INCI-listojen sietämätön keveys

INCI7.jpg

Osallistuin viime perjantaina Suomen Maskeeraajat Ry:n syksyn koulutuspäivään, jonka aikana kuuntelin läpi mielenkiintoisia luentoja. Yksi niistä käsitteli INCI-listojen purkamista ja sitä, kuinka vaikeaa se nykypäivän kosmetiikkaviidakossa oikein on. Jos sana INCI ei kerro sinulle mitään, on se lyhenne sanoista International Nomenclature of Cosmetic Ingredients, eli kansainvälinen luokitus kosmetiikan raaka-aineille, eli siis kosmetiikkatuotteiden ainesosalista.

Virve kirjoitti viime viikolla mainion tekstin siitä, kuinka klikkihakuinen media nykyään demonisoi ja ryöpyttää yksittäisiä ainesosia sensaatiohakuisella uutisoinnilla. Monesti yksittäisten (ja välillä jopa virheellisten) tutkimusten saama painoarvo paisuu naurettavan suureksi ja johtaa pahimmillaan ainesosien vaihtamiseen huonompaan suuntaan.

Ongelma on siis tismalleen sama, kuin kaikkialla muuallakin tämänhetkisessä maailmassa. Kuolemme informaatioähkyyn, kun luulemme tietävämme ja ymmärtävämme asiasta X hyvinkin paljon mutu-tuntuman ja yksittäisen tietolähteen ansiosta ja koska kuluttajalla on kaikki valta, yritykset reagoivat ”parhaansa” mukaan.

Tieto on valtaa, mutta mitä vähemmän ihminen tietää, sitä enemmän se luulee kokonaisuutta ymmärtävänsä. Se pieni yksittäinen ihminen siellä jossain.
 

INCI3.jpg
Koen monesti huonoa omaatuntoa siitä, kun en ainesosa kerrallaan avaa ja tulkitse testaamieni tuotteiden ainesosia, joitakin yksittäisiä aktiivisia raaka-aineita lukuun ottamatta, mutta nyt tämä häpeily saa loppua.

Olen kyllä opiskellut sekä koulun aikana että itsenäisesti useiden kosmetikan raaka-aineiden vaikutuksia ja erilaisia käyttötarkoituksia. Luen testaamieni tuotteiden INCIt läpi varsinkin uusien tuotteiden kohdalla, mutta en koskaan ole kokenut saavani niistä kokonaisuutena irti niin paljon, että voisin kertoa niistä totuuksia täällä blogissa. 

Nyt sain kuitenkin jotain kättä pidempää pohjustusta sille, miksi koen edelleen tärkeämmäksi kertoa tuotteista enemmän niiden tuntuman ja ammatillisen näkökulmani kautta. Itselleni perjantain luento oli siis samalla hyvin huojentava ja lannistava :D 

Kirjoitan tämän jutun nyt mallilla rautalanka + vääntäminen, eli skippaa vapaasti kohdat, jotka ymmärrät vähemmälläkin jankkaamisella. Ideana ei ole käsitellä mitään yksittäistä tuotetta, vaan INCI-tulkintaa ja sen ongelmia noin yleisesti. Suurin osa tekstin asiapitoisesta sisällöstä on luennoitsijamme Jaana Mäkisen oppien kertaamista. 

Julmasti ja lyhyesti sanottuna homman voisi tiivistää näin: Kuluttajan ja asiaan syvemmin perehtymättömän ammattilaisenkin silmään INCI-listan lukemisesta on iloa vain tiettyä ainesosaa vältellessä / tunnistaessa.

 

INCI2.jpg

Esittääkseni asian mahdollisimman simppelisti, voisin verrata yksittäistä kosmetiikkatuotetta vaikka suklaamuffinssiin! Suklaiseen ja syötävään, uunissa paistettavaan herkkuleivokseen. 

Ystäväsi Lilli on tehnyt kerrassaan mahtavia suklaamuffinsseja, jollaisia tahtoisit valmistaa myös itse. Muffinit ovat suussasulavan kuohkeita ja niissä on valtavia suklaarakeita siellä täällä. Jos poropeukalo-Lilli onnistui niiden valmistamisessa, niin mikset sinäkin? Tarkan reseptin sijaan Lilli antaa sinulle vain listan muffinssien sisältämistä ainesosista painojärjestyksessään, vähän kuin INCI-listan konsanaan. 

Lista näyttää melko simppeliltä ja tunnistatkin suurimman osan sen sisällöstä. On jauhoja ja sokeria, kaakaojauhetta ja kananmunia, maitoa ja suolaa ja vähän vaniljaa jne. jne.. Periaatteessahan homma onkin sillä selvä! Nämä raaka-aineet vaan järjestyksessään sekaisin ja uuniin ja kaboom – täydelliset muffinssit ovat valmiina. Ai ei? 

Valitettavasti pelkät ainesosat paljastavasta listasta ei mitenkään käy ilmi se, kuinka paljon eri aineita reseptissä on oikeasti käytetty, missä vaiheessa ne on lisätty, minkä laatuisia ne ovat eikä edes sitä, missä lämpötilassa muffinssit pitäisi lopulta paistaa. 

Puhumattakaan siitä, että osa listassa ilmoitetusta kaakaojauheesta ja sokerista kuuluu oikeasti Ecuadorista ostettuihin erikois-maitosuklaanappeihin, joiden valmistamiseen on käytetty vain sokeiden maki-apinoiden lypsämien pyhien vuohien maitoa, sekä Heidi-nimisten nunnien keräämiä ja lajinsa viimeisten kulta-herhiläisten pölyttämiä kaakaopapuja, joille on laulettu perinteisiä Inka-lauluja niiden kuivausprosessin ajan.

Mutta hei, mistä sinä olisit sen voinut tietää? Listassa luki vain ”kaakao”, koska valmistajaltan ei tarvitse ilmoittaa tuotteesta mitään sen tarkempaa informaatiota. Lilli muuten sai kyseiset suklaanapit tuliaiseksi tyttöystävältään, joka teki alueella vapaaehtoistyötä. Napit eivät siis suinkaan ole listassa nimellä ”maagiset ja ainutlaatuiset suklaarakeet”, vaan myös näiden ns. valmiiden tuotteiden ainesosat on pilkottu luettelomuotoon. 

Oikeastaan ainoa ilo tarkkaan erotellusta listasta on super-allergiselle kolmannelle ystävällenne Henrikille, joka on kuolettavan allerginen soijalesitiinille, jota niihin samaisiin suklaarakeisiin on valmistusvaiheessa sekoitettu. Harmi, että hän sai listan käsiinsä vasta syötyään kolme alkuperäistä muffinssia ja on tällä hetkellä matkalla sairaalaan anafylaktisen shokin kourissa.. Voi Henrik :/

Mutta miten on: Olettaisiko joku, että edes ammattikokki osaisi pelkän ainesosalistan perusteella kopioida alkuperäisen leivoksen? Toivottavasti ei.

INCI-listojen tulkitseminen on käytännössä samanlaista arpapeliä. Näet listaa lukemalla, mitä kaikkia yksittäisiä ainesosia paketin sisälle on sekoitettu, mutta avaamatta purkkia ja kokeilematta tuotetta käytännössä et oikeastaan voi tietää siitä mitään – ellet sitten ole itse vastannut sen tuotekehityksestä.

 

 

INCI1.jpg

Mitä INCI-lista meille kertoo ja onko siitä hyötyä? 

  1. Tuotteen ainesosat painomääräisessä järjestyksessään.
    – Tästä voi olla hyötyä, jos etsit tuotetta jossa on mahdollisimman suuri tai pieni määrä tiettyä ainesosaa, jota et tahdo käyttää tai jolle olet allerginen. Minkään ainesosan tarkkaa määrää tai niiden suhteita ei kuitenkaan voi saada selville.

    Osa luetelluista raaka-aineista saattaa myös olla tunnetumpien raaka-aineiden johdannaisia, jolloin niiden tunnistaminen on vaikeampaa. 

     

  2. Onko tuotteessa käytetty yleisimmin allergisoivia hajusteita
    – 26 yleisimmin allergiaa aiheuttaviksi määriteltyä hajustetta täytyy merkitä INCI-listaan aina. Tällä hetkellä keskustelun alaisena on myös 82 muuta hajustetta, joiden merkitsemisestä tulevaisuudessa keskustellaan parhaillaan.

    Jos käytetty hajuste ei kuulu 26 eniten allergisoivaan, lukee listassa vain: Perfume

    Jos käytetty hajuste puolestaan on esim. eteerinen öljy, jonka pääasiallinen funktio ei kyseisessä seoksessa ole tuoksu, voi tuotetta myös markkinoida ”hajusteettomana”. Melko vänkää, vai mitä?

     

  3. Mitä väripigmenttejä värikosmetiikka sisältää
    – Tosin, saman tuotelinjan eri sävyjen pakkaukset voivat kaikki olla identtisiä, sillä pigmentit voi aina ilmaista ns. ”may contain” -tyylillä, jolloin pakkauksessa luetellaan kaikki eri sävyissä käytetyt pigmentit. Simppeliä.

Kaikki se, mitä INCI-lista ei meille paljasta, on oikeastaan paljon mielenkiintoisempaa ja tärkeämpää lopputuloksen kannalta.

 

INCI4.jpg

Mitä INCI-lista ei kerro?

  1. Kuinka puhtaita ainesosia tuotteessa on käytetty 
    – Kaksi tismalleen samoista ainesosista valmistettua tuotetta voivat erota toisistaan huomattavan paljon. Ainesosien laatu ja puhtaus ovat määreitä, joita et INCI-listan perusteella päätellä. Esimerkiksi luonnosta louhittujen mineraalien pieniä epäpuhtauksia, lähdevesissä luonnollisesti esiintyviä mineraaleja ym. ainesosia ei tarvitse ilmoittaa erikseen

     

  2. Missä muodossa lueteltu ainesosa on
    – Eriteltyjä ainesosia on saatavilla keskenään todella erilaisilla koostumuksilla, vaikka niiden nimi olisi tismalleen sama. Esimerkiksi dimethicone, eli näin kavereiden kesken ihan vaan polydimetyylisiloksaani, on yksi tunnetuimmista silikoneista, jonka moni teistäkin varmasti tunnistaa hoitoainepullojensa takaa. Se voi olla koostumukseltaan todella juoksevaa ja liukasta, tai paksua kuin liisteri. 

    Sama pätee myös erilaisiin pigmentteihin. Listaa lukemalla et koskaan näe, missä muodossa tai minkä kokoisia juuri tähän sekoitukseen käytetyt pigmentit ovat, onko ne päälystetty jollain toisella yhdisteellä tai kuinka laadukkaita ne ovat. 

     

  3. Kuinka tehokas tuote on
    – Usein käytetty argumentti on, että mitä korkeammalle ainesosa INCI-listaan on merkitty, sitä enemmän sillä on painoarvoa tuotteen tehon kannalta. Koska erilaiset ainesosat ovat eri vahvuisia ja ne reagoivat keskenään valmistajan suunnittelemalla tavalla, ei niiden määrällä periaatteessa ole mitään merkitystä.

    Toki, jos kahden INCI-listoiltaan lähes identtisen tuotteen ainoa ero on veden paikka joko ensimmäisenä tai viimeisenä mainittuna raaka-aineena, voidaan olettaa toisen tuotteen olevan hyvin nestemäinen ja toisen kiinteä (tai ei oikeastaan voida olettaa edes tätä, mutta ymmärtänette pointin :D).

    Esimerkiksi kemiallisessa kuorinnassa käytetyt hapot voivat olla erittäin tehokkaita ja vahvoja, mutta ne on silti lueteltu vasta ainesosalistan loppupuolella. Kun happo on sekoitettu oikeaan suhteeseen muiden ainesosien kanssa, on lopputuote turvallinen käyttää. Vastavuoroisesti tuote, jossa aktiivinen happo olisi listan ensimmäisenä, saattaisi polttaa ja tuhota ihon täydellisesti. Ei siis se määrä, vaan laatu ja kokonaisuus.

     

  4. Mitkä luetelluista raaka-aineista muodostavat uusia yhdisteitä
    – Tässä tullaan niihin muffinssin suklaarakeisiin. Suuri osa nykykosmetiikan innovaatioista pohjautuu uusien yhdisteiden luomiseen. Samoista lego-palikoista voi rakentaa monta erilaista lelua ja sama pätee myös kosmetiikkaan. Yksinään tietyllä tavalla käyttäytyvä raaka-aine saattaa juuri sinun tuotteessasi olla osa täysin toista yhdistettä, joka toimii aivan eri tavalla kuin luulit. 

    Useampi INCI-listassa täysin eri kohdalla lueteltu aine saattaa siis muodostaa juuri sen maagisen pinnan jättävän tai kosteutta hiljalleen vapauttavan yhdisteen, mutta ilman valmistajalta saatua varmistusta et voi mitenkään todistaa sitä itseksesi.

INCI8.jpg
Vaikka vannoutuneilla INCI-salapoliiseilla voi tämän paatoksen jälkeen olla melko tyhjä olo, tahdon loppuun sanoa muutaman positiivisen sanan. Sinun nimittäin ei tarvitse tai kannata heittää kirvestä kaivoon ja potkia seinää, koska olet yrittänyt kirjoittaa ja purkaa käyttämiesi tuotteiden ainesosia selkokieliseen muotoon (moni kun on varmasti tässä myös onnistunutja nyt typerä Sarvas menee ja vetää maton jalkojen alta kertaheitolla.

Jokainen uusi tiedonjyvä parantaa kokonaisuuden hahmottamista ja varsinkin ihonhoidon puolella tietyt perusraaka-aineet ovat hyvin selkeästi tunnistettavissa ja mitä paremmin osaat ja opit eri ainesosia tunnistamaan, sitä kriittisempi kuluttaja sinusta kouliutuu. Aina löytyy myös valmistajia, jotka tavaavat INCI-listat auki ja vääntävät eri vaikutukset rautalangasta hieman tämän postauksen tapaan ja luojalle (siis sen tuotteen) kiitos siitä! 

Varsinkin moni luonnonkosmetiikan käyttäjistä on hyvinkin perillä purkkiensa sisällöistä ja niiden kohdalla kokonaisuuden hahmottaminen onkin usein helpompaa. Ruusuvedet, freesiat ja avokadoöljyt ovat helpommin hahmotettavia asioita, kuin hektoriitti tai propyleenikarbonaatti, vai ovatko? :D Jokainen käyttämämme kosmetiikkatuote on kuitenkin aina sekoitus luonnollisia tai synteettisiä kemikaaleja, joiden sekoitussuhteita joku on tutkinut ja kehittänyt viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien ajan. 

Jos siis tiedät pitäväsi shea-voita sisältävistä vartalorasvoista tai huomaat, että tiettyjä mineraaleja sisältävät meikkivoiteet saavat ihosi tukkoon, kannattaa ehdottomasti jatkossakin etsiä tai välttää tuttuja nimiä ainesosalistoista. 

Älä kuitenkaan hanki harmaita hiuksia INCI-ahdistuksesta, jos niiden sisältö ei kiinnosta sinua tippaakaan! 

EU:n alueella voimme melkein aina luottaa todella tiukkaan kosmetiikkalainsäädäntöön, eikä satojen purkkien yksityiskohtaisen tuotesisällön ulkoa opetteleminen ole tarpeellista – paitsi tietysti allergisia reaktioita aiheuttavien tai muulla tavalla kehoosi negatiivisesti vaikuttavien tuotteiden kohdalla.

 

 

INCI5.jpg

Tutkitteko te tuotteiden INCI-listoja ostopäätöstä tehdessänne? Miksi näin?

Kauneus Meikki
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.