Vita Liberata – Se astetta parempi itseruskettava

vitaliberata.jpg

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Vita Liberata

Ei ei, en ole ollut ulkomailla tai solariumissa, kiitos kysymästä! Olen vain testaillut viime viikosta lähtien uuden yhteistyökampanjan tuotteita. Kyseessä on erittäin varmaa voittokulkua Suomessa ja maailmalla tekevä itseruskettavien tuotteiden sarja, Vita Liberata

Tämä luonnollisia ja luonnollisesti tuotettuja ainesosia sisältävä, Irlannista ponnistava, sarja on itseruskettavien aatelia, johon punaisella matolla luottavat mm. Kelly Brook, Geri Halliwell, Rita Ora, Ellie Goulding ja kaikkien rantojen ja ruskettuneiden runkojen kuningas – David Hasselhoff! 

Mun kriteerinä yhteistöiden toteuttamiselle on aina ollut se, että hihkun innosta niistä kuullessani – tämän kohdalla taisin kiljahtaa 😀 Tieteellisesti pätevä ja erittäin luotettava valintametodini toimi tälläkin kerralla toivotusti, ja tulevan parin viikon aikana kerron teille itseruskettava-asiaa kattavasti kolmen postauksen verran. Edellisen kerran olen kirjoittanut itseruskettavista tuotteista kaksi vuotta sitten, joten on jo korkea aika päivittää tilanne! 

Luvassa on: 

  • Koostumus- & sävytestausta
  • Perinpohjaisia käyttöohjeita ja -vinkkejä
  • Suihkurusketustestausta
  • Aivan uudenlaisen rusketustuotteen testaus
  • Arvonta

Eli tuhottomasti kivaa sisältöä – yaay! 

Vita Liberatan poispestävästä rusketusgeelistä puolestaan kirjoitin yli vuosi sitten, mutta sen jälkeen olen lähinnä tyytynyt ihoni auringon alla ruskettamiseen. Rehellisesti sanottuna en jaksanut enää etsiä itseruskettavien joukosta itselleni sopivia tuotteita, jotka eivät arkikäytössä olisi vaivalloisia ja niin pahan hajuisia. 

Otin tämän sarjan itseruskettavat tuotteet käyttöön viime viikolla, ja tässä ensimmäisessä postauksessa käyn läpi sarjan taustaa ja sen ominaisuuksia, eri tuotekoostumukset, sävyn valitsemisen ja sen, kuinka saat kotona aikaan parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Varoitan jo nyt, että tämä ensimmäinen postaus on pitkä kuin nälkävuosi. Syy megapitkään postaukseen on se, että tahdon että jokaisella olisi tämän jutun lukemisen jälkeen kaikki henkiset valmiudet ja luotto itseruskettavien uuteen tulemiseen ilman oranssinkirjavia pelkotiloja. 

Juttu kannattaa ehkä selata ja lukea läpi omien tarpeiden mukaan, ja yritänkin otsikoida eri aiheet selkeästi.

 

VitaLiberata1.jpg

Vita Liberata on Irlantilainen tuotesarja, joka on levittäytynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana jo 22 eri maahan. Tuotteiden takana on nainen, joka halusi tarjota kuluttajille sekä raaka-aineiltaan että toimivuudeltaan laadukkaamman vaihtoehdon. Irlantilaiset ovat tunnetusti melko vaaleahipiäistä kansaa, eikä maa ole tunnettu aurinkorannoistaan..

Jos kriteerinä on siis ollut tehdä irlantilaisella iholla hyvännäköinen tuote, ovat odotukset melko korkealla meitä pohjoismaalaisiakin ajatellen.

Kuluneiden vuosien aikana sarja on keikkunut milloin minkäkin lehden suosikki-listoilla, eikä se ole minkäänlainen ihme. Kyseessä on yksi kaikin tavoin laadukkaimmista testaamistani itseruskettavista.

Vita Liberatan voiteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa, mutta sarja oli oman genrensä ensimmäinen ”myrkytön” vaihtoehto ja nykyään tuotteiden raaka-aineet ovat 80% ecocert-sertifikaatin alaisia. Ilmeisesti täysin luonnonmukaisen tuotteen kohdalla muut ominaisuudet eivät ylttäisi samaan laatuun, mutta ehkä vielä joskus..

Tuotteista on jätetty muutenkin pois kaikki iholle haitalliseksi luokitellut aineet, eivätkä ne sisällä esim. alkoholia, parabeeneja tai hajusteita. Eri ainesosien todellisesta haitallisuudesta voidaan keskustella joskus ihan toiste, mutta harvoinpa purkkien sisällä on liian vähän erilaisia yhdisteitä ;).

Kaikki sarjan tuotteet on dermatologisesti testattu ja koska ne ovat hajusteettomia, sopivat ne yleisesti riisuttujen ominaisuuksiensa takia hyvin myös herkkäihoisille.

Pohjaraaka-aineena on käytetty kosteuttavista ja rauhottavista ominaisuuksistaan tunnettua aloe veraa, ja ainesosista löytyy reilusti muitakin ihoa helliviä aineita, kuten meloniuutetta, hyaluronihappoa, shea-voita, rakkoleväuutetta ja vadelmansiemenöljyä!

Hoitavia ja kosteuttavia ainesosia löytyy aktiivituotteiden lisäksi reilusti myös esivalmistelu- ja hoitotuotelinjasta.

 

vitaliberata3.jpg

Itseruskettavien tuotteiden teho perustuu aina sokeriruo’osta ja Vita Liberatan kohdalla luomusokerijuurikkaasta saatavan DHA:n reaktioon ihon pintakerroksessa.

Ihon lopullinen sävy riippuu valitun itseruskettavan tummuuden lisäksi ihon ja tuotteen pH-arvosta. 

DHA:n reagoidessa ihon proteiinien kanssa, muodostuu vartalon pinnalle itseruskettaville ominainen tuoksu. Tiedättehän, se hieman paahtunut ja makea, erittäin tunnistettava löyhkä ;)

Brändi toisensa jälkeen lupaa, että heidän tuotteensa on täysin hajuton, mutta tämä väite ei ole vielä kertaakaan pitänyt paikkaansa. Onhan käytännössä mahdotonta poistaa täysin tuoksu, joka aiheutuu ihon ja ainoan käytetyn aktiiviaineen reaktiosta, varsinkin kun tuoksun vahvuus vielä vaihtelee käyttäjästä ja tämän ihon aineenvaihdunnasta riippuen.

Vita Liberatan kohdalla hajun eliminointi on onnistunut melko hyvin, eikä ensimmäinen ajatukseni levityksen jälkeisinä aamuina herätessä ole ollut: ”HETI SUIHKUUN!!”

Iho tuoksuu tarkoituksella haisteltuna itseruskettavalta, mutta kevyt katku peseytyy kokonaan pois ensimmäisen suihkun mukana.

 

Ihon valmistelu & hoito

vitaliberata4.jpg

Vita Liberatan tuotelinjasta löytyy rusketustuotteiden lisäksi muutama lopputulosta parantava lisätuote, jotka haluan esitellä ensin.

Koska rusketus kehittyy ihon pintakerroksissa ja irtoaa ihon uusiutuessa, saadaan pitkäkestoisin vaikutus levittämällä itseruskettava hyvin kuoritulle iholle. Mikä tahansa kuorintavoide ei sovi itseruskettavan pohjalle, sillä öljyä tai muuta ihon pintaan jäävää ainetta sisältävät kuorintavoiteet estävät tasaisen levityksen.

Super Fine Skin Polish on ennen suihkua kuivalle iholle levitettävä kuorintavoide, joka poistaa kuolleen ihosolukon ja valmistaa ihon itseruskettavaa varten. Hyvän kokoiset kuorintarakeet ovat miellyttäviä ja sen verran hellävaraisia, että tuotetta voi käyttää jopa kasvojen kuorimiseen. Kuorintavoidetta kuluu kerralla melko paljon, mikä on ymmärrettävää kuivalle iholle levittäessä, mutta kuorintatulos on uskomattoman pehmeä.

Iho on hyvä kuoria myös valmiiksi kehittyneen rusketuksen ollessa iholla, sillä väri irtoaa ja kuluu pois huomattavasti tasaisemmin, kun vartaloa muistaa puunata ja kosteuttaa muutaman päivän välein.

Yksi tuubi riittänee 4-5 koko vartalon kuivakäsittelyyn, tai 4 kuivakäsittelyyn ja muutamaan välikuorintaan.

 

VitaLiberataPolish.jpg

Moisture Boost Body Treatment -vartalovoide on täyteläinen, valoa heijastava ja , sekä niin hellävarainen että se sopii myös atoopikoille. Sen päätehtävä on ihon hoitamisen lisäksi suojata herkkiä ja kuivia ihoalueita yliruskettumiselta. 

Levitä siis tätä voidetta suojausmielessä ennen itseruskettavan levittämistä herkästi kuivuviin kohtiin, ja alueille, joiden et halua ruskettuvan. Tällaisia ovat usein esimerkiksi taivealueet, kyynärpäät, jalkapohjat, korvat ja kämmenet.

Anna kosteusvoiteen imeytyä hetki valitsemillesi alueille ennen itseruskettavan levittämistä.

 

VitaLiberataPlump.jpg

Jos ihosi on luonnostaan kuiva ja epäilet että siitä syystä rusketuksesta saattaa tulla epätasainen, suihkuta ihon pintaan kerros lisäkosteutta ennaltaehkäisemään vahinkoja. Skin Plumping Peptide Mist on lähes tuoksuton, kurkkua, granaattiomenaa ja minttua sisältävä kosteussuihke, joka sopii paitsi vartalon, myös kasvojen iholle!

Moisture Boost Body Treatment blokkaa itseruskettavan tehoa, mutta Peptide Mist ei tee samaa, vaan sitä voi suihkia iholleen rauhassa, kunhan se saa imeytyä hetken ennen itseruskettavan levittämistä.

Tämä on hieman kuin kevyempi vartaloversio ikuisuussuosikistani, Jane Iredalen Pommistista. Aivan ihana monitoimituote ja piristysruiske!

 

Minkä tuotteen valitsen?

VitaLiberata3.jpg 

Tässä kuvassa ei ole edes puolta Vita Liberatan valikoimasta, mutta jo tästä kokoelmasta löytyy rusketusvoide jokaiseen tilanteeseen ja tarpeeseen. Itselle sopivan tuotteen valintaan vaikuttavat eri kriteerit, ja omia toiveita ja niiden järjestystä voi miettiä tuotteiden ominaisuuksia vertaillessa.

Itse lähtisin liikkeelle kolmesta tärkeimmästä muuttujasta:

Tummuusaste

vitaliberata1.jpg

Vita liberatan tuotteet on merkitty kolmeen eri sävyasteeseen tähtien mukaan:

  • (*) Light, on kaikista kevyin, ihoa asteittain ruskettava tuote. Tätä tuotelinjaa voidaan käyttää myös ylläpitämään ja hoitamaan aiemmin levitettyä, tummempaa sävyä.

  • (**) Medium on kevyesti päivettyneen, erittäin luonnollisen lopputuloksen antava sävy.

  • (***) Dark antaa iholle syvemmän, paahteisen sävyn. Itselläni on kaikissa postauksen kuvissa tätä sävyastetta.

Väriä valitessa kannattaa muistaa, että lopputulokseen vaikuttaa valitun tummuusasteen lisäksi oma luonnollinen ihosi sävy. Vaaleaihoisen ei siis missään nimessä tarvitse pelätä kolmen tähden rusketusta, vaan valinta kannattaa tehdä enemmänkin halutun lopputuloksen mukaan. Yhden tähden tuotetta saa käyttää useamman päivän ajan ennen kuin rusketuksen huomaa, hyvin levitetty tumma voide taas hoitaa homman kerralla.

Vaalealle ja huonosti ruskettuvalle iholle jopa suositellaan tummimman värin valitsemista! 

Kahden tähden Medium on toki helpoin sävy, ja turvallinen tapa aloittaa – voihan tuotetta aina levittää uuden kerroksen seuraavana päivänä, jos aluksi epäilyttää.

Hyvä lisävinkki on myös se, että kaikki tuotteet keskustelevat keskenään! Voit siis rauhassa laimentaa tummempaa voidetta Moisture Boost -voiteeseen sekoittamalla, tai sekoittaa pisaran tummaa vartaloväriä itseruskettavan kasvovoiteen sekaan saadaksesi tummemman lopputuloksen.

 

Karttaväri

Karttaväri on maailman paras apuväline varsinkin kaikille itseään ensimmäisiä kertoja ruskettavalle, sillä värillinen tuote on aina helpompi levittää tasaisesti. 

Purkkirusketus kehittyy iholle tuotteesta riippuen 6-8h aikana, eikä väritöntä tuotetta levittäessään voi tarkasti seurata, missä kaikkialla ainetta jo on. Tämän takia useisiin tuotteisiin on lisätty ns. karttaväri, joka värjää ihon välittömästi ruskeaksiErityisesti herkälle iholle suunnitellussa tuotelinjassa ei ole käytetty laisinkaan lisäväriä, mutta oma suositukseni on valita värillinen tuote aina kun mahdollista.

Kuten kaikessa ihanassa, on karttavärissäkin omat ongelmansa. Vaikka tuotteet imeytyvät nopeasti, irtoaa väriä pakostakin ihon pinnasta rajummassa kosketuksessa ja ihon hankautuessa esim. tekstiileitä vasten. Vaaleat lakanat ja vaatteet siis saattavat ottaa osumaa. 

Aina kannattaa muistaa, että hieman epätasaiselta kuivuttuaan näyttävä karttaväri ei tarkoita, että rusketuksestasi tulisi epätasainen. Älä hätäile ja malta veden kanssa läträämistä, ennen kuin oikea väri on saanut kehittyä. 

Ihon tummuttua rauhassa karttavärin alla, voi lopputulos olla aika jännittävän sävyinen, ennen kuin peset irtovärin pois ihosi pinnalta.

 

Koostumus

vitaliberata2.jpg

Kun tiedät minkä tummuisen värin tahdot, voit lopulta valita haluamasi koostumuksen, joista löytyy kolme erilaista vaihtoehtoa: 

  • Sävyttämätön geelivoide – Sopii erittäin kuivalle ja herkälle iholle (huom. atoopikot!), eikä värjää vaatteita. Voi käyttää myös kasvoille.

  • Sävytetty geelivoide – Karttavärillinen geelivoide, joka kosteuttaa tehokkaasti. Imeytyy melko nopeasti ja voi käyttää myös kasvoille.

  • Sävytetty mousse – Karttavärillinen ja intensiivisen lopputuloksen aikaansaava tuote. Yllättävän helppo levittää ja kuivuu välittömästi!

Aloe Vera -pohjaiset geelivoiteet levittyvät todella miellyttävästi, ja imeytyvät varsinkin kuivaan ihoon nopeasti. Koostumuksen kehittämiseen on selvästi käytetty aikaa, koska iho ei jää yhtään tahmaisen tuntuiseksi, vaikka mukana on myös reilupigmenttistä karttaväriä.

Geelivoiteista löytyy vartalolle vaihtoehtoja jokaisesta tummuusasteesta, sekä erikseen yhden tähden sävy kasvoille. Kevyemmän sävyn antava tuote tarkoittaa sitä, että lopputuloksen nähdäkseen sitä täytyy käyttää muutaman päivän ajan. Kaikkia vartalotuotteita voi tietysti käyttää myös kasvoille, mutta lopputulos voi olla hieman liian intensiivinen…

 

VitaLiberataKasvot.jpg

Kasvovoide on tuote, jonka suosittelen tällaisena värittömänä kaikille. Voide on nimittäin tarpeeksi kosteuttava päivävoiteeksi, ja muutaman minuutin imeytymisen jälkeen sen päälle voi huoletta levittää meikin!

Illalla meikit pestessä myös DHA-reaktion haju katoaa, ja yöksi kasvoille voi halutessaan levittää uuden kerroksen.

 

VitaLiberataMousse.jpg Sarjan ehdoton tähtituote on mielestäni rusketusvaahto, jota löytyy kahdessa eri sävyssä.  Selkeästi ruskean sävyinen vaahto imeytyy ihoon pelottavan nopeasti, mutta sen työstöaika on silti juuri tarpeeksi pitkä. Mousse on sarjan ainoa tuote, josta ei löydy vaaleinta, yhden tähden sävyä.  Vaikka joskus olen manannut vaahtomaisia tuotteita vain pro-ruskettajille, uskallan suositella kahden tähden tummuista Sheer Silken Moussea kaikille aloittelijoille, sen erittäin miellyttävän käyttötuntuman perusteella. Todennäköisesti Intense Silken Mousse ei ole yhtään liian tumma, mutta tiedän että sen käyttöön ottaminen voi olla vähän pelottavaa ;) Ainoa tapa jolla voit oikeasti mogata tämän värin levittämisen, on veden roiskiminen itsesi päälle, kun tuote on jo levitetty.

 

Kuinka saan tasaisen lopputuloksen?

VitaLiberata6.jpg

Tasaista rusketusta metsästettäessä kannattaa satsata hyvien esihoitotuotteiden (kuorinta & kosteutus) lisäksi myös levitysvälineistöön. Vaikka viisi sormea ovatkin näppärä apuväline, on tehokkailla rusketustuotteilla paha tapa a) levittyä epätasaisesti b) tarttua kämmeniin tiukemmin kuin mihinkään muuhun ruumiinosaan..

Onneksi on olemassa levityshanska! Tämän apuvälineen käyttöönotto on ollut itselleni merkittävä askel itseruskettamisen saralla. Sanoisin jopa, että hanska on hyvän tuotteen jälkeen tärkein elementti onnistuneeseen lopputulokseen.

Levityshanskalla voiteen ja moussen levittäminen iholle on:

  1. Huomattavasti nopeampaa
  2. Helpompaa, koska jäljestä tulee nopeammin ja vaivattomammin tasaista
  3. Siistimpää, kun tuotetta ei vahingossa räisky pitkin kylpyhuonetta

Kyseessä on siis harvinainen kolminkertainen voittotilanne! Extravinkkinä voin kertoa kaikille yksin asuville, että levityskinnas + paistilasta on pelottavan näppärä tapa ylettyä ristiselän alueelle ruskettamaan… Ei sillä, että koskaan itse olisin kokeillut….. Kunhan kaverilta vain kuulin :D

Kintaan kanssa ruskettaminen voi ajatuksen tasolla tuntu vaikealta, mutta se on todellisuudessa kaikkea muuta. Uskallan väittää, että kokeiltuasi kerran vaahto + kinnas -comboa, jäät ihmettelemään, miksi mitään muita vaihtoehtoja on edes tarjolla, ja miten joku jaksaa niitä vielä käyttää?!

Levityskinnas kannattaa käytön jälkeen huuhdella lämpimässä vedessä, tai jättää sellaiseen likoamaan. Ilmeisesti konepesu 30-asteessa onnistuu myös, mutta pelkkä vesipesukin irrottaa kyllä kaiken tarpeellisen.

 

VitaLiberataKinnas.jpg

Itse tykkään aloittaa itseruskettavan levittämisen jaloista, jotka käsittelen vuorotellen ensin polvitaipeeseen ja sitten pakaroihin asti. Tämän jälkeen voitelen käsivarret, sitten selän ja vihoviimeisenä vatsan ja rintakehän. Kasvoihin levitän tuotteen erikseen, paljain käsin. 

Levitätpä voiteen tai moussen miten hyvänsä, kannattaa työskentely aina aloittaa alavartalosta, sillä jalkoja käsitellessä ylävartalo painautuu helposti reisiin. That being said, käyttäessäni VL:n moussea, ei levitysjärjestyksellä ole enää minkään sortin väliä, koska tuote oikeasti kuivuu ja imeytyy heti. 

Moussea levittäessä annostelu on noin 2-3 pumppausta / alue, ja käsi levityskintaan sisällä kannattaa puristaa kevyesti nyrkkiin ennen tuotteen iholle levittämistä.

Geelien kanssa annostelu on alueesta riippuen noin 4-8 pumppausta, ja sama nyrkkitemppu tepsii tässäkin.

 

vitaliberata7.jpg

On aivan uskomaton vapauden tunne, kun tuotteiden levittämisen jälkeen ei tarvitse sompailla 30-60 minuuttia ympäri asuntoa alastomana ikkunoita vältellen ja raajat tikkusuorina.. Pelkästään nopeamman imeytymisen takia voin ihan oikeasti ottaa itseruskettavat käyttöön muutenkin, kuin ennen erikoistilaisuuksia.

Tässä kuvassa on edellisenä iltana levitetty rusketus. Ihollani on kerros tumminta moussea, ja kuten kuvasta näkyy, lopputulos ei ole lainkaan niin raju kuin voisi kuvitella! Väri on itseruskettavaksi äärettömän hyvän sävyinen, ja olenkin ollut lopputulokseen erittäin tyytyväinen. On vain todella outoa olla pitkästä aikaa näin ruskea :D

Päätän tämän megalomaanisen postauksen ehkä oivaltavimpaan aiheesta heränneeseen ajatukseeni:

Kun rusketustuotteen levittäminen on nopeampaa ja vaivattomampaa, kuin vartalon rasvaaminen, ollaan tuotekehittelyssä mielestäni oikealla tiellä.

p.s. Tuotteiden jälleenmyyjät löydät kaupungeittain tästä linkistä, mutta vinkkaan heti, että Helsingin keskustan Stocmannilla myytäviä purkkeja voi tilata itselleen lähimpään Stockmannin myyntipisteeseen! Sama juttu koskee kaikkia vain Helsingin Stockmannilla myynnissä olevia kosmetiikkatuotteita :)

 

Kauneus Iho Meikki Testit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.