Kahden kuukauden vastakohdat

 

Hei!

Hitto, siitäkin on kohta jo kuukausi kun viimeksi päivittelin tänne. Pahoitteluni. 

Mistäköhän tän nyt alottaisi? Mulle kuuluu yhtä aikaa hirveän paljon ja samalla ei mitään. Kaksi kuukautta tuli täyteen jo muutava päivä sitten. Kaksi kuukautta Venäjää, eikä mitään mistä kertoisi. Toisaalta ihan älyttömästi kerrottavaa. Tuntuu etten olisi kokenut vielä mitään, mutta silti mulle on tarttunut matkalla monia isoja ja pieniä kokemuksia.

 

 

 

 Nämä kaksi kuukautta on ollut enemmän kuin täynnä tunteita ja vastakohtia. Olen itkenyt enemmän, kuin viimeisimpiin muutamiin vuosiin ja mulla on ollut täällä elämäni parhaimpia hetkiä. Voisin sanoa, etten muuta tee täällä kuin käy koulussa ja salilla (naisten-jumpat jäi aikoja sitten, ja nyt nostellaan rautaa), niin kuin teenkin, mutta kuitenkin teen paljon enemmän. Olen ollut monella kiinnostavalla ja ei-niin-kiinnostavalla ekskursioilla (excursions, ei hajuakaan miten suomennetaam :D), mulla on todella monta eri projektia tällä hetkellä yms. 

 

 

Silti, mulla on koko ajan sellainen fiilis ettei mitään ole vielä tapahtunut. Tuntuu, ettei mun venäjä kehity yhtään vaikka kuinka yritän. Elän vain tylsää elämääni täällä. Päivästä päivään. Enkä edes tiedä pidänkö siitä vai en. Tähän kohtaan voisi repäistä sellaisen kliseisen quotin tumlbr-kuvasta, jossa lukisi jotain ””if u dont like your life, change it”. Mutta niin kauan, kuin olen vaihdossa, en saa ajatella itse. Joku korkeampi taho päättää mitä teen ja mitä en, minä vain elän sen mukaan. Välillä se on iha ok, kun ei tarvitse murhetia paperi- ym hommia, mutta yleisesti ottaen on aika hiton rasittavaa. 

 

 

 

Mitäs Venäjästä voisi kertoa… No vaikka, sen miten en ole ikinä ennen vihannut Venäjää näin paljoa kuin nyt. Ryssät (ainakin nää Chuwashialaiset) osaa olla tosi törkeitä, ja heistä ei tahdo löytää oikeasti hyvää ja luotettavaa ystävää (tosin kun semmoisen löytää, niin ainakin tietää, että on friends-for-life, eikä mikään väliaikinen. Täällä on hirveän kylmä ja tiet ovat surkeassa kunnossa, mikään ei ikinä toimi, varsinkaan informaation kulku. 
Täällä on tosin myös paljon asioita, jotka saa mut todella iloiseksi, esim maito. Se on niin ihanan halpaa täällä! Mun kaupunki on tosi kaunis ja Volga upea. Ensilumi tuli jo lokakuussa, voiko olla mitään parempaa? Ja tee, oi miten rakastankaan ihania tee-hetkiä ihanien ihmisten kanssa vain juttelemassa elämän suruista ja iloista. 

En todellakaan halua sanoa, että vaihtovuosi on elämän paras ja vaikein vuosi ikinä. Mutta sen voin sanoa, että se muuttaa sinua, se auttaa suo löytämään itsesi ja tajuamaan kuka oikeasti olet. Tämän vuoden aikana varmasti löytää niin paljon uusia tunteita ja puolia itsestään. Se myös näyttää ketkä ovat oikeita ystäviäsi, jotka pysyvöt kanssasi loppuun asti, vaikka asuisitte eri maanosissa. Varsinkin perheen tärkeys korostuu, ja täällä mun perhe on sellaiset oudot otukset nimeltä vaihtarit. En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeitä he ovat mulle täällä. Tästä pääsenkin aasin sillalla mun ehkä suurimpaan syyhyn, miksei musta ole hirveästi kuulunut.

Mun host-perhe. Mulla on kaksi ongelmaa heidän kanssaan. En olisi ikinä ajatellut, että niin arkipäiväisestä asiasta, kuin ruoka, voisi tulla valtavan kokoinen ongelma. Kuitenkin, mun perhe syö tosi huonosti ja yksipuolisesti. Käytännössä pelkkää perunaa, kaalia, porkkanaa ja sipulia. Ja aamuisin saan tehdä itselleni puuroa. Olen pyytänyt, jos voisimme tehdä joku päivä vaikka lihaa, mutta host-mama vastasi että se on niin kallista niin ei voi. 
To cut the long story short; muo alkoi oikein huolella suututtamaan, kun kaiken kukkuraksi pari pv sitten, host-mama sanoi mulle, että koska treenaan niin mun pitöisi syödä paremmin. Ja jos haluan syödä kunnolla (tai juoda maitoa) niin mun pitäisi ostaa omat ruuat. Syyksi, hän kertoi rahan, vaikka heillä on ryssiksi paljon rahaa. Mun host-siskolla nimittäin on kaksi äly-puhelinta, asutaan modernissa kerrostalossa ihan keskustassa, he matkustelee tosi paljon, host-sisko lähtee luultavasti Intiaan pariksi kuukaudeksi yms….

 

 

Toinen ongelma on se, miten oon tosi onneton täällä. Mun host-perhe ei puhu mulle juuri lainkaan. Jollei tuota ruokakeskustelua lasketa, niin en muista koska viimeksi olen käynyt kolmea lausetta pitempää keskustelua heidän kanssaan. Ja tiedän, ettei syy ole minussa. Yritän nimittäin vääntää säästä ja kissan karvoista keskutselua, mutta mikään ei tunnu auttavan. 

En vain ymmärrä millä perusteella AFS on valinnut perheet ja vaihtarit toisilleen, kuhn kaikkialla olen aina korostanut kuinka aktiivinen olen, ja tämä perhe on täysi vastakohtani. Esimerkiksi, kovaa tahtia lähestyvä syysloma täällä häämöttää jo, ja kysyin hsiskoltani, että onko meillä suunnitulmia tai jos tehtäisiin jotain, niin vastaust kuului ”en nyt oikeen tiiä, yleensä nukun kaikki lomat”… 

Noh, toivon vain että pyyntöni vaihtaa perhettä menee läpi, sillä mulla hajoo pää ihan huolella, jos joudun vielä kauan rypeä tälläis

illä fiiliksillä… :(

 

Onneksi mulla on myös näytä päiviä (kuva↑↑), kun  meidän mahtavuus huokuu niin ylitsepääsemättömästi, että saan taas voimaa jatkaa eteenpäin :)

 

-S