Kesä ja syvät ajatukset…
Olen palannut ehkä aikuisen elämäni parhaalta kesälomalta. Vietin viimeisen kaksi viikkoa lähinnä poikaystävän kanssa Suomea kierrellen ja ystävien kanssa aikaa viettäen ja olen niiiin onnellinen! Viime kevät oli vähän turhan rankka.. Lumipalloefektiä mukaillen työt alkoivat haukata vapaa-ajastani niin ison palan, että psyykkinen jaksamiseni alkoi olla todella finaalissa. Aloin viilata aikaa pois vapaa-ajan tekemisestäni; harrastuksistani, treeneistä, ystävistä, unesta… Se ei ollut kovin fiksua!
Yhdessä kohdassa homma meinasi vuotaa niin pahasti yli, että lopetin toisen blogini ja lähdin äidin kanssa pariksi päiväksi Lontooseen. Se auttoi, mutta ymmärsin pian että se oli vain tekohengitystä. Ennen lomaani jo kuukausia aiemmin buukatut jutut kaatuivat taas päälle ja tein lopulta hommia taas 14-18h päivinä, jotka jatkuivat pitkälle aamuyöhön asti.
Ei ei ei ei ja EI! Ei näin.
Loma ei ole ikinä tullut yhtä tarpeelliseen hetkeen. Kaksi viikkoa olen elänyt täysillä ja nauttinut jokaisesta sekunnista ja tajunnut, että vaikka työtään rakastaa yhtä paljon kuin minä, siihen täytyy ottaa etäisyyttä. Vietinkin kaiken mahdollisen loma-aikani muualla kuin kotona, koska minulle koti = työpaikka.
Se on samalla onni ja kirous, enkä ole tiedostanut sitä kovinkaan tarkasti ennen tätä. Vaikka mulla onkin kotona työtila, se ei ole mikään erillinen huone, vaan teen töitä milloin sohvalla makoillen, milloin taas ruokapöydän ääressä näpyttäen. Sunnuntai-iltana takaisin kotiin palatessani huomasinkin että kurkkua alkoi kuristaa. Lomaltapaluuahdistus… Akuutti kriisi! Lomakuplani oli puhkeamassa ja kaikki tuntui jotenkin hirveän lopulliselta.
Onneksi huolen nopea purkaminen helpotti ja tajusin, että pelkäsin töiden alkamisen tarkoittavan samaan kevään tappavaan tahtiin palaamista. Se ei tule tapahtumaan.
Rakastan eri työtehtäviäni NIIIIIN paljon, että luulen hallitsevani valtavaa määrää isoja kokonaisuuksia yhtä aikaa. Rehellisyyden nimissä kuitenkin myönnän, että eri työt ovat myös kärsineet siitä, että olen luullut voivani jakautua kuudeksi eri Saaraksi :D
Loppuvuoden teema tulee olemaan vapaa-ajan arvostaminen ja klassikkofraasi: Laatu, ei määrä. En tahdo enää kertaakaan venyttää deadlinea seuraavalle viikolle tai tehdä kolmea eri työpäivää putkeen yhden vuorokauden aikana. Eihän sellainen voi mitenkään toimia pitkässä juoksussa!
Hyvin tehtyjen töiden lisäksi tahdon keskittyä siihen, että kotini ei näyttäisi himohamstraajan luolalta, ystäväni näkisivät minua muutenkin kuin blogipostausten kautta ja perheeni kuulisi ääneni muuallakin kuin radiossa. Ei kovin haastavaa, mutta jotenkin kompastuin keväällä siihen nykyihmisiä alati piinaavaan ajatukseen: ”Juuri minä olen ehdottoman tärkeä.” Lol :D
Toki toki, olen oman elämäni tärkein tyyppi, mutta tämä maailma pyörii aivan entiseen tapaansa radallaan, vaikka minä tekisin omalle elämälleni mitä. Todennäköisesti kaikki te, joiden elämää (lue: yön unettomia tunteja sekä kahvi- tai ruokataukoa) piristän jutuillani olette vielä tyytyväisempiä, jos ja kun keskityn hieman enemmän inspiroitumiseen ja itseni ilman pakonomaista paniikkia toteuttamiseen, enkä viiteen eri asiaan repeämiseen.
Vapaa-aika, sitä mulla on kyllä ollut ikävä. Jotenkin mä en ole osannut arvottaa sitä omiin henkilökohtaisiin asioihin kulutettua aikaa yhtään niin korkealle, kuin olisi pitänyt. Kun joku tuttu asiakas tai ihminen on tarvinnut mun työpanosta, olen karsinut sitä aikaa suoraan omista vapaahetkistäni. Se ei ole jees, mutta takaraivossa on aina jyskyttänyt ajatus siitä, mitä ne ihmiset oikein ajattelevat, kun myöhemmin katsovat vaikka instagramista, että mitä ”tärkeämpää” tekemistä mulla on ollut heidän työtarjouksensa sijasta.
Jos mä olen jo yhden viikon aikana tehnyt 60h töitä, mulla on oikeus myös ottaa yksi päivä ihan vaan itselleni. Kaikki muut kyllä tuntuu ymmärtävän tämän, mun oma pää tulee vaan vähän jälkijunassa – taas kerran.
Vapaa-ajallakin jaksaa tehdä kivoja aktiivisia asioita – kuten nyt vaikka postauksen kuvituksessa näkyviä graffiteja – vasta sen jälkeen, kun on levännyt. Kesällä lepäsin ja nyt en olekaan enää tarvinnut keväältä tuttuja 11h yöunia.
Summa summarum, elämä on ihanaa!
Hassua, miten ne perusjutut ja prioriteetit täytyy tajuta uudestaan ja uudestaan tässä vuosien varrella. Tämä on ehkä vasta tajuamiskerta 3/48, mutta ei se ole niin justiinsa. Olisihan se aika tylsää, jos 26-vuotiaana tietäisi elämästä kaiken. Tämä 95% riittää hyvin ;)
Oletteko te kokeneet kesällä vastaavanlaisia ahaa-elämyksiä elämän perusasioista?
p.s. Kuvan harrastuksesta lisää juttua lähiviikkoina ^_^