Hedelmävoimaa ja luonnollista hoitotehoa meikkipohjaan
Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Naturelle.fi
Postasin muutama päivä sitten instagramiin melkoista kauhistusta herättäneen kuvan kasvoistani hedelmähappokuorinnan jälkeen. Tuolloin testaamani hedelmähappokuorinta paljastuu ensi viikon postauksessa. Uteliaat kyllä voivat salapoliisin nokkeluudella selvittää tuotteen instasta jo nyt 😉 Tänään aion nimittäin laajentaa maailmaanne luonnonkosmetiikan kevyiden pohjien osalta!
Ennen itse asiaan sukeltamista ajattelin tehdä teille hieman kattavamman pohjustuksen luonnonkosmetiikasta, sillä osalle käsite tuntuu edelleen aiheuttavan hieman vaikeuksia. Jos tiedät aiheesta jo kaiken, skippaa suoraan näiden jargonien yli.
Tehdään heti tähän alkuun yksi perustavanlaatuinen seikka kristallinkirkkaaksi. Luonnonkosmetiikka ei automaattisesti tarkoita herkälle iholle sopivaa kosmetiikkaa. Moni oikeasti herkästä ihosta kärsivä on myös altis allergioille. Mitä enemmän allergioita käyttäjältä löytyy, sitä todennäköisempää on, että luonnollisia ja luomutuotannosta peräisin olevia ainesosia ja uutteita ja niiden pieniä epäpuhtauksia sisältävät tuotteet aiheuttavat ennemmin tai myöhemmin negatiivisen reaktion.
Toisaalta useiden tietylle ainesosalle allergisoituneiden käyttäjien tiedetään ärsyyntyvän vähemmän luonnollisesta vastineesta. Esim. tuoksuallergikot eivät useinkaan reagoi negatiivisesti luonnollisiin tuoksuihin.
Moni luonnonkosmetiikkabrändi on silti erikoistunut herkän ja allergisen ihon tarpeisiin, kun perustaja on itse kokenut synteettisen kosmetiikan ongelmalliseksi. Tästä johtuen moni yhdistänee luonnonkosmetiikan edelleen johonkin automaattisesti autuaaseen ja parempaan.
Itse en näe luonnonkosmetiikkaa ja synteettistä kosmetiikkaa toisiaan pois sulkevina asioina. Kuten eräs henkilö joskus minulle viisaasti totesi: ”Jos tahtoo syödä goji-marjoja, täytyy syödä goji-marjoja.”
Toinen asia, joka luonnonkosmetiikkaa käsitellessä kannattaa muistaa ilmiön ”tuoreus”. Vihreät arvot ja luonnonläheisyys ovat olleet todella kovassa nousussa viimeisen viiden vuoden ajan. Tämä on saanut myös monet pääasiassa synteettistä kosmetiikkaa valmistavat yritykset joko lanseeraamaan luonnollisemman tuotelinjan tai viherpesemään vanhoja tuotteitaan..
Kaupan hyllystä voi löytyä vaikka ja mitä tuotteita, joihin lätkitään ”vihreitä” leimoja hämäämään kuluttajaa.
”100% natural active ingredients!” – ei tarkoita sitä, että kyseessä on luonnonkosmetiikka.
”No parabens, no silicon, no nothing!” – ei tarkoita sitä, etteikö tuotteessa olisi käytetty vastaavia, mutta ihoa enemmän ärsyttäviä aineita.
Periaatteessa luonnonkosmetiikan voi tunnistaa helposti erilaisten sertifikaattien perusteella. Ecocert, Cosmebio, BDIH ja NaTrue ovat vain osa luonnonkosmetiikan sertifikaatteja. Sertifiointi on toistaiseksi hieman hajanaista, koska eri mailla on omia aihetta ajavia järjestöjään, joiden kriteerit poikkeavat toisistaan.
Suurin osa sertifikaateista vaatii, että reilusti yli 90% raaka-aineista on täysin luonnollisia, osassa määritellään myös se, mikä prosentuaalinen määrä tulisi olla luomutuotantoa. Tuotteissa saa myös olla pieniä määriä luonnonkosmetiikkateollisuuden hyväksymiä synteettisiä yhdisteitä, jotka ovat yleensä vaarattomia säilöntäaineita. Uskokaa pois, me tahdomme ne tuotteisiin, että ehtisimme edes joskus käyttää ne loppuun 😀
Sertifiointi on kuitenkin kallista hommaa ja koska moni brändi liikkuu aivan uusilla raaka-aine-alueilla, voi sertifikaatin puuttuminen olla täysin perusteltua. Esimerkkinä nyt vaikka Anne Kukkohovin lanseeraama Supermood, jonka sisäiset kriteerit ovat linjassa EcoCertin kanssa, mutta koska tuotteissa käytetään aktiiviaineena villiä Pakuria, ei sertifikaattia voida hakea.
Sertifikaatittomuus ei tarkoita sitä, etteikö tuote voisi olla luonnonkosmetiikkaa – tällöin asiasta vain kannattaa ottaa selvää.
Toinen poikkeus ovat Amerikasta tuodut sarjat, kuten nyt vaikka Suki ja Juice Beauty, joista toisella on useampi amerikkalainen laatusertifikaatti ja toinen käyttää 100% luonnollisia raaka-aineita.
Rapakon takana vaatimukset luonnonkosmetiikalle ovat todella kovat, joten täysin luonnollisilla koostumuksilla ratsastavat brändit ovat usein rummutuksensa ansainneet.
Mutta nyt! Asiaan!
Juice Beauty
Luonnonkosmetiikka on täynnä tehokkaita aktiiviaineita ja ajatus sen takana, miksi itse suosin hieman keskivertoa tyyriimpiä luonnonkosmetiikkatuotteita on selvä. Pienet brändit ovat erikoistuneet omien aktiiviaineidensa hiomiseen ja kehittämiseen ja kun takana ei ole suurta brändäyskoneistoa, on tuotteiden todella puhuttava puolestaan!
Yhteistyökumppanina näissä muutamassa postauksessa on Naturelle.fi, jonka valikoimissa on pelkkiä timantteja. Voisin klikata sivustolta omin pienin roposin maksettavien tuotteiden koriin ihan mitä tahansa. Mukana on tuttuja, kuten Patykaa ja Neal’s Yard Remediesiä, mutta myös monille hieman tuntemattomampia brändejä, kuten Juice Beauty ja Suki, joihin tänään syvennytään hieman enemmän.
Kuten nimestä voi päätellä, on kaikki kaupan valikoimassa luonnollista alkuperää ja valikoiman kokoon on selkeästi pistetty ajatusta!
Juice Beautyn brändi luottaa tuotteissaan nimensä mukaisesti hedelmistä saataviin aktiiviaineisiin, kuten supertehokkaisiin hedelmähappoihin.
Jo viime viikolla luonnonkosmetiikkaguruksi nimeämäni Katja Kokko on kirjoittanut melkolailla tyhjentävän postauksen hedelmähapoista ja niiden mahdollisuuksista ihonhoidossa. En siis käytä aikaani yhtä laajaan selvitykseen vaan tiivistän happojen hyvät puolet ja tärkeät pointterit helposti sulavaan muistilistamalliin:
- Auttavat tehokkaasti ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin
- Luonnollisia happoja käyttämällä saadaan tehoa myös ainesosien muista vaikutuksista
- Liuottavat ja siten kuorivat ihon pintasolukkoa tehokkaasti
- Parantavat erilaisten aineiden imeytymistä, eli saat enemmän tehoa muistakin tuotteistasi
- Eivät sovi kuorintana selkeästi herkälle ja kuivalle iholle (palataan tähän tarkemmin ensi viikolla)
Testasin tätä ensimmäistä postausta varten kaksi kevyttä päivävoidetta. Juice Beautyn CC-voide lupaa 12 eri vaikutusta yhdellä voiteella. Kahdestatoista en mene takuuseen, mutta tykkään kyllä tuotteesta varsinkin sen kosteutusvoiman ansiosta. Ensikokeilulla melkein tahmaiselta ja moussemaiselta tuntuva koostumus yllätti, mutta sormin tasaisesti levittyvä voide tasoittaa ihon sävyä sopivan huomaamattomaksi.
Tuote on ehkä ennemmin tarkoitettu kuivanpuoleiselle, normaalille tai aikuiselle iholle, mutta tämä rasvanaama rakastaa kaikkea, mitä sille ei perinteisesti olisi edes tarkoitettu! Minua ei kovan kosteustehon sivutuotteena tuleva kiilto haittaa, päinvastoin.
Omalle iholleni kaipaan kuitenkin tämän pohjan kaveriksi aina puuterin, mutta onneksi sellainenkin löytyy samasta sarjasta 😉
Kaksi olemassaolevaa väriä ovat melko kaukana toisistaan, eikä kumpikaan yksinään sopisi iholleni. Sekoituksen kanssa saa aina sopivan värisen pohjan, mutta kahden täysikokoisen tuubin ostaminen voi olla hieman tyyriinpuoleinen kehoitus…
Näkyvän muutoksen lisäksi tämä voide sisältää fysikaalisen aurinkosuojan, se suojaa ihoa vapailta radikaaleilta, pehmentää kevyitä juonteita optisesti ja kosteuttaa ihoa huomattavasti. Tehonsa tuote ammentaa hedelmien kantasolu-uutteista, joissa mukana on sitruunaa, omenaa ja viinirypälettä.
Tuotteen voi levittää iholle joko suoraan purkin hauskan nokan avulla, tai kämmenselän kautta. Sivellintä en tähän touhuun sotkisi turhaan. Minusta tuntuu, että olen luonnonkosmetiikkameikkien kohdalla useammin tarttumassa sormiini, kuin siveltimiin. Luonnollisuus all the way jne 😀
Ja sitten se puuteri! Oikeasti minun piti postata vain meikkipohjista, mutta kyllähän nämä pari extratuotetta aihepiiriin kuuluvat! Tämä tässä on Juice Beautyn Blemish Clearing Powder, joka on ihanaa. Talkkia tästä jauheesta ei löydy, vaan puuteripohjana toimivat maissi- ja bambujauho.
Epäpuhdasta ihoa hellitään samalla luomu granaattiomenan, vadelman ja jopa kiivin kanssa! Tuote on hyvästä toimivuudestaan huolimatta ehdottomasti hoitotuote, sillä sitä voi levittää ihoa rauhoittamaan jopa yöksi.
Tykkään tästä puuterista ihan älyttömästi! Olen korvannut arkimeikkauksessa kaikki muut puuterini tällä.
Suki
Toinen pohjatuotteista on dramaattisesti erilainen! SukiColorin pehmittävä ja tasapainottava sävyttävä päivävoide on kaikkea paitsi tahmainen. Liukas ja todella ohueksi levittyvä voide tuntuu iholla viilentävältä, mutta peittää silti yllättävänkin hyvin. Testaamani tummempi sävy olisi minulle sopiva kesäaikaan ja testipäivänä jouduin levittämään sen reilusti dekolteelle asti. Näytinpähän etelässä lomailleelta 😀
Käytännössä tämä tuote on tehokas kosteuvoide, johon on sekoitettu sekoilemisen ilosta mineraalipigmenttejä. Lopputulos on suussasulavan pehmeä ja ihoa rauhoittava voide, jossa on aktiivisina ainesosina antioksidantteja, salisyylihappoa ja retinolipolypeptideja.
Aijai tätä koostumusta! Tahtoisin kovasti testata myös vaaleampaa voidetta, koska hieman päivettyneenä viettämäni päivän aikana ihastelin ihoni ulkomuotoa peilistä useasti. Myös tuotteen koostumus kutsuu minua koko ajan takaisin tekemään testipumppauksia.. Pitänee testata myös sarjan sävyttömät voiteet, jos tämä tosiaan on vain ”tavallinen voide” johon on lisätty sävyä!
Näistä kahdesta tuotteesta suosittelisin Sukia ennemmin meille rasvoittuvasta ihosta nauttiville meikkaajille. Tuotetta on mahdollista kerrostaa kevyesti kun ensimmäinen kerros on imeytynyt.
Sävyttömiä voiteita odotellessa, käydään läpi vielä viimeinen testaamani värikosmetiikkatuote – Suki Correct Coverage. Kahdessa sävyssä myytävä voidemainen peitetahna on rasvapohjainen ja täynnä pigmenttejä. Tummempi sävyistä on jälleen kerran sopivampi luonnollisesti tummemmasta ihosta nauttiville ja vaaleampi sopii suurimmalle osalle, sillä sävy mukautuu ihoon helposti.
Molemmat värit ovat kevyen oransseja, eli ne sopivat loistavasti tummien silmänalusten häivyttämiseen. Yhtään rasvoittuvalla iholla nämä voiteet kannattaa puuteroira kevyesti levityksen jälkeen, ettet löydä niitä välittömästi pienistä silmän alla piileskelevistä rypyistä.
Koostumukseltaan peitevoiteet muistuttavat hieman rasvaisempia Bobbi Brownin voiteita ja ne levittyvät hyvin ohuesti. Erittäin mukava lisä luonnonkosmetiikkameikkeihin!
Näissä kuvissa meikkipohja on tehty yhdistämällä Juice Beautyn CC-voide, Sukin peitevoiteet ja JB:n kasvipuuteri. Myös koko muu meikki on tehty luonnonkosmetiikkatuotteilla, eikä kuvia ole käsitelty kuvaamisen jälkeen tippaakaan.
Naturelle.fi verkkokaupasta löydät kaikki tämän postauksen tuotteet, joita voi ostaa vuoden loppuun eli 31.12 asti 10% alennuksella, kun alekoodikenttään naputtaa: SAARA10
p.s. Ensi viikolla hypätään suoraan syviin vesiin, kun pureudun ehkä tehokkaimpiin testaamiini kuorintatuotteisiin!