Memory Lane: Ensimmäiset Bodypainting-kilpailuni
Moni on ehkä miettinyt, mistä mun bodypainting-harrastus on saanut alkunsa, ja ajattelin puolen tunnin päästä päättyvän throwback thursdayn hengessä muistella vähän mun maalauksen aloittamista ja ensimmäistä kilpailutyötä! Löysin pari päivää sitten työhuoneelta ikivanhan, minusta kisavoiton jälkeen tehdyn artikkelin, ja samaisen kilpailutyön layoutin.
Kaikki sai alkunsa Espoon ammattioppilaitos OMNIAsta vuonna 2006. Opiskelin kyseisessä ammattikoulussa parturi-kampaajaksi, ja taisin jo ensimmäisenä opiskeluvuotena (-04) vannottaa koulukavereille, että jos mut valmistumisen jälkeen löytää jostain pienenpienestä kulmasalongista, mua täytyy muistuttaa niistä haaveista, joita jo tuolloin pyörittelin päässäni.
Rakastan hiusten muotoilua ja etenkin värjäämistä, mutta kun pääsin ensimmäiselle meikkikurssille, se oli menoa. Opettajanamme oli koulussa hiljattain alottanut maskeeraaja Kaisa Vanne, jolle olen ikuisesti kiitollinen hänen viitoittamastaan tiestä. Kaisa katsoi kerta toisensa jälkeen, kun perinteiseksi meikeiksi tarkoitetut työt lähtivät mulla vähän käsistä, ja miten rakastin kaikkia todella näyttäviä lavameikkejä, fantasiasta ja drag-hommista nyt puhumattakaan!
Toisen opiskeluvuoden keväällä, ehostuksen tehostemenetelmät -kurssilla, teimme muutamana päivänä boypaintingia ja mä olin saanut päähäni, että teen Hair Open -tapahtuman fantasiakampaus-kilpailutyöhöni bodypainting-vaatteen. Näin tehtiin, kisasta tuli neljäs sija ja maalaus jäi vähäksi aikaa taka-alalle.
Kilpailemaan muuten lähdin, koska äitini entinen kampaaja Hämeenlinnasta oli vuosikausia aiemmin kehottanut alalla kilpailemista. Kiitos siis myös hänelle.
Seuraavana kesänä olin työssäoppimassa Tapiolan Sokoksen kampaamossa, kun maskiopettajani soitti ja kysyi, lähtisinkö kilpailuvalmennukseen ja syksyn kansainvälisiin bodypaint-kilpailuihin Kreikkaan. Päätöstä ei tarvinnut miettiä kovin pitkään ;).
Olin oppilaitoksemme ensimmäinen kansainvälisiin kilpailuihin matkustanut opiskelija, joten jännitystä riitti, ja kaikki tekeminen oli ihan uutta sekä minulle, että opettajalleni. Syksyllä aloitimme kisatreenit, joita oli ensin kerran pari viikossa, ja kuten alemmasta artikkelista voitte lukea, lopuksi joka päivä. Maalasin tuon syksyn aikana niin paljon, että tuputustekniikka tulee edelleen suoraan selkärangasta.
Käytin tuolloin töissäni rasvapohjaisia värejä, jotka tekevät iholle ihanan näköisen pinnan, mutta eivät kuivu.
Maalien poistaminen on myös oma prosessinsa.. Iho puhdistetaan hieromalla siihen öljypohjaista poistoainetta ja pyyhkimällä sitä puhtaaksi kerta toisensa jälkeen. Kun on hieronut toisen ihmisen takapuolta ja rintoja kerta toisensa jälkeen öljyllä, eivät kehon eri ulokkeet tunnu enää kovin erikoisilta :D.
Yksi parhaista muistoistani treeniajoilta liittyykin maalauksen puhdistamiseen! Olimme jääneet koululle treenaamaan illaksi ja kun puhdistimme Olgaa, luokkahuoneeseen pamahti ryhmällinen japanilaisia opettajia, jotka olivat tutustumassa koulutusjärjestelmäämme. Tyypit menivät täysin paniikkiin, kun huoneessa seisoo alaston, ruskeanharmaaseen öljyiseen maaliin verhottu olio, jonka reisiä pyyhkii vähintään yhtä pahasti maaliin sotkeutunut teini!
Good times.
Ateenassa järjestetyn kilpailun aiheena oli ”Beauties of Nature”, jota lähestyimme täysin omasta näkökulmastamme. Tämän maalauksen ja hahmon, Faunianan, pohjalle perustin oman maalaustyylini pitkään kilpailun jälkeen, ja työni olivatkin varmasti aika tunnistettavia vielä vuosien ajan.
Tällä hetkellä itseäni inspiroivien abstraktien töiden sijaan rakastin nimenomaan hahmoja, ja tarinoita niiden takana. Mielestäni maalaukset ovat edelleen parhaimmillaan kun niihin nivoutuu hyvä taustatarina, mutta itse työn ei tarvitse olla niin alleviivaava.
Tätä layoutia, tai siis työsuunnitelmaa, tein ehkä kilpailua edeltäneenä yönä samalla, kun mallini Olga harjoitteli esiintymistään pitkin hotellin käytäviä peuransarvet päähänsä ommeltuna. Tuo koko reissu oli kyllä yksi elämäni parhaista! Mukana oli minun ja maailman parhaan mallini lisäksi tietysti Kaisa, sekä huikea Maria, eräs toinen opettajistamme.
Reissun aikana kehitimme nelikon kesken täysin oman kielen, tusinoittain inside-vitsejä, ja viihdyimme toistemme seurassa muutenkin kuin pieni perhe. Olimme matkalla viikon, ja sen aikana ehdimme koluta Ateenan katuja ja nähtävyyksiä, sekä harjoitella kisatyötä vielä pari kertaa lisää. Paras reissu taisi olla matkamme läheiseen kylään Pireasiin (jossa itse kilpailutapahtumakin järjestettiin), missä Maria muisti käyneensä aiemminkin. Lähdimme jalkapatikassa etsimään pientä rantaravintolaa, jonka opas muisti aina olevan ”ihan kulman takana”.
Emme taitaneet koskaan päästä perille, mutta muutaman tunnin kävelyn aikana näimme ja koimme yhtä jos toista. Löydettyämme vihdoin jonkin ravintolan, olimme varmasti niin onnellisia ja nälkäisiä, että ruoka maistui vähintään yhtä hyvältä kuin siinä ”oikeassa” paikassa.
Aikamoinen tarina.. :D Mallinani toimi ystäväni Olga, joka on tätä nykyä paitsi parturi-kampaaja, myös fyysikko!! Siinä vasta kombo. Olgan kanssa me istuttiin ammattikoulun lisäksi Espoon aikuislukion kemian ja fysiikan tunneilla, ja ajeltiin menemään muikin hajoamispisteessä kituvalla Hondalla.
Olga pysyi vakiomallinani vuosia tuon ensimmäisen yhteisen kilpailun jälkeen, enkä epäröisi hetkeäkään kutsua naista uudelleen estradille tarpeen vaatiessa. Tuossa naisessa yhdistyy loistava muuntautumiskyky, anteeksipyytelemätön asenne ja loistava pelisilmä. Parempaa kilpailuparia ei voisi toivoa! Bodypainting on varsinkin kilpailulajina ehdotonta tiimityötä, kuten olen ennenkin kertonut.
Kilpailutyötä treenatessani ja suunnitellessani opin myös älyttömän paljon siitä, mitä kaikkea on mahdollista rakentaa ja askarrella tarpeen vaatiessa. Nyt näiden sarvien ja muiden katselu hymyilyttää, mutta tulloin ne olivat suurensuuri saavutus. Kuvissa muuten ei näy, että Olgalla on jalassaan myös kaviot! Ne olivat aivan käsittämättömän painavat, paperimassasta korkkareiden päälle rakennetut klohmot, mutta näyttivät livenä oikein hyviltä.
Erityisesti tästä kasvojen toteutuksesta tykkään yhä tänäkin päivänä! Myös olkapäähän liimattu lehtihopea aiheutti tuomareiden ja kanssakilpailijoiden keskuudessa paljon kiinnostusta.
Kilpailuaikaa oli 4 tai 5 tuntia, ja kymmeniä kertoja treenatun työn toteutus sujui kuin rasvattu.
En tiedä mitä kilpailun järjestäjät olivat ajatelleet, mutta itse kilpailun loputtua meidän piti odottaa tunteja ennen palkintojenjakoa. Ennen voittajien julkistamista jokainen työ kävi lavalla esiintymässä, ja Olgalla oli suunniteltuna kokonainen show glittereiden puhalteluineen ja tanssiliikkeineen.
Biisinä oli muuten Röyksoppin So Easy – loistava edelleen.
Kisan jälkeen matkasimme metrolla takaisin Ateenan keskustaan, ja raahauduimme hotellimme lähiravintolaan syömään voittoateriaa! Olga edusti sinisenä, koska ei jaksanut hinkata kasvojaan puhtaaksi kisapaikalla. Haters gonna hate jne.
Tuo ensimmäinen bodypaint-kilpailuni jätti muhun ikuisen palon ja rakkauden lajiin, ja olen onnellinen siitä, että se on edelleen läsnä mun elämässä. Mä olen ollut todella onnekas, kun olen löytänyt itselleni näin rakkaan alan ja itseilmaisun keinon jo verrattain nuorena. Vielä onnekkaampi olen ollut, kun olen saanut mahdollisuuksia jatkaa ja laajentaa tekemiseni muotoja aina tähän päivään saakka.
Tässä vielä Länsiväylässä aikanaan ilmestynyt juttu:
Pakko muuten jutun luettuani vielä taputtaa 18-vuotiasta Saaraa olalle. Suunnitelmat kun pitivät, ja kaikenlaista tekemällä ja juttuihin ennakkoluulottomasti hyppäämällä on päästy jo nyt pidemmälle, kuin kukaan varmaan koskaan osasi haaveilla!