta ehkä nyt on sen aika?

Me istuttiin Jullen kanssa odottamassa kyytiä kaipaavia kaveripoikia baarista, kun autoamme kohti alkoi liikkua tyhjää toria pitkin mystinen parivaljakko. Turkkiin pukeutunut etäisesti tutun näköinen hahmo miesseuralaisensa kanssa näytti valinneen meidät kohteekseen.

Saavuttuaan autolle, mies kurkkasi sisään ja kysyi: ”No tytöt, kai te viette Johannan kotiin?”. Katsoin Juuliaa hämmentyneenä ja totesin: ”No.. Tietysti me viedään Johanna kotiin!”

Mies ja nainen kömpivät auton takapenkille, ja me päätimme telepaattisen yhteytemme avulla olla ”tunnistamatta” Johannaa. Jälkikäteen täytyy sanoa, että nainen oli vielä tuolloin ihan hyvässä hapessa. 

Noin 15min automatkan aikana saimme kuulla tarinoita Jumalasta ja demoneista, showbisneksen maailmasta ja kauniista sisko Juliasta. Meille jopa tarjottiin paikkoja Johannan tanssiryhmässä!! Näytimme kuulemma juuri sopivilta, mutten tähän päiväänkään mennessä ole ihan varma, ottaisinko lauseen kehuna.

Tanssia ei kuulemma tarvinnut osata – kaikki opetetaan kyllä.

Saavuttuamme määränpäähän, Johanna jätti meille käyntikorttinsa ja privaattinumeronsa, että voisimme sopia ajan koe-esiintymiseen. Lähes koko matkan hiljaa pysytellyt mies survaisi käteeni maltillisen 5€ setelin, ja lähti sitten saattamaan turkkiin kietoutunutta naista kohti valtavaa puutaloa. Tilanteessa oli jotain hyvin mystistä.. 

Myöhemmin samana yönä sain myös elämäni ensimmäisen, ja tähän asti viimeisen rikesakon!

Bussikaistalla yöaikaan ajeluni taisi ärsyttää partiossa olevia poliiseja, ja vaikka tarkoituksena oli vain päästää kyytiläinen pois takapenkiltä, sakko napsahti kouraan. Itsehän koin olevani täysin oikeutettu bussikaistan käyttäjä, olihan minulla 1,2l moottori alla ja auto täynnä omaa pysäkkiään odottavia nuoria.

 

Oli ihanaa pestä ja puunata Clio viimeiselle matkalleen.. Autokuvaamisen kruunaamaton kuningas Anssi Ranki otti nämä kuvat vastapalveluksena vuosien varrella tekemistämme jutuista ja ehdotti puoliksi vitsillä, että ”meikkaan ja stailaan” Clion kuvauksia varten. Kun auto päätyikin hyvässä vaihtokaupassa liikkeeseen, olin hetken pahoillani ”turhasta” työstä. Sitten tajusin, että olen ihan älyttömän onnellinen että tehtiin tuo kuvaus! Onko olemassa parempaa tapaa muistella vanhaa ystävää, kuin kuvista joissa hän näyttää parhaimmat puolensa?

Mä koin tuon auton kanssa valtaosan menneiden seitsemän vuoden tapahtumista, ja siitä tuli oleellinen osa minua. Tuohon penkkiin minä melkein kasvoin kiinni, ja tuossa penkissä olen käynyt lukemattomia elintärkeitä puhelinkeskusteluja – jospa vaan Clio osaisi puhua.

Personifikaatio on varmasti typerin länsimaisen kulttuurin tapa, mutta tuo auto on mulle silti älyttömän rakas. Kun ajoin kotiin autoliikkeestä, josta tiesin ostavani uuden menopelin, itkin vuolaasti ja kerroin Cliudelle miten hieno auto se onkaan ollut. 

Vaikka kaikki epäilivät sitä ensitapaamisella, Clio todisti kerta toisensa jälkeen että se on pieni ja sisukas ranskalainen, joka kätkee sisälleen tarvittaessa vaikka koko olohuoneen sisustuksen! Uudella autollani on todella suuret saappaat täytettävänä. 

 

Missä ikinä rullaatkin, minkä kokoisina paloina hyvänsä, pysyt ikuisesti muistoissani <3 

 

p.s. Ai mikä se uusi auto on? Kurkkaa instagramiin @saapra, niin tiedät ;)