Kaksi vuoden parasta!

Saara Sarvas

Huomenna sen aika taas olisi - Trendi julkistaa toimituksen ja meidän avustajien vuoden aikana tekemät kosmetiikkalöydöt. Finaalilistaa katsellessa hymähtelin ja hymyilin monessa kohdassa, koska kattauksesta löytyy ihanan monta omaa suosikkiani! Hyvä maku kulkee siis yhdistävänä tekijänä läpi toimituksen ;)

Omat ehdotukseni ja suosikkini olivat tänä vuonna sekoitus tuotteita joihin rakastuin ensikokeilulla, ja tuotteita joiden nerokkuuden huomasin vasta useamman käyttökerran jälkeen. Näistä ensimmäiset ovat edelleen sellaisia, joihin tartun edelleen hetken huumassa "jotain spesiaalia" kaivatessani, ja jälkimmäiset taas niitä jotka ovat pysyneet siinä aktiivisen käytön laarissa ahaa-elämyksestä saakka.

Paljastan jo näin etukäteisesti muutaman valinnan, sillä tahtoisin nostaa erikoisjalustalle kaksi tuotetta, jotka ovat saattaneet mennä vuoden puhinoissa ihan ohi:

  • Lumenen Seerumimeikkivoide: Tämä voide jäi vahingossa täysin Lumenen CC-voiteen jalkoihin! Seerumimeikkivoide on mun salainen ase aikuisemmalle iholle, sillä sen hoitavat ominaisuudet saavat ihon hehkumaan. Ja hei, jos se saa aikuisen ihon hehkumaan, niin voitte vain kuvitella miltä se näyttää nuorella ja persikkaisella hipiällä... 

  • John Galliano Parlez Moi d'Amour... encore: Olen edelleen palavasti sitä mieltä, että tämä on ollut koko vuoden paras tuoksulanseeraus. Joka ikinen kerta kun käytän tätä uudessa tilanteessa, joku kysyy mitä tuoksua olen itseeni suihkauttanut! Tuoksupaletti on niin poikkeava, että käsken jokaisen uutta tuoksua etsivän ainakin nuuhkaisemaan tämän läpi.

Muut suosikkituotteet saatte vakoilla huomisen lehdestä, mutta sitä odotellessa voisitte käydä kertomassa omista Holy Grail -tuotteistanne kyselyssä, josta voi voittaa 300€ arvosta kosmetiikkaa!! Kyselyyn pääsee tästä, klik klik.

Kommentit

Anonyymi (Ei varmistettu)

!!!

Oon ollut ihastunut noihin Gallianon tuoksuihin kuukausitolkulla. Mutta päätin etten saa ostaa uutta hajuvettä, ennen kuin pääsen noista edellisistä edes vähän eroon...

Noooooora (Ei varmistettu)

Tää ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta sä tulit tästä mieleen: http://imgur.com/gallery/lgViuSr
:DDDDDD

joop (Ei varmistettu)

kylläpä yllätyin kun katsoin puoliunessa Liviä ja siellähän olitkin sinä! Saattaa olla vanhakin juttu, en vain ole törmännyt sinuun televisiossa aiemmin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei! Tosta lumenen meikkivoiteesta tuli mieleen mun kauhukokemus kyseisen brändin meikkivoiteesta. Äskettäin ostin lumenen natural code -sarjan mattameikkivoiteen, kun rahattomana opiskelijana kyllästyin maksamaan 50€ per purkki bare minerals meikkivoiteesta (joka on kyllä super hyvä). Pari päivää ehdin natural codea käyttämään, niin mun naama kirjaimellisesti sai jonkun finnikohtauksen, eikä mulla oo ollu näppylän näppylään siis vuosiin. Vaihdoin takaisin, ja nyt tuntuu että iho on vihdoin rauhottumassa. Mistä tämä voi johtua? En itse tajunnut että olen niin herkkäihoinen. Voiko incissä olla joku ainesosa joka tälläisen aiheuttaa? Kiitos super paljon jos vastaat!

lena (Ei varmistettu)

En ole Saara, mutta todennäköisesti joku ainesosa ei tosiaan sovi ihosi kanssa yhteen. Oletko yleensä silikonille herkkä?

LittleB (Ei varmistettu) http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/

Mä oon ihastuneena myöskin nuuhkinut tuota Gallianoa, voi olla että tuosta täytyy joulupukille vinkata :)

JeiJei (Ei varmistettu)

Nyt on pakko tulla tänne kiittämään tuosta Lumenen vinkkaamisesta. Kävin kaupassa, testasin, ostin ja olen yhä edelleen lähes suu auki.
Se on siis jumalaista tavaraa.
Se peittää olematta kuitenkaan mikään paksu maski.
Se tosiaan heleyttää ja skarppaa ihoa.
Olen niin, niin myyty :)
KIITOS!

Kommentoi