Tiptoes memory lane: Welcome to my life behind the scenes!

 

 

Ylläoleva video syntyi tuossa muutama kuukausi sitten parin päivän kuvauksissa, ja tässä nyt vihdoin ja viimein pientä kurkkausta kulisseihin! Eli ohjaajana toimi neropatti nimeltään Misko Iho ja bändi on luonnollisesti Sunrise Avenue :). Ihana Tiina vastasi bändin poikien luottotekijänä hiuksista ja meikeistä, mutta allekirjoittanut otti käsittelyyn näyttelijät.

 

 

 

 

Ensimmäisen päivän saldona oli surullinen klovni ja ilotyttö. En aluksi tajunnut, että kuvaamme ulkona, joten vaatetukseni oli hieman vajavainen ja sainkin sitten jäisine sormineni vahtia meikin kestävyyttä. Tuo klovnimaski tosin oli sen verran tuju, ettei se ollut moksiskaan parin tunnin sateesta.. Klovnia näytellyt T oli kyllä varustautunut vedenpitävillä vaatteilla ja lämpökerralla, mutta kun kylmää vettä valuu niskasta sisään, on lopputulos jäätävä.. 5h kuvauksen jälkeen siirryin tyytyväisenä lepäämään muutamaksi tunniksi, aamun kuvaukset kun alkoivat aivan tarpeeksi aikaisin.

 

 

Ensimmäinen lokaatiomme 2. päivänä oli kaunis kotitalo Espoon lintukodossa. Muistatteko vielä mun ”snakebitesit” jotka moni onneksi arvasi heti feikeiksi? 😀 No tännehän niitä tungettiin oikein urakalla. Oli muuten todella hauskaa istua vieressä ja katsoa tämän neidin huutamista ”isäpuolelleen”. Toivottavasti huulilta voi lukea edes pienet pätkät, siellä käytiin nimittäin läpi kaikki korkeasaaren paviaanien hyvinvoinnista maksullisiin naisiin!

 

 

Lounaan kautta kävi tiemme hautausmaalle, jossa Samukin liittyi seuraan kameransa kera. Mulla on ihan käsittämätön määrä kuvia ihmisistä kuvaamassa toisia ihmisiä, mutta annan herra Haberille pisteet tilanteeseen täysillä heittäytymisestä seuraavissa kuvissa! Samu edestä ja samu takaa, Samu istuu, Samu makaa. Tähän ylempään kuvaan tahtoisin sanoa vain yhden asian: Yo! MTV Raps 😉

 

 

 

 

Kaunis ja kylmä syyspäivä lavastettiin talviseksi ensilumen hetkeksi hyvin jännittävällä ja oletettavan salaisella metodilla… Kertoisin sen, jos olettaisin kenenkään hyötyvän ko. informaatiosta, mutta selittäminen olisi oletettavan vaikeaselkoista ja pitkää 😀

 

 

Ah ja edellispäivästä viisastunut maskeeraaja tässä. Päällä oli: lämpökerrasto, pitkät housut, ulkohousut, toppi, lämpökerta, 2 x ohut pitkähihainen, takki, turkishanskat, korvaläpät ja huivi. Joo ja jalassa ohuet sukat, villasukat ja uggit. Yöllä kääriydyin vielä seepravilttiin.

 

 

Misko on niin pro, että sillä on kaikki edellämainitut kamat päällä tai vähintään mukana joka päivä ;P

 

 

Pienen tauottamisen jälkeen siirryttiin huimat 300m rannan suuntaan ja illan viimeiseen lokaatioon.

 

Meikkitilat olivat avarat ja hyvin ilmastoidut.w

 

Mutta valoa sentään riitti monestakin lähteestä. Videon kauniin aurinkoinen asuntovaunukohtaus muuten kuvattiin keskellä yötä 😉

Loppuun vielä pätkä salkkareita.

 

Kauneus Meikki Musiikki

Tiptoes memory lane: Popin kuninkaallisten hovissa

 

 

Täältä se sitten lähti. Mun matkani Ouluun ja ensimmäinen kokonainen yö bussissa. Kiipesin yläpunkkaan hyvin väsyneenä ja totesin nukkumisen äärimmäisen vaikeaksi!! Bussi heilui ja hytkyi ja välillä tuntui, kun ajettiin niiden ratatatatatata -kohtien yli tiessä, joten päättelin puoliunisena, että nyt ajetaan ojaan tai kolari. No ei ajettu… Taisin nukkua yhteensä 5h joiden aikana heräsin kerran kun Nappula kiipesi kyytiin Jämsästä ja hymyilin vähän aikaa sen kanssa kuin se pieni idiootti, joka oikeasti olen.

Laskeutumisaika Oulun päässä oli n. 6:40, jonka jälkeen käytiin syömässä mahat täyteen hyvää aamiaista. Aamiaispöydästä kiivettiin Nappulan kanssa meidän huoneeseen kuorsaamaan kuudeksi ihanaksi tunniksi! Nukahtaminen oli suhteellisen vaikeaa täyden masun kanssa ja näin outoja unia koko ”yön”. Yhdessä niistä Antti muuttui koko ajan zombiksi ja takaisin itsekseen ja olin ihan äärimmäisen pahoillani, kun jouduin saksimaan sen zombiversion kuolleeksi, kun se ei suostunut muuttumaan takaisin Antiksi.. Sitten se vuosi kultaista verta ja mä jatkoin Annan kanssa telkkarin katsomista.

Päivällä tehtiin pieni ekskursio Oulun keskustaan, mistä löytyi kaikki mitä kaivattiin! Mm. carmoliksia ja höyryhengityskippo Annalle, täysin random nahkatakki ja uusia timantteja mulle. Toripoliisia en päässyt moikkaamaan, mutta taidan kestää :(. Kiitos Oulu!!

 

 

 

Seuraavaksi hyökättiinkin Teatriaan, jonka backstage oli HUGE. Matkaa lavalle oli kymmeniä metrejä, joten sain mun pikajuoksu + parkourtaidot hiottua huippuunsa! Mun meikkipiste oli normaaliin tapaansa parin tunnin työskentelyn jälkeen räjähtänyt ja katselin kaihoisasti ensimmäisessä kuvassa näkyvää Karkin meikkauspistettä, jossa kaikki oli tarkasti rivissä.

Mä siis huolehdin Annan ja Antin yleisestä ehostamisesta ja Karkki tanssijoista 🙂 Ihana Pekka ”Peke” taas vääntää em. tanssijoiden ym. sitä kaipaavien hiusten vääntämistä ja valokuvausta. Nokkelat varmaan tajusikin, että Peke kyykkii kuvaamassa jengiä, joka tuijottaa intensiivisesti YouTubea.

Annan ehostukseen meillä kuluu yleensä kokonaisuudessaan vajaat 2h. Kuvailen meikin teille erikseen vielä myöhemmin, mutta kerrottakoon sen olevan ihana. Tummaa kiiltoa ja timanttien säihkettä!

 

 

 

 

 

 

 

Lavarakennelma on ISO ja sen edessä ja takana saakin juosta ihan olan takaa. Jokaisessa keikkapaikassa on omat järjestelynsä ja kikkansa. Tampereella toiselle puolelle sai mm. kyykkyhyppiä jännittävää, n. 1,2m korkeaa ”käytävää” pitkin. Käsittääkseni kukaan ei illan aikana lyönyt päätään!!

En ole edes perillä siitä, kuinka monta henkilöä lavalla yhtäaikaisesti huhkii, heittona voisi olla n. 15 (??). Se, mitä näiden henkilöiden toimesta siellä tapahtuu, pysyköön mysteerinä (joskin voin kertoa shown olevan aivan SAIRAAN kova ja paranevan kerta kerralta!), mun duuni nimittäin on pääosin sen takana.

 

 

 

Ja suurin osa siitä duunista tapahtuu tän Nappulan seurassa. Mä jeesaan neidin kaikki vaatteidenvaihdot ym. mitä maan ja taivaan välistä keikan aikana sattuukaan meidän kohdalle tipahtamaan. Ekat keikat oli pientä paniikinsekaista häsläystä, mutta nyt olen pukemisen rautainen ammattilainen.

Mikki ja kuuntelu turvaan, korut pois, kengät pois, vaatteet pois, vaatteet päälle, kengät jalkaan, kuuntelu, korut, mikki käteen ja lavalle.

Tämä setti toistetaan MONTA kertaa, sillä erilaisia asuja löytyy kummaltakin artistilta ”pari”. Homma myös sujuu niin sutjakkaasti, että meillä on kerrankin aikaa poseerailla yhdessä :D. Mä keskityin selkeästi vain Annaan, itsehän en taaskaan ollut meikannut.

 

Ja kun mä jelpin Nappulaa, niin Karkki jelppii Anttia ja tanssijoita tarpeen sitä vaatiessa. Täytyy kyllä vielä mainostaa, että tämä ihanainen herra on hyvin omatoiminen!

 

Esim. nää kledjut lensi päälle niin nopeasti, että jäi aikaa hengailuun ja hengittämiseen! Hoho. Olinpa hauska, ainakin kaikkien niiden mielestä, jotka tietävät Antin uusimman levyn nimen 😉

 

Valtavan osan tunnelmasta luo meidän uskomattoman lahjakkaat tanssijat. Mun onkin nyt aivan pakko ottaa hetki siihen, että ylistän Margea.  Tää MIES on nimittäin lavalla jotain uskomattoman kuumaa ja masentaa meidät mimmit takahuoneessa. SILLÄ KUN SE RÖHNÖTTÄÄ MEIKKITUOLILLA, SILLÄ ON EDELLEEN PYYKKILAUTAVATSA JA KAIKKI 8 LIHASPALIKKAA NÄKYVISSÄ. Puhun nyt Margesta kuin objektista, mutta ei tuollainen ole inhimillistä.. Eihän?

Maailman rakkaimmat terveiset Marge sinne missä ikinä nyt oletkaan, mä kaipaan sun Cooking Mama -taitoja ym. yhteispelejä. 😀

 

 

Mä en ehkä ees selitä näitä kahta viimeistä kuvaa, tää on paljon hauskempaa niin! :DD

 

Kiertueella on yleisesti aivan mielettömän ihana fiilis! Tykkään jokaisesta tyypistä porukassa (en tiedä tykkääkö kaikki musta, mutta toivoa sopii!) ja pidetäänkin nyt sormet ristissä, että saataisiin heittää vähän enemmänkin reissuja samalla kokoonpanolla. Täällä jää nyt mainitsematta ihan valtaosa niistä ihanista tyypeistä, joihin oon tutustunut, mutta suodaan heille se yksityisyys jota jokainen varmasti jossakin määrin arvostaa 😉

Suosittelen ÄÄRIMMÄISEN lämpimästi viimeisille keikoille seuraan liittymistä, ne tosin alkavat olla jo loppuunmyytyjä. 🙁

Loppuun perinteiset videot matkan varrelta:

Ihan ensimmäiseksi. IHMISET HUUTAA TOSI KOVAA KUN NE ON INNOISSAAN!! Musta tuntuu ketään vähättelemättä, että jokaisella keikalla on ollut edellistä parempi yleisö 😀 En tiedä, johtuuko se meidän fiiliksestä ja energiasta, vai kuvittelenko mä vain.. Helsinkiä odotellessa! (toim. huom. Onko Lenni-Kalle vähän kova huudattaja or WHAT!)

Toiseksi, mulle meinasi tulla itku silmään, kun käytiin läpi kaikkia Nappulan saamia fanilahjoja <3 Ootte NIIN ihania, kun jaksatte väkertää, jokaista juttua arvostetaan ihan hirveästi! 🙂

Ja kolmanneksi. Vähänkö bussissa menee pää sekaisin!

 

Loppuun vielä pieni HEI VAAN HEI! Me palattiin tänään takaisin lepakkoluolaan Nunun kanssa, laivalla en ottanut yhden yhtä kuvaa, mutta vietin sitäkin enemmän laatuaikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Raporttia ja hävettävän suuri määrä tax free -ostoksia luvassa huomenna.. Netti ei toiminut oletetusti ja siksi saittekin kommentoida edellistä postausta oikein olan takaa! Kivaa, että kommenttien määrä on palannut takaisin normaaliin.

Ja muistakaa rakkaat, rakastakaa Juuliaa yhtä paljon kuin minä, niin kaikki sen toimet alkavat näyttää selkeiltä <3

Kauneus Hiukset Meikki