No more unicorns….
Olen viimeiset kaksi iltaa tehnyt hyvin pitkäveteistä ja hermojaraastavaa, mutta tärkeää työtä. Olen nimittäin epä-yksisarvistunut – mutta ulkoisesti vain! Pitkäksi venähtänyt tyvi ja kulahtanut sateenkaaritukka alkoi raastaa hermojani sen verran, että päätin palata luonnollisempiin sävyihin ainakin hetkeksi.
Rakastan palavasti sitä, että sain leikkiä sateenkaarihiuksilla, mutta juuri nyt tuntuu aika ihanalta olla vain ”tylsä blondi”.
Suurimman eron sateenkaaren karkoitus luo siihen, miten voin meikata! Ei sillä, että se olisi mitenkään iso osa esimerkiksi tämän blogin sisältöä muttaa…. 😀 Hiuksissani oli niiin monta väriä jotka riitelivät milloin minkäkin meikissä käyttämäni sävyn kanssa, että huomasin meikkikokeilujen jääneen viime kuukausina ihan minimiin.
Se on ollut tosi harmi, koska meikkileikit ovat suosikkijuttujani! Nyt tahdon siis pitkästä aikaa tuoda värit kasvoilleni, ja antaa pään olla rauhassa.
Selvillä vesillä tämän värin kanssa ei vielä olla, kuten kuvistakin selkeästi näkee. Suoravärin poistaminen on helpommin sanottu, kuin tehty – varsinkin kun kyseessä on megaväri Elumen!
Tähän pisteeseen on päästy reseptillä: 3 x remove-käsittely, 5 x syväpuhdistava shampoopesu, 2 x kookosöljyhaude.
Kirjava vaalea näyttää hieman erilaiselta jokaisessa valaistuksessa, mutta ajattelin vetäistä tähän pintaan hyvin kevyen vaaleanpunaiseen taittavan helmiäisen, joka saa sitten kulua pois omia aikojaan ja toivottavasti aurinko ja kulutus on siihen mennessä tehnyt tehtävänsä.
Ou nou, vai oli jo aikakin??
p.s. Yksisarviset tekevät varmasti comebackin myös päähäni, kunhan aika on taas kypsä ;)