Candy Shop pop-up @ Kluuvi

4_0.jpg

Joulun aikaan kaupunkeihin ilmestyy kaikenmaailman joulukatuja ja -toreja, joissa on ihana etsiä lahjoja sekä itselleen että läheisille. Nyt meillä kauneusfriikeillä on reilun viikon ajan jotain paljon parempaa, sillä candyshop.fi -verkkokauppa on pystyttänyt Pop-Up -liikkeen Kluuvin toiseen kerrokseen reilun viikon ajaksi!

Candyshop.fi on Heidi Valtosen siskojensa avustuksella luotsaama yritys, joka on erikoistunut kauneusalan kulttituotteiden maahantuontiin ja levitykseen täällä pohjolassa. Valikoimissa onkin vain superlaadukkaita tuotesarjoja, joita ei Suomen kamaralta muuten löydy – ainakaan vielä. 

Tässä postauksessa esittelen omat suosikkisarjani Candyshopin tarjonnasta, sekä kuvia avajaisista.

 

7.jpg

Heidi Valtonen toimi pitkään kauneustoimittajana, mutta uskalsi onneksi hypätä unelmansa perään.

Tismalleen jotain tällaista olen Suomeenkin kaivannut! Ammattilainen, joka valikoi maailmalla vellovasta massasta meidän nirsoon makuumme sopivia, kauniita ja toimivia tuotteita, joista suuri osa on vielä ekologisia ja täysin luonnollisia!

Ympyrä tuntuu sulkeutuvan kauniisti, kun Heidi kertoo tarinoita jokaisen kaupasta löytyvän merkin takana. Suurin osa niiden perustajistakin on jättänyt entisen elämänsä ja ottanut riskejä ideoidensa ja yritystensä perustamiseksi.

 

Pai Skincare

13.jpg

Pai on Iso-Britanniassa vuonna 2007 perustettu herkän ihon hoitamiseen erikoistunut luonnonkosmetiikkamerkki, jonka nimeen mm. Natalie Portman vannoo.

Vaikka luonnonkosmetiikkaa pidetään monesti synteettistä hellävaraisempana, löytyy monista tuotteista silti herkkää ihoa ärsyttäviä ainesosia. Pain ideana on vastata myös kaikista herkkäihoisimpien ja vaativimpien kuluttajien toiveisiin.

Erityiskiitosta Pai saa siitä, että INCI-listat on kirjoitettu auki purkkien kylkeen, eli kuluttaja voi helposti selvittää, löytyykö yksittäisestä tuotteesta ainesosia, jotka eivät omalle iholle sovi.

Tuotteet kehitetään ja valmistetaan briteissä Pain omalla tehtaalla ja tuote-erät valmistetaan tilauksesta, joten tuotteet eivät seiso varastoissa pitkiä aikoja.

Tarkkasilmäiset Trendin lukijat varmaan huomasivatkin, että Pain Chamomille & Rosehip -kosteusvoide oli vuoden paras laatuaan 🙂

Aivan ihana brändi, tahdon lisää tämänkaltaista toimintaa kosmetiikan maailmaan!

 

14.jpg

 

Rahua

6_0.jpg

Rahuan hiustenhoitotuotteiden salaisuus on ungurahua-puusta kerättävistä pähkinöistä valmistettava öljy, jota Quechua-Shuar-heimon naiset käyttävät pitkien ja paksujen hiustensa hoitamiseen.

Tuotemerkin perustaja, New Yorkissa toimiva kampaaja Fabian Lliguin on itsekin syntyjään Quechua-intiaani ja kuultuaan oman heimonsa asuinsijojen tuhoutumisesta, hän perusti Ecoagents -hyväntekeväisyysjärjestön, joka auttaa Amazonin alueen alkuperäisheimoja mm. säilyttämään omat oikeutensa maihinsa ja tekemään oikeudenmukaisia sopimuksia suurien yritysten kanssa.

Osa Rahua-tuotteiden myynnistä menee suoraan Ecoagentsin toiminnan tukemiseen.

Tuotteet tuoksuvat huumaavilta, mutta niiden käyttöön kannattaa totutella pitkäjänteisesti. Hoitotuotteiden koostumus poikkeaa tavallisista reilusti vaahtoavista tuotteista ja vaikutukset alkavat näkyä vasta pidemmän käytön jälkeen!

 

9.jpg

 

 

Mama Mio

18.jpg

Mama Mion takana on neljä naista, jotka toivat yhteen kauneusalan osaamisensa ja kehittivät ensin kaipaamiaan tuotteita omaan ja tuttaviensa käyttöön. No ok, ensin oli kolme naista ja neljäs liittyi joukkoon vuonna 2005, kun porukka päätti lanseerata kehittelemänsä tuotteet myös muun maailman käytettäviksi.

Jokaisessa purkissa tuntuu olevan joku hurja tieteellinen innovaatio ja monet niistä ovatkin täsmätuotteita ongelmakohtien hoitamiseen. Kireämpi iho, tehostettu lipolyysi, arpien haalentaminen jne. jne.. Jokainen purkki tekisi mieli kantaa kotiin ja rasvata itseään aamusta iltaan.

Naiset halusivat, että voiteissa käytetään viimeisimpiä kemiallisia yhdisteitä, eivätkä ne tämän takia ole luonnonkosmetiikkaa. Niistä on kuitenkin karsittu mahdollisimman tehokkaasti turhat ja haitalliset ainesosat, jotka on myös listattu paketin kylkeen.

Tuotteita tutkiessa ja himoitessa kannattaa muistaa se, että mikään ei toimi, ellei sitä käytä säännöllisesti.

Purkkienkin kyljessä lukee: No slacking! 

Hauska joululahjaidea ovat muuten sarjan Bootcamp -paketit, joissa on tuotteiden lisäksi ohjeet valittujen ongelmakohtien kiinteyttämiseen kuukaudessa.

 

1_0.jpg

 

Löydä myös nämä ihanuudet!

19.jpg
 

8.jpg

aabut2.jpg

aabut1.jpg

 

16.jpg

17.jpg

 

3_0.jpg

2.jpg

15.jpg

10.jpg

11.jpg

 

Huomenna voisin esitellä muutaman tuotteen, jotka päätyivät mukaani giftbagin tai kassan kautta.

 

Putiikki on avoinna ensi viikon keskiviikkoon asti, eli kipin kapin purkkeja hipelöimään siitä!

Niin ja kaikki kauempana vaikuttavat lukijat voivat lohduttaa itseään klikkailemalla itsensä nettikaupan puolelle 🙂

Kauneus Iho Meikki Suosittelen

Kynsitutorial: Samettikissa

kissi2.jpg

Tää on viimeinen kynsijuttu tänä vu.. viikonloppuna, lupaan! Unohdin velvet manicure -settini viime viikolla kotiin, joten tämä samettikissa välineineen jäi kokonaan esittelemättä. Joku saattaa muistaa kesällä esitellyt Totoro-kynnet, joista tämä malli on jalostettu ;).

En ole itse kova kissafani, kiitos allergian ja pahaenteisesti liikkumattomina tuijottavien kattien takia, mutta nämä kynnet saavat aina niin positiivisen vastaanoton, että olen alkanut faniksi!

 

Velvet Manicure

kissi.jpg

Velvet Manicure on jälleen yksi Ciatén purkittama kynnen tekstuureilla leikittelevä setti. Nimikin sen kertoo, että lopputuloksena on samettinen pinta. Kynnet voi käsitellä pehmeän pörröisiksi kokonaan, tai ryhtyä luovaksi, kuten tässä postauksessa.

Pörröinen pinta pysyy parhaiten, kun ripottelet kynnelle reilusti samettihippuja ja painat ne kynnen pintaan kunnolla, etkä pese tai kastele käsiäsi ainakaan tuntiin.

 

kissi5.jpg

Tähän manikyyriin tarvitset Velvet-kitin lisäksi nudensävyisen lakan, joka kuivuu nopeasti! Tämä Sally Hansenin lakka on vakiintunut peruspohjakseni kaikkien ranskalaisten variaatioiden kanssa.

 

Tutorial

kissi6.jpg

Kun pohjalakka on kuivunut täysin, maalaa kynnen kärkeen kissan tai minkä tahansa muun söpön korvallisen elukan kuva. Lakkaus kannattaa tehdä varsinkin korvien kohdalta paksuhkosti ja nopeasti, sillä samettihituset tarttuvat vain märkään lakkaan! 

 

kissi7.jpg

Kun kuvio on valmis, ripottele kärjen päälle reilusti samettihippuja ja paina ne tiiviisti kynnen pintaan kiinni. Saat ylimääräiset helposti pyyhittyä takaisin purkkiin, joka ei tunnu tyhjenevän koskaan, vaikka käyttäisit sitä kuinka!

Tipauta tämän jälkeen kissalle silmät valkoisesta kynsilakasta ja anna niiden kuivua hetki, minkä jälkeen vois lisätä kuonon ja pupillit. Lopputulos on 90% ajasta söpö ja lopun 10% sellainen hieman höntti kissa, jonka silmät katselevat sinne sun tänne. Win-win -tilanne joka tapauksessa!

Samettikynttä tekee mieli paijailla ja yleensä mulla alkaakin soida päässä tää biisi:

 

 

 

kissi3.jpg

Purr, purr, purr..

Muoti Meikki Testit Trendit